Aleksei Navalnyin keskeiset vaiheet – tietokirja Venäjän kuuluisimman oppositiopoliitikon urasta, taustasta ja hänen kannattajistaan

Noble (ylh.), Lallouet (vas.) ja Dollbaum: Kuvat: Mary Hinkley / Maite Baldi / Aleksandra Kaudrin / Bazar

Miten suhtautua Aleksei Navalnyiin? Yhtäältä hän näyttäytyy rohkeana taistelijana sananvapauden ja demokratian puolesta. Toisaalta usein törmää myös väitteisiin, joiden mukaan hän on kansallismielinen, jopa fasistinen poliitikko, joka on muun muassa kannattanut Krimin valtausta. Tietyissä piireissä häntä toki väitetään myös lännen rahoittamaksi ekstremistiksi – ja niin edelleen.

Lähtiessäni lukemaan uutta kirjaa Navalnyistä minua kiinnostaa erityisesti, mikä on Navalnyin todellinen suhde esimerkiksi nationalismiin ja muukalaisvihaan? Tai oikeammin, miten riippumattomat asiantuntijat asian näkevät? Navalnyi ja Venäjän oppositio (Bazar, 2022) pyrkii antamaan kysymyksiin kiihkottomia vastauksia. Se myös onnistuu kontekstualisoimaan Navalnyin hahmoa kriittisesti ja avartavasti.

Aleksei Navalnyi on Venäjän tunnetuin oppositiopoliitikko. Uutisvälineitä seuraava tietää, että hänet yritettiin myrkyttää Novitšok-ryhmään kuuluneella hermomyrkyllä 20.8.2020. Hänet päästettiin lopulta Saksaan parannettavaksi, jossa hän kuitenkin Venäjän viranomaisten mukaan rikkoi aikaisemmin saamaansa ehdonalaistuomiota. Parannuttuaan ihmeen kaupalla hän lensi 17.1.2021 takaisin Moskovaan ja laskeutui Šeremetjevon lentokentälle, jonne kone ohjattiin alkuperäisestä kohteestaan poiketen.

Navalnyi pidätettiin heti hänen päästessään koneesta. Hänen perustamansa korruption vastainen säätiö FBK on kielletty Venäjällä ekstremistisenä organisaationa, ja hänen liittolaisensa ovat yhtä lailla saaneet osakseen monenlaista rökitystä vallanpitäjien suunnalta.

* *

Navalnyi kiinnostaa Suomessa, eikä Navalnyi ja Venäjän oppositio ole ensimmäinen suomenkielinen aiheeseen pureutuva teos. Esimerkiksi Kalle Kniivilä on kirjoittanut teoksen Putinin pahin vihollinen – Aleksei Navalnyin tarina (2021). Nyt arvostelussa olevalla teoksella on kolme eurooppalaista tekijää, kaikki aiheen parissa työskennelleitä akateemisia tutkijoita. Teoksessa pyritään vastaamaan siihen, mikä Navalnyi on miehiään, ja mikä on hänen paikkansa ja vaikutuksensa venäläisessä oppositiossa.

Kuten teoksessa todetaan, Navalnyi ei olisi Navalnyi ilman internetiä. Hänen vuonna 2006 perustamansa LiveJournal-blogi on pysynyt näihin päiviin asti hänelle tärkeänä ilmaisun välineenä. Vuonna 2007 hän perusti YouTubeen kanavan, josta on kehkeytynyt hänen laajemman yleisön näkyvyytensä kannalta valtava menestys.

Venäjän television suurten kanavien liu’uttua valtiollisten toimijoiden käsiin ja riippumattomien uutiskanavien menetettyä toimintamahdollisuuksiaan YouTubesta on yleensäkin tullut Venäjän oppositiolle tärkeä tiedotuskanava. Monet oppositiovaikuttajat liikemies Mihail Hodorkovskista lähtien ovat aktivoituneet amerikkalaisessa palvelussa, jonka sisältöön Venäjän valtio ei ole ainakaan vielä tiettävästi saanut otetta.

Navalnyin ja hänen FBK-säätiönsä tuottamat korruptiota paljastavat tutkimukset ammattimaisesti tuotettuine dokumentaareineen ovat keränneet YouTubessa miljoonien katsojien yleisön. Navalnyin grand finale, suoraan Putinia itseään ökyelämästä ja korruptiosta syyttävä video – viimeinen ennen vangitsemista – on saanut yli 120 miljoonaa katselukertaa. Vesidisko ja kultainen vessaharja karnevalisoivat kaksinaismoralismin, jonka räikein ilmentymä lienee väitetty strip tease -lava konservatiivisen johtajan virkistäytymistiloissa.

* *

Navalnyin karisma puhujana ja agitaattorina on kiistaton. Hän selvästi resonoi varsinkin nuoremman väestön keskuudessa. Navalnyi vetää merkittäviä määriä ihmisiä mielenosoituksiin, mikä on tehnyt hänestä autoritaariselle Putinille ikävän kiven kengässä. Tästä huolimatta tai juuri sen takia Putin on perinteisesti kieltäytynyt lausumasta Navalnyin nimeä kutsuen häntä milloin yksinkertaisesti bloggeriksi, milloin saksalaisen sairaalan potilaaksi.

Myrkytyskohun laajennuttua kansainväliseksi ja Navalnyin noustua koko maailman tietoisuuteen moni länsimaalainen alkoi ymmärrettävästi pitää häntä sankarina. Navalnyin maine sai kuitenkin kolhun Amnestyn Internationalin vedettyä pois helmikuussa 2021 aikaisemmin Navalnyille julistamansa statuksen mielipidevankina. Syynä olivat hänen vuosikymmenentakaiset rasistiset ja vihaa lietsovat kampanjavideonsa, jotka löydettiin uudelleen.

Venäjän propagandistinen media revitteli kunnolla tällä käänteellä. Heiltä jäi kuitenkin myöhemmin mainitsematta, että samainen ihmisoikeusjärjestö julisti huhtikuussa 2021 Navalnyin taas uudestaan – kaikesta huolimatta – mielipidevangiksi.

Joka tapauksessa tällaiselle nikottelulle lienee syynsä. Teos valottaa mielestäni melko hyvin Navalnyin nationalistista puolta, johon on valitettavasti todella liittynyt myös kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Kiusallisin episodi mielipidevangin menneisyydessä on äärinationalistien venäläiseen marssiin osallistuminen vuodesta 2005 alkaen ja NAROD-liikkeen perustaminen yhdessä tunnetun militantin, kansallisbolševisti Sahar Prilepinin kanssa. Juuri tältä ajalta ovat nämä pahamaineiset, uudelleen esiin putkahtaneet videot, joissa Navalnyi muun muassa kuvaa Keski-Aasian entisistä neuvostotasavalloista tulleita maahanmuuttajia torakoiksi ja suosittelee heitä vastaan pistoolia.

Toisaalta teos näkee asiassa myös toisen puolen – jonka ehkä näki myös Amnesty päätyessään nykyiseen ratkaisuunsa. Navalnyi ei välttämättä ole se puhtoinen marttyyri ja vapaustaistelija, jonka moni hänessä haluaisi nähdä, mutta toisaalta hänen rinnalleen on liittynyt suuri määrä ihmisiä, jotka eivät välttämättä seuraa sokeasti hänen kaikkia mielipiteitään. Navalnyi on onnistunut yhdistämään monia aidosti liberaaleja arvoja ja ihmisoikeuksia ajavia tahoja vastustamaan Venäjän nykyjohdon autoritatiivisuutta ja epädemokraattisuutta. Myös hänen ylimmän tason korruption vastainen taistelunsa on resonoinut hyväksyntää niin kommunisteissa kuin aidon markkinatalouden kannattajissa. Lisäksi hän on jo pitkään pidättäytynyt aggressiivisuudesta siirtolaisasiassa, joskin ajaa yhä viisumipakkoa IVY-maista Venäjälle tuleville. Suurin osa hänen nykyisestä ohjelmastaan tuntuisi kuitenkin keskittyvän demokratiaan ja ihmisoikeuksiin.

* *

Kehen tahansa poliitikkoon, varsinkin taitavaan ja karismaattiseen, on välttämätöntä suhtautua kriittisesti. Kriittisyys ei tarkoita mustamaalaamista, vaan sitä, että kyseisestä persoonasta, hänen urastaan ja sanomisistaan tuodaan esille monia puolia, myös ristiriitaisia. On myös nähtävä sanojen ja tekojen suhde. Tässä teos mielestäni onnistuu käsitellessään myös ristiriitaiset vaiheet kiihkottomasti ja kokonaiskuvaa hakien. Teos ei kerro ainoastaan siitä, mitä Navalnyi on itsessään, vaan myös minkälaisia ovat hänen kannattajansa, ja mitä Navalnyi heille merkitsee.

Navalnyista on tullut Venäjällä protestin ja vaihtoehtoisen tulevaisuuden symboli. Hän on vetänyt järjestämiinsä mielenosoituksiin myös monia sellaisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä tahtoisi nähdä häntä presidenttinä, mutta tahtoisivat lopun nykyiselle vaihtoehdottomalle tilanteelle.

Navalnyi on ottanut roolin demokratiaa ajavan protestin esitaistelijana, minkä osoittaa myös hänen liittolaisineen organisoima laaja vaaliliitto, ”älykäs äänestäminen”. Sen tarkoitus on keskittää ääniä kelle tahansa sellaiselle poliitikolle, joka ei kuulu presidentin Yhtenäinen Venäjä -puolueeseen tai ole siitä riippuvainen mutta jolla on tästä huolimatta edes jonkinlainen mahdollisuus nousta päättäviin elimiin. Tämän ja muun käytännön toiminnan seurauksena hän on saanut paljon sympatiaa ja kannatusta niin oikealta, kuin vasemmalta.

Entä Krim? Heti pienet miinukset teoksen asiahakemistolle, joka ei sisällä hakusanana Krimin kysymystä. Krimistä toki puhutaan teoksessa siellä täällä.

Navalnyin suhtautumista kuvaillaan käytännönläheiseksi. Hänen mielestään Krim vallattiin vastoin kansainvälisiä sääntöjä, mikä oli periaatteessa väärin. Kuitenkin nyt, kun asia on jo tapahtunut, Krimin palauttaminen Ukrainalle ”ei ole näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa”. Navalnyi antaa siis ymmärtää, ettei ollut Krimin valtaamisen kannalla, mutta ei myöskään aja sen palauttamista. Tässä asiassa hän siis edustaisi jonkinlaista keskitietä liberaalien ja nationalistien välissä.

* *

Teos on rakennettu lyhyistä otsikoiduista kappaleista, jotka käsittelevät laajoja tapahtumien ja asioiden kokonaisuuksia melko lyhyesti. Joistain seikoista jää väkisin pintapuolinen vaikutelma, mutta toisaalta teos puolustaa paikkaansa tiivistettynä tietopakettina.

Venäläisten nimien translitterointi on jäänyt suomennoksessa hieman värikkääksi. Käsittääkseni Putinin väitetty palatsi sijaitsee paikassa, joka on suomeksi Gelendžik, ei Gelendzhik, kuten se on painettu kirjaan. Samoin Zhirinovskin oikeampi kirjoitusasu lienee Žirinovski.

Tämä ei välttämättä ole kaikkien mielestä niin justiinsa. Kuitenkin säännönmukaisuus olisi mielestäni helpoin tie, niin tekijöille kuin lukijoillekin. Esimerkiksi Tšetšenia on teoksessa translitteroitu tällä ”oikealla” tyylillä, ei esimerkiksi Tshetshenia. Samaten Žukov, ei siis Zhukov, mikä olisi ollut muuhun teokseen nähden johdonmukaisempaa.

Vaihtelevat translitterointityylit antavat teoksesta hieman huolimattoman vaikutelman, vaikka muuten suomennos on toimiva ja sujuva.

Miikka Vuori

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua