Kuvat: Poesia / Peter Smith
KIRJAT | Anne Carsonin omaperäinen säeromaani yhdistää vanhaa ja uutta, runoa ja proosaa.
”Geryonin elämä koostuu hetkistä, välähdyksistä, fragmenteista, aukoista.”
ARVOSTELU
Anne Carson: Punaisen omaelämäkerta
- Suomentanut Kristiina Drews.
- Poesia, 2025.
- 157 sivua.
Kanadalaisen runoilijan Anne Carsonin (s. 1950) teos Punaisen omaelämäkerta (Autobiography of Red, 1998; suom. Kristiina Drews, Poesia 2025) on erikoinen teos, joka alkaa Gertrude Stein -sitaatilla:
”Pidän siitä että sanat tekevät
mitä tahtovat ja mitä niiden täytyy.”
Sanat sekä tiivis, lyyrinen ilmaisu ovat keskiössä myös Punaisen omaelämäkerrassa. Ennen varsinaista ”tarinaa” esitellään kuitenkin 600- ja 500-lukujen taitteessa ennen ajanlaskun alkua elänyt kreikkalainen lyyrikko nimeltä Stesikhoros, jonka runojen aiheet ovat peräisin antiikin tarustosta. Näistä runoista on jäljellä enää vain fragmentteja, joista viimeisimmät löydettiin Egyptistä vuonna 1977 erään muumion kuolinnaamiosta.
”Kun Gertrude Steinilta pyydettiin arviota Picassosta, hän sanoi: ’Se mies paiski töitä.’ Niinpä Stesikhoroksesta voidaan todeta: ’Se mies viljeli adjektiiveja.’”
Stesikhoros otti käyttöön sellaisia kielikuvia kuten onttokavioinen hevonen, ydinhopea joki, ruhjeeton lapsi, julmetun väkevä Herakles ja kellanmusta surmatyö. Tunnetuksi Stesikhoros puolestaan tuli Troijan Helenaa solvaavasta runostaan, jonka kirjoitettuaan hän sokeutui. Sen jälkeen hän laati palinodian, vastalaulun, ylistyspuheen Helenalle, ja sai näkönsä takaisin.
Stesikhoros kirjoitti myös runoelman nimeltä Geryonin laulu, joka kertoo siivekkäästä, punaisesta hirviöstä. Geryon asuu punaisella saarella ja paimentaa punaista karjaansa. Eräänä päivänä puolijumala Herakles saapuu saarelle varastamaan Geryonin karjan ja surmaa samalla Geryonin. Stesikhoros ei kuitenkaan kuvaa tapahtumia Herakleen urotyönä, vaan Geryonin kokemusten kautta.
Samoin tekee Carson. Punaisen omaelämäkerta on uudelleenkirjoitus Herakleen kymmenennestä uroteosta ja Geryonin myytistä. Teoksen alkuasetelma pohjautuu Stesikhoroksen fragmentteihin, jotka Carson tulkitsee omalaatuisella tavallaan. Ne luovat pohjan teoksen pääosiolle, joka on säeromaanimuotoinen kertomus Geryonin elämästä ja rakkaudesta.
Punaisen omaelämäkerta onkin yhdistelmä mytologiaa ja modernia kirjallisuutta, esseetä, runoa ja proosaa. Geryonin elämä koostuu hetkistä, välähdyksistä, fragmenteista, aukoista. Kertomus lähtee liikkeelle Geryonin lapsuudesta ja vaikeasta isovelisuhteesta. Omaelämäkertaansa hän ryhtyy rakentamaan jo viisivuotiaana.
”Samana päivänä
hän aloitti omaelämäkertansa. Siihen Geryon tallensi kaikki sisäiset asiansa
erityisesti oman sankaruutensa
ja varhaisen kuolemansa, joka tuotti yhteisölle suurta surua. Hän jätti tyynesti pois
kaikki ulkoiset asiat.”
Murrosiässä Geryon tapaa pari vuotta vanhemman Herakleen, ja heidän välilleen kehkeytyy rakkaussuhde. He matkustavat Herakleen kotikaupunkiin Haadekseen, josta Geryon palaa kotiin yksin ja sydän särkyneenä. Carsonin tulkitsemana Geryonista kasvaa lopulta valokuvaaja, joka parikymppisenä matkustaa kuvaamaan Buenos Airesia ja kehittää valokuvia hotellihuoneen kylpyammeessa. Kirjakaupassa hän törmää vuosien jälkeen yllättäen uudelleen Heraklesiin.
Teos päättyy Stesikhoroksen kummalliseen haastatteluun näkemisestä ja sokeudesta. Muutenkaan Punaisen omaelämäkerta ei päästä lukijaansa helpolla. Teksti vaatii keskittymistä ja avointa mieltä. Carsonin lyyrinen kieli pakottaa hidastamaan ja jopa pysähtymään sanojen äärelle.
”Riemukkaat pienet hyönteisparvet
kaksikerrossiipineen
kuin taisteluhävittäjät syöksähtelivät kuumassa valkeassa tuulessa.”
Itselleni Geryonista syntyi vahva mielleyhtymä Siiri Enorannan Keuhkopuiden uni -teoksen (Gummerus, 2024; lue arvio) hahmoihin. Enorannan siivekkäät, vihreät puuihmiset pyrkivät kaikin keinoin olemaan enemmän siivettömien ihmisten kaltaisia. Tämän saman pyrkimyksen luen myös Geryonista:
”Hänen siipensä rettelöivät. Ne raastoivat toisiaan hänen harteillaan
mokomat aivottomat punaiset oliot.”
Havainnon seurauksena jäin pohtimaan, olisiko Geryon voinut jopa olla realistisempi hahmo, koska uudelleenkirjoitettu myytti muutenkin sijoitetaan moderniin maailmaan. Niin tai näin, Carson joka tapauksessa yhdistää antiikin myytin nykypäivän kokemuksiin tavalla, joka tuntuu tuoreelta, inhimilliseltä ja ajatuksia herättävältä.
Kati-Annika Ansas
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Juonittelevia liikemiehiä ja vakoilijoita – arviossa James Clavellin klassikkoromaani Noble House
KLASSIKKOKIRJAT | Noble House kertoo häikäilemättömistä liikemiehistä, jotka ovat Sun Tsunsa lukeneet, ja soveltavat sodankäynnin oppeja suoraan liike-elämään.
Runoelma joesta, josta valaan laulu katosi – arviossa Niillas Holmbergin Naarattu
KIRJAT | Niillas Holmbergin Naarattu on täynnä lohen kaipausta ja tuskaa kelottuneesta joesta. Runoteos on yksi kymmenestä Runeberg-palkinnon saajaehdokkaasta.
Kaksiteräinen kynä – arviossa Abdulla Pashewin Synnynnäinen rakastaja
KIRJAT | Kielitieteilijä Abudlla Pashewin runous on ollut kurdeille merkittävä kansallinen tekijä. Toisena keskeisenä teemana on rakkaus ja naiset.
Mikä sai suomalaisen älymystön ja kulttuurivaikuttajat kuten Tito Collianderin ihastelemaan Hitlerin Saksaa?
KIRJAT | Carl-Johan Holmlund antaa eväitä ymmärtää Collianderin elämänvaiheita ja sosiaalis-yhteiskunnallisia taustatekijöitä, jotka hänen kirjailijanpolkuaan ohjasivat.