Eemeli Hakoköngäs kirjoitti kelpo tietokirjan Suomen työmarkkinahistorian eräästä avainvuosikymmenestä

Kuvat: SKS Kirjat / SAK

Suomen Ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n pitkää ja vaiherikasta historiaa on vuosien varrella ansiokkaasti ja järjestelmällisesti tallennettu kirjalliseen muotoon. Professori Tapio Bergholmin teokset Sopimusyhteiskunnan synty I ja II sekä Kohti tasa-arvoa kattavat vuodet 1944–1977. Valtiotieteiden maisteri Marjaana Valkosen Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry. 1907–1987 kattaa 80-vuotista taivaltaan juhlineen järjestön historiaa perustamisesta tuolloiseen nykyhetkeen.

Nyt käsillä oleva valtiotieteiden tohtori Eemeli Hakokönkään teos Lamaantumaton (SKS Kirjat, 2024) puolestaan jatkaa tuolloisesta nykyhetkestä kattaen vuodet 1989–2001.

Kohteena oleva ajanjakso palauttaa nykypäivästä katsottuna mieleen erityisesti 1990-luvun alkuvuodet ja Suomea kolhineen lama-ajan. Kun tähän lisätään vielä Suomen EU- ja EMU-jäsenyys, Ahon ja Lipposen hallitukset, työttömyys, sosiaaliturvan leikkaukset ja työelämän uudistukset, yleislakkouhat, tupot, nousu lamasta, Nokia-ihmeen synty ja tulevaisuudenuskon palautuminen, tarkasteluun avautuu kappale Suomen historiaa, jossa työmarkkinajärjestöt, palkansaajapuolella erityisesti SAK, vielä näyttelivät keskeistä roolia.

Nykypäivän näkökulmasta tuon ajan tapahtumat tuottavat väistämättä déja vu- ilmiön: taas kerran järjestöt vastustamassa hallituksen toimia, leikkaukset, työlainsäädännön muutokset, poliittiset lakot; onko mikään muuttunut?

Eemeli Hakokönkään kuvaus SAK:n taipaleesta läpi laman kohti uutta nousua muistuttaa television jatkosarjaa, jota katsoja alkaa seurata edellisen tuotantokauden viimeisestä jaksosta. Tuolloin päähenkilö poistuu tai poistetaan sarjasta ja tilalle astuu uusi päähenkilö. Uusi tuotantokausi käynnistyy. Näin tapahtui myös SAK:n tosielämässä.

Puheenjohtaja Pertti Viinanen ilmoitti vuoden 1989 lopulla eroavansa kesken kauden. Syynä oli Viinasen kokema epäluottamus valtakunnansovittelija Teuvo Kallion kätilöimän tulopoliittisen kokonaisratkaisun kaaduttua SAK:n hallinnossa. Vaikka tupo sittemmin tammikuussa saatiin maaliin, eroilmoitus pysyi ja toukokuussa 1990 SAK:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Lauri Ihalainen.

Lauri Ihalaisen SAK

SAK 1990-luvulla henkilöityy vahvasti Lauri Ihalaiseen. Vahvalla osaamisella, riittävällä kunnianhimolla, ehtymättömällä jaksamisella ja korkealla moraalilla varustettu oman talon kasvatti nousi tuolloin miljoonajäsenisen järjestön johtoon. Vaan eipä tainnut Lauri aavistaa, minkälainen myllytys oli edessä.

Seuranneeseen kymmeneen vuoteen osuivat historiallisen syvä lama, kitkainen yhteistyö Eskon Ahon porvarihallituksen kanssa, talouskriisin purkamiseksi päätetyt talouden ja työmarkkinoiden sopeutustoimet sosiaaliturvan leikkauksineen, 0-tupoineen ja devalvaatioineen, Suomen EU- ja EMU- jäsenyys sekä taustalla jatkuvasti vaikuttaneet talouden ja työmarkkinoiden rakennemuutokset, jotka vaikuttivat myös työmarkkinoiden järjestörakenteisiin.

Mutta yötä seurasi aamu. Kohteena olevan vuosikymmenen loppupuolta leimasi ”pahin on ohi”- henki, orastavan nousun merkit ja yhteistyöhengen palautuminen Paavo Lipposen sinipunahallituksen sekä työmarkkinoiden vakauttamisen ja EU-sopeuttamisen hengessä. Kolme maltillista keskitettyä työmarkkinaratkaisua vuosina 1995–2000 olivat tästä hyvä osoitus. Sitten seurasikin Nokian ihme ja kaikki oli taas vähän aikaa hyvin.

Ei helppoa koskaan

Työmarkkinoiden ikuisuuskysymyksillä on pitkät juuret. Paikallisesta sopimisesta, työrauhan ja lakko-oikeuden pelisäännöistä ja työttömyysturvasta väännettiin kättä 1990-luvulla ja väännetään edelleen. Hallitukseen kohdistuvia poliittisia yleislakkouhkia julistettiin tuolloin kolme kertaa; tosin yksikään ei toteutunut.

Vaikeaa oli Ihalaisella Ahon hallituksen ja Etelärannan työnantajien kanssa, mutta eipä ollut paljoa helpompaa omien kanssa.

Työnantajat kieltäytyvät nykyään tupoista tai muista keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista ja pitkin hampain niitä tehtiin 1990-luvullakin. On merkillepantavaa, että vuosikymmenen alkupuolella keskitettyjä ratkaisuja kritisoivat myös vahvat teollisuuden ammattiliitot sekä avainalojen liitot kuten AKT, joiden mielestä liittojen asia oli valvoa jäsentensä etua eikä niinkään kansantalouden etua. Ihalainen sai usein käyttää koko vaikuttamisarsenaalinsa vastaan haraavien liittojohtajien vakuuttamiseksi ja välillä piti jopa nöyrtyä iltalypsylle hallituksen tai työnantajien suuntaan.

Lauri Ihalaisen johdolla SAK ja sen myötä myös muu ay-liike eheytyi poliittisesti. Varapuheenjohtaja Pekka Ahmavaara (vas.) tuki Ihalaista ja tämä yhteistyö oli tärkeä myös Lipposen hallituksen toiminnalle.

Ammattiliittojen tuki EU-jäsenyydelle olennaista

Merkittävää oli myös suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen varhainen strateginen linjaus tukea Suomen Eurooppa-integraatiota ja erityisesti Suomen EU-jäsenyyttä. Tässä suhteessa Suomen ay-liikkeen näkemykset poikkesivat Ruotsin ja Norjan ammattiliittojen kannoista, jotka olivat tässä suhteessa hajanaisempia. Suomen työmarkkinaosapuolten pitkäjänteinen ja rakentavat yhteistyö EU-jäsenyyden puolesta vaikuttivat ratkaisevalla tavalla viime kädessä kansanäänestyksen myönteiseen lopputulokseen.

Hakokönkään teos ei sisällä uusia paljastuksia eikä se muutenkaan pyri dramatisoimaan ajankohdan tapahtumia, jotka jo sinällään olivat riittävän dramaattisia. Se, että Lauri Ihalainen nousee tapahtumien pyörteissä keskeiseen rooliin, johtuu paitsi Ihalaisen omasta aktiivisuudesta luonnollisesti myös siitä, että kyseisellä vuosikymmenellä SAK:n johtava asema palkansaajajärjestöjen piirissä oli kiistaton. Tämä siitä huolimatta, että yrityksiä palkansaajakeskusjärjestöjen yhteen liittämiseksi viriteltiin useammassakin yhteydessä.

Lama-ajan kokemuksia pelkistää syvällisesti tavalla Lauri Ihalaisen haastattelulausunto muutaman vuoden takaa:

”Minä toivoisin, että historian kirjoittajat joskus antaisivat arvoa sille, että vaikka meistä ei silloin kaikki tykänneet, niin me kuitenkin ehkä toimimme täällä yhteiskunnassa rauhan kannalta tärkeässä roolissa kanavoiden hallitusti tämän ihmisten tyytymättömyyden niinä vuosina.”

* *

Eemeli Hakoköngäs on kirjoittanut kelpo tietokirjan Suomen työmarkkinahistorian eräästä avainvuosikymmenestä. 1990-luvulle osui valtava määrä taloutta, työmarkkinoita ja koko yhteiskuntaa muuttaneita tapahtumia, joiden vaikutukset ulottuvat tähän päivään asti. Laman varjot ovat pitkät, mutta niin ovat myös EU-jäsenyyden vaikutukset.

Hakoköngäs kirjoittaa pelkistetyn sujuvaa tekstiä. Pakka pysyy hyvin kasassa ilman rönsyilyä, vaikka viittoja yksityiskohtien harhapoluille olisi monessa kohtaa löytynyt. Tekstiä elävöittävät mainiosti siihen paikoin upotetut kirjoittajan tekemät aikalaiskommentit, joissa mukana olleet konkarit arvioivat tilanteita ja tehtyjä ratkaisuja nykypäivän tiedon valossa.

Jukka Ahtela

Kirjoittaja toimi kirjassa kuvattuna aikana Suomen Työnantajain Keskusliiton (STK) ja sittemmin Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto TT:n palveluksessa osastopäällikkönä ja myöhemmin Brysselin-toimiston päällikkönä.

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua