Tyylikäs ruotsalaiselokuva kyselee, onko vanhuus laitoksessa täynnä kauhuja – arviossa Hoivakoti

Anki Lidén (Monika). Kuva: Morgan Norman

Hoivakoti-elokuvassa seuraamme Joelia (Philip Oros) hänen kotiseudulleen gotlantilaiseen pikkukaupunkiin, jonne hän on jättänyt lapsuutensa traumoineen kaikkineen. Hänen on järjestettävä aivohalvauksen saanut Monika-äitinsä (Anki Lidén) Tammenvarjo-nimiseen hoivakotiin muiden pois silmistä loppusijoitettujen vanhusten seuraan. Alkupuolellaan elokuva esittää Tammenvarjon asukit enemmän tai vähemmän hirviömäisinä zombivanhuksina.

Tammenvarjossa työskentelee Joelin lapsuudenystävä Nina (Gizem Erdogan), joka tekee parhaansa, jotta vanhuksilla olisi hyvä olla. Pian Monikan saavuttua hoivakotiin siellä alkaa tapahtua outoja asioita, aivan kuin joku vainoaisi paikan asukkeja.

* *

Hoivakoti on visuaalisesti säästeliäs ja ilmaisultaan tarkka elokuva, jonka tekijät ymmärtävät, että vähemmän on enemmän. Elokuvan kuvaama tilanne, jossa toimintakyvyttömäksi käynyt vanhempi joudutaan toimittamaan laitokseen, on nykyään yhä yleisempi ja sikäli luonteva lähtökohta arjen kauhutarinalle. Vanhuksen hätäännys hänen joutuessaan muuttamaan pois kotoaan on hyvinkin uskottavaa.

Pikkukaupungin ihmiset jumittavat muistoissa menneestä, jolloin oli mahtavaa ja meni muutenkin upeasti. Niin tekee yksi hoivakodin asukkaistakin, joka toistelee tervehdystä muinaisesta työstään sihteerinä ja niin tehdessään vaikuttaa rikki menneeltä robotilta. Hoivakoti luo kuvan sellaisen perheen sisäisestä dynamiikasta, jossa esikoinen on ollut kultapoika ja josta on tullut Tukholmassa menestyvä yrittäjä. Kuollut Bengt-isä (Peter Jankert) on ollut varsinainen hirviö, joka on mielin määrin hakannut Monika-vaimoaan ja etenkin homona halveksumaansa nuorinta poikaa Joelia. Ei ihme, että Joelia kauhistuttaa kuulla äitinsä kertovan, miten Bengt odottelee häntä.

Monikan mukana Tammenvarjo-hoivakotiin riehumaan päässyt paha henki riivaa muitakin asukkaita. Kiivaimmin se äityy ilkitöihin Joelin vierailujen aikana. Monikan se saa runtelemaan kätensä poikki. Joelille se sähisee Monika-äidin suulla: ”Olisin luullut sinun kuolevan ensin – aidsiin.”

Muistojen painajaismainen Bengt-isä (Peter Jankert): ”Sinua heikkoa homoa oli kiva rääkätä.” Kuva: Morgan Norman

* *

Hoivakodin voima ei ole säikyttelykohtauksissa, vaan tasaisesti kasvavassa epämukavuuden tunteessa, joka alkaa muuntua kauhuksi odottamattomien kuolemantapausten myötä. Hoitolaitoksessa, ja sen ulkopuolella kaikki on niin tavallista ja arkipäiväistä, että sen päättyminen tuntuu väistämättömältä.

Elokuva pohjautuu ruotsalaiskirjailija Mats Strandbergin kauhuromaaniin. Strandbergin kauhuromaaneja on aiemminkin muunnettu elokuviksi tai sarjoiksi. Meillä niistä ovat olleet nähtävissä vampyyrit ruotsinlaivalle tuonut suoratoistosarja Färjan sekä tiimiretriitin osanottajien ansaituista kuolemista kertonut elokuva The Conference (2023)

Hoivakodin käsikirjoituksen Strandberg on tehnyt yhdessä ohjaaja Mattias J. Skoglundin kanssa.

Ikävät muistot ja vanhuuden hämmennys ovat ahdistaneet Monika-äidin (Anki Lidén) nurkkaan. Nuorin poika, Joel (Philip Oros), tarkastelee tilannetta. Kuva: Morgan Norman

* *

Kerronnaltaan ytimekäs Hoivakoti ei hukkaa aikaa selittelyihin, vaan luottaa katsojansa älyyn ymmärtää vähemmästäkin. Juoneltaan harkitun hitaahko, tyylikkäästi toteutettu perinnetietoinen elokuva kietoo taitavasti yhteen perheväkivallan muistojen ja vanhuuden synnyttämät kauhukokemukset.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua