Alina Tomnikovin Käännä hirviö kylkiasentoon etsii lapsuudesta vastauksia aikuisuuden ongelmiin

Kuvat: Jonne Räsänen / Otava

Alina Tomnikov on nähty julkisuudessa valoisana ja eloisana ihmisenä, ja sellaisena myös Käännä hirviö kylkiasentoon -kirjan (Otava, 2023) Helena haluaa näyttäytyä, mutta hän kuljettaa mukanaan salaisia taakkoja.

Helena on kadoksissa itseltään. Voidakseen eheytyä hänen täytyy selvittää syitä olotilaansa. Kirjassa nykyhetki ja menneisyys vuorottelevat. Jokin tapahtuma saattaa nostaa Helenan mieleen välähdyksen jostakin lapsuudessa koetusta, mikä ikään kuin selittää sen, miksi hänestä tuntuu tältä juuri nyt.

Aikasiirtymät ovat välillä myös epäselviä, niinpä koko teos jää hiukan arvoitukselliseksi ja hajanaiseksi. Ei kuitenkaan mielenkiinnottomaksi, päinvastoin. Helenan luonnehdinnat ovat osuvuudessaan usein myös huvittavia.

Helena on hämillään sekavista tuntemuksistaan, sillä kaikkihan on hyvin. Hänellä on ihana ja ymmärtäväinen tuore aviomies Jesse, joka kärsivällisesti tukee ja lohduttaa ailahtelevaista vaimoaan. Sekin ärsyttää Helenaa: miksi toinen on niin täydellinen ja hän itse täysin epäkelpo. Helena on kuitenkin ihailtu ja työllistetty näyttelijä, kaunis ja lahjakas. Silti epävarmuus kaihertaa. Miksi on näin?

Helenan vanhemmat ovat eronneet. Isä on venäläinen, vuosikymmenet Suomessa asunut, komea toiminnan mies ja Helenalle läheinen. Isä on uusissa naimisissa. Äiti asuu yksin radanvarren pikkukaupungissa. Helena rakastaa äitiään, mutta pelkää tämän ennalta-arvaamattomia riehuntakohtauksia. Aina pitää olla huolissaan ja varuillaan. Äiti juo.

Helena tarkkailee ja havainnoi kaikkea ympärillään, mutta ei ole ihan varma, miten suhtautua asioihin tai omiin tuntemuksiinsa. Hän miettii myös sitä, miltä pitäisi tuntua. Tai miltä pitäisi näyttää, sillä omasta mielestään hänessä on aina jotakin vialla. Helena tutkii peilikuvaansa eikä ole tyytyväinen. Hän laatii sääntöjä ja kontrolloi itseään, mutta syö salaa.

Perheen esikoisena Helena on kokenut pienestä pitäen olevansa vastuussa myös sisarestaan ja veljestään. Hän on yrittänyt toimia jonkinlaisena välittäjähahmona isän ja äidin välillä pelätessään heidän eroavan. Syyttääkö hän siis alitajuisesti itseään, kun elämä on mennyt toisin? Helena tutkii tarkkaan vanhoja sukuvalokuvia kuin todisteina siitä, että joskus kaikki on ollut hyvin. Hän ilahtuu löytäessään kuvan, jossa on hymyilevän äidin sylissä.

Helena haluaa varmistaa asioita, mutta mielikuvitus muokkaa todellisuutta, eikä hän voi olla koskaan aivan varma. Uteliaana ihmisenä Helena penkoo salaa toisten kaappeja, näpistelee joskus jotakin tai kuljettaa löytämiään pikkuaarteita taskussaan talismaanien lailla.

Jotenkin oudosti Helena haluaa yhä edelleen suojella kaikkia muita pahalta mieleltä esiintyen reippaana ja selittäen asioita parhain päin. Lisäksi hän toivoo kovasti, että hänestä pidettäisiin. Tuoreessa avioliitossaan Helena yrittää hellittää hieman. Hän tukeutuu auttavaiseen Jesseen, mutta alkaa sitten kiukkuilla tälle kohtuuttomasti. Helena päättää lopulta lähteä sukulaiskierrokselle saadakseen etäisyyttä omiin asioihinsa. Itseään hän ei kuitenkaan pääse pakoon, ja muistot tulevat vastaan joka vierailulla.

* *

Hirviö halutaan pitää hengissä

Kuka sitten on kirjan kylkiasentoon käännettävä hirviö? Tasapainoa etsivä Helena? Hänen arvaamaton äitinsä? Kylkiasentoon kääntäminen on ensiapukeino, jolla estetään ihmistä tukehtumasta ja helpotetaan hengittämistä. Ehkä koko sijoiltaan nyrjähtänyt maailmamme pitäisi keikauttaa toiseen asentoon?

Kun Helena avaa ajatuksiaan, kuvailee ympäristöä sekä käymiään keskusteluja, lukijan on vaikea arvioida niiden merkitystä Helenalle. Onko kyse hänen toivomastaan vai epätoivotusta todellisuudestaan?

Kirjassa on unia, muistoja, kuvitelmia, haikeutta, kaipuuta ja etsintää. Mutta missä on usko tulevaisuuteen! Ajat, paikat ja tapahtumat risteävät, ja pian lukijan mieli on yhtä mutkalla kuin Helenan. Mutta ainakin hirviön halutaan pysyvän hengissä, sillä muutenhan sitä ei yritettäisi auttaa.

Jo Käännä hirviö kylkiasentoon -kirjan alussa käy ilmi, miten epävarma, ristiriitainen ja tapoihinsa takertunut Helena on. Hänellä on hyvin tarkkoja iltarituaaleja: korvatulpat, unimaski, suuhun iso purukumiklöntti ja kainaloon pehmolelupupu. Hän tarvitsee joskus myös ahdistuneisuus- ja unihäiriölääkkeitä. Miksi Helena kaipaa yhä turvaa lapsen lailla?

Muistot käynneistä isän kanssa Pietarissa Toma-mummon luona ja vuosia myöhemmin mummon tyhjän asunnon ovella ovat Helenalle samalla paluuta hakemaan jotakin aikojen taakse jäänyttä, vastausta unohtuneeseen, mutta silti kaihertavaan tunteeseen. Ihminen ei kuitenkaan rakennu pelkistä muistoista.

Nyt Helenalle olisi tiedossa hänen ensimmäinen pääroolinsa kotimaisessa kokoillan elokuvassa, mutta sitä varten hänen edellytetään leikkauttavan pitkät hiuksensa. Tästä Helena kehittää valtavan ongelman. Mitä sanoo hänen agenttinsa Lontoossa? Kuinka pian hiukset kasvavat takaisin? Onko hänen pakko myöntyä, vai suostuiko hän jo? Helena jahkailee, jauhaa ja vatkaa asioita loputtomiin. Hän on myös monesti salaa vihainen. Kärsimätönkin Helena osaa olla, ja hän pystyy myös äkkinäisiin päätöksiin.

Spontaaniutta tarvitaankin: Helena saa puhelun Moskovasta. Hänet halutaan mukaan television valtakunnalliseen, suosittuun keskusteluohjelmaan vain muutaman päivän varoitusajalla. Helena suostuu, on innoissaan ja kauhuissaan yhtä aikaa. Hän viestittelee isälleen, joka antaa oitis pukeutumisneuvoja sekä lähettää linkkejä, joista voisi olla hyötyä. Isä tarjoutuu myös matkalle mukaan ja lupaa prepata Helenaa televisioesiintymistä varten. Helena on kyllä kiitollinen isänsä avusta, mutta toisaalta hän haluaa osoittaa kykenevänsä selviytymään tehtävästä omin neuvoin. Kirjassa on muitakin esimerkkejä Helenan ihmissuhteista, joissa ilmenee samanaikaisesti takertumista, irrottautumista ja epätietoisuutta.

* *

Selityksiä voi löytää menneestä, mutta sinne ei pidä jäädä

Kirjan puolivälin tienoilla on luku ”Pikkupikku kastanja”. Siinä 11-vuotias Helena matkustaa isänsä kanssa junalla Pietarista Toma-mummoa tapaamasta takaisin Suomeen. Helena viihtyy junissa. Isä ja tytär rupattelevat. Välillä Helena katselee maisemia ja muita matkalaisia, mutta kun hän pitkästyy, isä kertoo sadun pienestä kastanjasta. Näihin muutamiin sivuihin kiteytyy paljon tärkeitä oivalluksia.

Alina Tomnikov kirjoittaa välillä hätkähdyttävänkin suorasukaisesti, toisinaan taas sanansa lämpöön käärien, sujauttaen niiden lomaan löydettäväksi sen, miltä Helenasta todella tuntuu. Helena on sekä vilpitön että salaileva; lapsekas ja aikuisuutta väistävä. Lukijakin aistii Helenaa puristavan vanteen. Miten osata olla oma itsensä, muita miellyttämättä, muita loukkaamatta.

Helenalle toivoo pelkkää hyvää. Kierrettyään kehää kirjan mitan verran, hän sanoo: ”Luulen, että Jesse on ankkurini nykyisyyteen. Hän vetää minut pois lapsuuden takataskusta ja siitä jatkuvasta haikeudesta, joka minussa asuu.”

Ritva Alpola

* *

Kulttuurigaala lähestyy!

Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!

#kulttuurigaala #kulttuuri 

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua