Edmund Husserl pyrki luomaan uuden filosofian, jonka merkitys tuntuu vielä nykypäivänäkin – arviossa Kartesiolaisia mietiskelyjä

Edmund Husserl 1910-luvulla. Kuvat: Public domain / Gaudeamus

Fenomenologia on muun muassa 1900-luvun merkittävimpiin filosofisiin suuntauksiin kuuluneen eksistentialismin henkinen edeltäjä. Fenomenologiassa tutkitaan tietoisuutta ja ilmiöiden esiintymistä siinä. Suuntauksen merkittävimpiin teoreetikkoihin kuuluneen saksanjuutalaisen Edmund Husserlin (1859–1938) pääteos Kartesiolaisia mietiskelyjä (Gaudeamus, 2021) julkaistiin suomeksi vasta viime vuonna.

Pääteos on hiukan harhaanjohtavasti ilmaistu, sillä Husserl ei koskaan päässyt toteuttamaan suunnitelmiaan filosofiansa yhtenäistävästä suurteoksesta. Kartesiolaisia mietiskelyjä -kokonaisuuskin on vain eräänlainen johdanto kokoavaan filosofiseen magnum opukseen, joka jäi tekijältään kesken.

Hänen viimeisten vuosien työtään hankaloittivat natsien juutalaisille asettamat rajoitukset ja erottaminen yliopistovirasta, joskin tieteilijä ehti kuolla luonnollisesti ennen keskitysleirille joutumista. Hänen kirjallisen jäämistönsä salakuljetti Belgiaan fransiskaanipappi Herman Van Breda.

Alun perin vuonna 1931 julkaistussa, kirjamuotoon hiotussa luentosarjassaan Husserl yrittää määrittää niin sanotun ensimmäisen filosofian uudelleen. Matemaatikko oli turhautunut filosofian epämääräisyyteen. Prosessissa lähes kaikki mitä filosofian nimessä on aiemmin spekuloitu pyyhkäistään pois laudalta.

* *

Lähtökohdaksi Husserl ottaa teoksen nimen mukaisesti René Descartesin subjektivistisen filosofian (viitaten samalla kartesiolaiseksi kutsuttuun suorakulmaiseen koordinaatistoon) ja lähtee kehittämään eräänlaista havainnon ylistystä: objektiivisuuden hahmottaminen on haaste itsessään, on paikannettava missä kohtaa ”minä” seisoo koordinaatistolla, jotta kaikki muu voidaan hahmottaa sen ympärillä.

Husserl menee vielä edeltäjäänsä pidemmälle todetessaan, että minuudenkin varmuus, joka oli Descartesilla filosofian lähtökohta, on asetettava kyseenalaiseksi tai ainakin ajateltava uudelleen. Husserlin tavoite on purkaa ajattelumalleja niiden pienimpiin osiin ja sen jälkeen lähteä johdonmukaisesti esittämään, millaista ajattelua voimme rakentaa siitä, minkä voimme todeta edes jotenkin perustavanlaatuiseksi tiedoksi.

Tämä tehtävä palautuu ”minään” ja sen hahmottamiseen, mutta Husserl ei käsitä ”minää” psykologisessa tai identiteettiin liittyvässä mielessä vaan havainnoijana, jonka havainnot itsestäänkin ovat jo reflektointia, merkityksen lukemista sinne missä sitä ei ole.

Filosofi esittää, että fenomenologia ei keskity saatavilla olevaan ”dataan” toisin kuin vaikkapa psykologia pohjimmiltaan. Husserlille jo asioiden, maailman, olevan reflektointi muuttaa elämystä ja siten vääristää suhteita alkuperäiseen ymmärrykseen. Ilmiöiden ilmentyminen tapahtuu tietoisuudessa. Juuri tämän seikan ymmärtämiseen ja tarkkailuun Husserlin fenomenologia pyrkii.

Kun tietoisuus yhdistyy siihen, minkä se havaitsee ”toiseksi”, kysymyksessä on Husserlin mukaan (ja Hegeliä mukaillen) ”synteesi”. Peräkkäiset havainnot muodostavat tällöin synteesien ykseyden, eivätkä täten ole erillisiä objekteja, asioita tai tapahtumia. Kyse on tiukasti ja jatkuvasti ”minästä”, siitä miten minä asettuu suhteessa itseen. Tarkemmin kyse on käsityksestä koko maailman olemassaolosta: vain kokemus eli edellä mainittu minän asettuminen suhteessa muuhun voi mahdollistaa käsityksen ”todesta”. Sivu toisensa jälkeen Husserl esittää uusia todisteita, joiden ainoa tehtävä on kasata kerroksia argumentille ja palata tähän samaan alkupisteeseen.

”Ilmeisesti voidaan sanoa, että minä, joka asennoidun luonnollisesti, olen myös ja aina transsendentaalinen minä, mutta tiedän sen vasta toteuttamalla transsendentaalisen reduktion. Vasta tämä uusi asenne saa minut näkemään, että maailmankaikkeus ja siten kaikki luonnollinen oleva ylipäätään on minulle vain silloin, kun se ja sen kulloinenkin mieli pätevät minulle eli kun se on cogitatum, johon muuttuvat ja muuttuessaan toisiinsa kytkeytyvät cogitationes suuntautuvat, ja vain silloin annan niille pätevyyden. Näin ollen minä, transsendentaalinen fenomenologi, kuvailen ja todennan universaalilla tavalla yksittäisiä tai universaalisti toisiinsa kytkeytyneitä kohteita ainoastaan sikäli kun ne ovat intentionaalisia korrelaatteja erilaisille tavoille olla tietoinen niistä.”

Oheisesta lainauksesta saa jonkinlaisen käsityksen Husserlin kirjoitustyylistä, joka ei tee asian ymmärtämistä ainakaan helpommaksi – alkutekstin pitkiä virkkeitä on suomentaja Markku Lehtisen mukaan vieläpä pilkottu lukijan työn helpottamiseksi.

* *

Laajassa jälkipuheessa teoksen taidokkaasti kääntänyt Lehtinen kertoo Husserlin tajunneen pian, että koska filosofia ei voi luoda tyhjästä uutta kieltä, on toimittava sillä mitä on, mikä aiheuttaa ideoiden välittämiselle väistämättä ongelmia. Tämä ristiriita tulisi tuottamaan filosofille valtavaa päänvaivaa koko hänen loppu-uransa ajan.

Fenomenologia on joka tapauksessa olennainen osa modernin länsimaisen filosofian kehityksessä, ja lukija osaa jo varmasti tässä vaiheessa arvata, mikä merkitys sillä on osaltaan ollut modernismin ja postmodernismin kaltaisiin tapoihin hahmottaa maailma ja nykyhetki.

Husserlkin kuitenkin kompastuu yrityksessään jo lähtöviivalla. Monen muun ajattelijan lailla hän etenee purkamisessaan niin pitkälle kuin uskaltaa lopulta vain hylätäkseen solipsismin ja pyrkien rakentamaan väitteidensä pohjalle järjestelmän. Filosofin pyrkimys on kieltämättä kunnianhimoinen, mutta samalla voi kysyä, miksi ylipäänsä nähdä vaivaa ”kaiken” purkamiseksi, jos ei ole valmis pirstomaan viimeistäkin palasta alkutekijöihinsä?

Vastaus on tietysti, että aivan näin armottomasta logiikasta ei seuraisi ”hyvää” filosofiaa saati filosofista uraa vaan korkeintaan elämä kerjäläismunkkina. Kartesiolaisten mietiskelyjen suurin omahyväisyys onkin jo sen lähtökohdassa, jossa se pyrkii luomaan ”definitiivisen filosofian”, kaiken kattavan maailmanselityksen, niin kuin monet suuret filosofit vuorollaan ovat yrittäneet.

Toinen, traagisempi, ongelma on matemaatikon yritys tehdä filosofisesta ajattelusta perusteellisempaa ja perustellumpaa sen historiassa aiemmin (ja myös sittemmin) ilmenneen rönsyilyn sijasta. Husserlin itselleen asettama tehtävä, hänen motiivinsa, on takoa filosofiasta tiedettä, siis havaittavissa olevaa ja toistettavaa.

Tämän saavuttamiseksi edellä tulleen purkaminen sekä uusien termien nostaminen esiin ja näiden termien määrittely on välttämätöntä. Kirjoittaja yritti näin olla johdonmukainen mutta ajautui syvemmälle kryptisyyteen. Jälkipolvien tulkinnat ovat Husserlin pyrkimyksistä huolimatta taipuneet moneen, varsin ironisesti, eikä läheskään aina tarkoituksena ole ollut saavuttaa objektiivisesti perusteltavissa olevaa pohjaa tiedolle vaan pikemminkin päinvastoin.

Seinä tuli vastaan Husserlillakin hänen elinaikanaan: miten perustella jotain subjektivismiin pohjautuvaa objektiivisen varmasti? Fenomenologia on kuitenkin pohjimmiltaan kokemuspohjaista tiedettä; sellaisena sen perustassa on ainakin tähän päivään mennessä korjaamatta jäänyt valuvika.

Mikko Lamberg

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua