Kuvat: Teos
KIRJAT | Aki Salmelan Epäsäännöllisissä kappaleissa aforistisuus ja ajalliset kerrostumat yhdistyvät lempeään huumoriin.
”Teos kurkottaa kohti olemisen perustavanlaatuisia kysymyksiä.”
ARVOSTELU
Aki Salmela: Epäsäännöllisiä kappaleita
- Teos, 2024.
- 92 sivua.
”Ajatellessaan ihminen hapuilee tiheässä viidakossa, joka on kasvanut sekalaisesta eletyn elämän materiaalista”, Aki Salmela kirjoittaa runossa Viidakko. Konkarirunoilija ja -suomentajan uusin teos Epäsäännöllisiä kappaleita (Teos, 2024) ohjaa lukijan omaan viidakkoonsa, jonne on kertynyt tuokiokuvia ja esineitä.
Salmela on käsitellyt samanlaista tematiikkaa aiemmissakin teoksissaan: esimerkiksi Eläimen varjossa (2019) ihmisyyttä heijastettiin eläimistä. Sekä proosa- että säemuotoisista runoista koostuvassa Epäsäännöllisisissä kappaleissa ollaan paikkojen, tilojen ja tunteiden äärellä ja kurkotetaan kohti ymmärrystä ihmisenä olemisesta.
Runoissa kuultavat kiehtovasti läpi eri ajat ja ajatukset. Osassa tämä toimii vuoropuheluna muiden tekstien kanssa. Esimerkiksi Meditatiossa runon hän tarkkailee koiraa ja pohtii sen maailmankuvaa: ”Koira on koiralle koira, mutta koiran maailmassa ei ole mitään koiria, hän ajatteli, omaan kuvottavan inhimilliseen tapaansa”. Kuvaus ihmisistä hukassa olevina otuksina rinnastuu Ezra Poundin niin ikään koiria ja ihmisiä käsittelevään runoon, jossa ihminen kokee olevansa korkeampi eläin – ja kuitenkin täysin eksyksissä.
Toisaalla läpikuultavuus syntyy muistoista ja muistamisesta. Suuressa metafyysikossa kuvataan koskettavasti katoavaisuutta: ”Ajatukset tulevat kuin lumihiutaleet asteen liian lämpimänä päivänä, sellaista sulaa katoavaisuutta on surullista katsella, ja kuitenkin juuri se on syvästi inhimillistä, tämä peittelemätön ikävä, tämä paljaus jossa asiat seuraavat toisiaan pieninä kylmän värähdyksinä, jotka eivät kerro mitään täsmällistä mutta jotka merkitsevät loputtoman paljon”.
Lempeää huumoria
Salmelalle on ominaista lempeä huumori, ja se sävyttää runojen mietelmällisyyttä nytkin. Puhuja ikään kuin jatkuvasti hymyilee ihmisten kummallisuuksille. Asumiskoneessa naapureiden äänet tulevat pattereiden putkia pitkin puhujan tietoon: ärsyttävien yskänpuuskien ja kasvottomien naapureiden ”sunnuntaiaamun kiihkossa” on jotain hyvin tunnistettavaa kaikille kerrostaloasujille.
Epäsäännöllisissä kappaleissa on myös kappaleita, jotka jäävät turhan säännöllisiksi. Huonekalumusiikkia-osiossa rakennetaan kielikuvia erinäisten huonekalujen ympärille ja rinnastetaan niiden funktioita ihmiseen. Ajatus on luonnollinen jatkumo teoksen maailmalle, mutta kuvista olisi saanut kiinnostavampia, jos niissä olisi irtauduttu totutuista mielleyhtymistä: nyt kaappi on ”portti toiseen maailmaan” ja siellä ”lymyilee luurankoja ja yksisarvisia” – niin kuin niin usein muutenkin.
Teos on parhaimmillaan kuin ullakko täynnä roinaa ja ajallisia kerrostumia: se pysäyttää eri kappaleiden ääreen ja kurkottaa kohti olemisen perustavanlaatuisia kysymyksiä.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.
Kuka puolustaisi paperittomia – arvioitavana Anneli Kannon Kaivatut
KIRJAT | Afgaanitytön katoaminen ei virkavaltaa kiinnosta, joten Noora Näkijä päätyy selvittelemään paperittoman maahanmuuttajan katoamista Näkijä-trilogian päätösosassa.
Sinkkuus – epätoivoa vai auvoa? Henna Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa parisuhteettomuudesta ennen ja nyt
KIRJAT | Ilman parisuhdetta elävien määrä on Suomessa koko ajan lisääntynyt. Henna Karppinen-Kummunmäki esittelee pariutumattomien elämää ja seurustelukulttuuria eri aikoina.
Minuuden jakautuminen – arviossa Anna-Kaari Hakkaraisen Marraseliö
KIRJAT | Finlandia-ehdokkaaksi nostetun teoksen keskiössä kulkee Ingmar Bergmanin elokuva Persona.