Kuva: Pirkanmaan elokuvakeskus
ELOKUVA | Markus Toivon dokumentissa on paljon sellaista, minkä voi kuvitella olevan tyypillistä suomalaista perhetodellisuutta sellaisena kuin se on pitkälle näihin aikoihin asti ollut.
ARVOSTELU

Wanha Markku
- Käsikirjoitus ja ohjaus: Markus Toivo
- Katso: Yle Areena. Yle Teema & Fem 2.3.2024 klo 23.05.
Elokuvantekijä Markus Toivo oli suuren sisarusparven nuorin, ja hänelle isä jäi kokonaan vieraaksi. Isä upotti itsensä ahkerointiin: ensin päivätyö hammaslääkärinä ja sitten kotitalon rakentaminen tontille, joka oli niin hieno, ettei siihen voinut ihan tavallista rakennusta tehdä.
Urakan uuvuttamana isä häipyi pitkiksi ajoiksi ulkomaille. Nyt Markus haluaa tutustua tähän mieheen, jota ei lainkaan tunne. Hän on tullut vanhaan kotiin rakentaakseen isän kanssa komean rautaportin kotitaloon, joka oli työn alla vuosikymmeniä.
Wanha Markku on oppikirjaesimerkki sukupolvelta toiselle siirtyvästä puhumattomuuden kulttuurista ja sotatraumoista. Ja myös siitä, että yhteys, jota ei koskaan ollut, voi syntyä vuosikymmeniä myöhemminkin.
Käy ilmi, että dokumentin päähenkilö Markku on kuin kuva omasta isästään. Tämä pappa oli paitsi elättänyt perheen, nikkaroinut kaikille viidelle lapselleen kaappikellot ja keinutuolit, saanut aikaan luultavasti paljon muutakin. Lisäksi hän oli ollut sodassa, josta ei koskaan puhunut.

Kuva: Pirkanmaan elokuvakeskus
Oman isänsä lailla Markkukin komensi jälkikasvuaan töihin sillä seurauksella, että isän äänen kuullessaan lapset menivät sängyn alle puurtamista piiloon. Aikaansaamisen paineet siirtyivät Markulta myös Markukselle, joka oli tuupertua niiden alle.
Dokumentti kertoo vähäeleisesti isän ja pojan tutustumisesta ja molempien elämästä. Se ei ole kuvallinen ilotulitus eikä sisällä suuria dialogeja, mutta varovaisessa sananvaihdossa molemmat oppivat toisiltaan ja toisistaan ja katsoja jää heihin kiinni.
Dokumentissa on paljon sellaista, minkä voi kuvitella olevan melko tyypillistä suomalaista perhetodellisuutta sellaisena kuin se on pitkälle näihin aikoihin asti ollut.
Sotatraumojen haalentuminen tapahtuu sukupolvien mittaan ja avoimuus ja puhuminen tulevat toivottavasti niiden tilalle. Markun ja Markuksen tutustumista katselee hetkittäin pala kurkussa.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Christopher Nolanin The Odyssey on koko järkäle elokuvaksi – Fantasiaa ja kuvauspaikkojen realismia
KIRJAT | Christopher Nolanin ensi-iltaelokuvaan kohdistuvat odotukset ovat olleet suuria kuin Assuanin pato.
Syntyvä elokuvataiteilija käyttää aineistona perhettään unkarilais-kanadalaisessa elokuvassa Blue Heron
ELOKUVA | Kerrontaratkaisuiltaan konstikas Blue Heron tekee vaikutuksen kuvauksellaan kasvamisesta ongelmanuoren perheessä.
Kunnon mättöä klassiseen Hongkong-tyyliin – arviossa ensi-iltaelokuva The Furious
ELOKUVA | Stunt-näyttelijänä ja action-koreografina työskennellyt Kenji Tanigaki on pistänyt kasaan elokuvan, jossa tappelupuoli toimii loistavasti.
Puretaanpa legendaa: sankari on vaihtunut murhiaan katuvaan ryöväriin elokuvassa The Death of Robin Hood
ELOKUVA | Sankarimyytti Robin Hoodista kuolee Michael Sarnoskin elokuvassa silmiemme edessä. Väsynyt vanhus sanoo vain tahtovansa jalon kuoleman.




