Teinitytön ja äidin kasvukertomus – arviossa Pixarin upea uutuuselokuva Punainen

Kuva: Disney

13-vuotias kanadankiinalainen Meilin ”Mei” Lee asuu perheineen Torontossa. Perhe ylläpitää elannokseen esiäiti Sun Yeelle omistettua temppeliä, ja Mei työskentelee kovasti täyttääkseen vaativien vanhempiensa toivomukset. Eräänä aamuna Mei huomaa kauhukseen muuttuneensa jättikokoiseksi kultapandaksi. Mei oppii nopeasti, että muutos pandaksi johtuu tunnekuohuista; jos Mei pysyy tyynenä, hän on oma itsensä. Mein vanhemmat luulevat hämmennyksen johtuvan kuukautisten alkamisesta.

Pandaksi muuttuminen ei kuitenkaan pysy pitkään salassa Mein vanhemmilta ja käy ilmi, että he kyllä tietävät, mistä on kyse: esiäiti Sun Yee sai jumalilta lahjaksi kyvyn muuttua pandaksi ja sama taito on seurannut äidiltä tyttärelle. On kuitenkin olemassa rituaali, jolla pandaksi muuttuminen voidaan estää. Ei siis auta kuin odottaa seuraavaa kuunpimennystä.

Punainen-elokuvan varsinainen juoni lähtee siitä, kun Mei ystävineen haluaisi kaikin keinoin päästä lähestyvälle 4*Town-poikabändin Toronton-keikalle, jonne äiti ei missään nimessä anna lupaa tai rahaa. Voisiko pandaksi muuttumista hyödyntää konserttiin pääsemiseksi?

Teinitytön kasvukertomus

Kun teinityttö muuttuu yhtäkkiä karvaiseksi, haisevaksi, punaiseksi eläimeksi, hitaampikin katsoja ymmärtää, että puberteettimetaforien äärellä ollaan ja vahvasti. Punainen voi hyvinkin olla ensimmäinen Disneyn tai Pixarin leffa, jossa viitataan näin suorasti kuukautisiin ja jopa näytetään kuukautissidepakkauksia (ei sentään itse siteitä, joku raja sentään). Kylläpä onkin raikas aihe!

Punainen on vahvasti kasvukertomus: elokuva kertoo kasvamisesta, muutoksista ja äidin ja tyttären välisen suhteen kehittymisestä. Se nojaa vahvasti kanadankiinalaisen ohjaajan Domee Shin omiin kokemuksiin. Mein äiti Ming on melkoinen tiikeriäiti kovine vaatimuksineen. Yleisemminkin Mein ja Mingin suhteessa on nähtävissä maahanmuuttajien herkästi kohtaamia paineita olla vanhempien uhrausten arvoisia. Toisaalta Punaisessa on paljon sellaista kulttuurista riippumatonta, jonka ymmärtää jokainen, joka on joskus teini-ikäinen tai sellaisen vanhempi ollut. Lapset eivät pysy lapsina, vaan kasvavat nuoriksi ja siihen prosessiin kuuluu väistämättä eron tekeminen omiin vanhempiin. Se on vaikeaa lapselle, ja jos vanhempi odottaa lapsensa pysyvän samana kuin ennenkin, pettymyksiä seuraa puolin ja toisin.

Jos aihe on tuore, niin ovat myös Punaisen tekijät. Elokuvan ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja Shi on aikaisemmin tehnyt Pixarille parhaan animaatiolyhytelokuvan Oscarin voittaneen Baon (2018). Shi on ensimmäinen nainen, joka ohjaa Pixar-elokuvan yksin. Punainen on myös ensimmäinen Pixar-elokuva, jonka johtoryhmä (ohjaaja, tuottaja, tuotantosuunnittelija ja visual effects supervisor) koostui pelkästään naisista. Lasikattojen pirstomista tämäkin – ja kun jälki on tällaista, näkisin mieluusti lisää naisvoittoisilla tiimeillä tehtyjä elokuvia.

Kuva: Disney

Pixarin laatutyötä

Kuten Pixarilta voi odottaa, Punainen on erittäin laadukasta työtä. Animaatio on näyttävää ja vilisee teemaan sopivia animevaikutteita, etenkin hahmojen ilmeissä ja eleissä. Päähahmot ovat upeita, Mei on tavattoman persoonallinen ja hauskasti animoitu hahmo. Mein kaveriporukka on omintakeinen ja huvittava joukko erilaisia persoonia. Hahmot ovat samaistuttavia ja luonnollisia. Encanton päähenkilön Mirabelin tapaan Mei on luonnollisen oloinen, ei mikään langanlaiha ja täydellinen Disney-prinsessa. Mei kavereineen vaikuttaa tyypiltä, joka olisi hauska tuntea.

Punainen on vahvasti tyttö- ja naiselokuva. Mein isä on lopulta merkittävässä sivuosassa ja pienissä rooleissa nähdään jonkin verran poikia, tärkeimpinä tietysti Mein ja ystäviensä fanittama poikabändi 4*Town. Bändi on hauska sekoitus Backstreet Boysia ja moderneja k-pop-poikabändejä. 4*Townin biisit ovat samoin moderneja, mutta silti perinteistä poikabändipoppia. Biisit ovat Billie Eilishin ja tämän veljen Finneas O’Connellin käsialaa.

Elokuvan lavastus on myös hienoa. Toronto ja sen Chinatown tarjoavat näyttävät puitteet tapahtumille, tunnelma on kohdallaan. Elokuva sijoittuu vuoteen 2002, mikä näkyy hurmaavasti esimerkiksi vanhoina kännyköinä ja videokameroina.

Alkujaan 12-vuotias paikallinen lapsinäyttelijä Rosalie Chiang palkattiin alun perin nauhoittamaan väliaikaisia scratch vocalseja Meille. Kun elokuvaan oli aika palkata ammattimaiset ääninäyttelijät, Shi ja tuottajat Lindsey Collins halusivat pitää Chiangin roolissa. Shin toteutunut ykköstoive Mein äidin Mingin rooliin oli kanadankiinalainen Sandra Oh. Sivuosassa herra Gaona kuullaan lähes satavuotiasta James Hongia, joka on yksi elokuvahistorian ahkerimmista englanninkielisistä näyttelijöistä yli 650 roolisuorituksellaan 1950-luvulta alkaen.

Suomenkielisen version on kääntänyt Aki Heinlahti ja ohjannut Joonathan Kettunen. Pääosissa Meinä ja Minginä ovat Viivi Helisalo ja Rinna Paatso.

Erinomainen perhe-elokuva

Tänä vuonna Disney on tarjoillut hyviä koko perheen animaatioita: ensin upean värikäs Encanto ja nyt Punainen. Sen kiinalaiset puitteet tarjoavat kiehtovaa silmäkarkkia ja kulttuurillista vaihtelua, mutta tämän pinnan alla puhutaan suurella rakkaudella äitien ja tytärten suhteista, kasvamisesta, itsensä löytämisestä ja ystävyyden merkityksestä.

Kun Punainen on sekä todella näyttävän näköinen että todella hauska, sitä on helppo suositella perheiden elokuvailtojen iloksi varauksetta. Tytöt ja äidit ansaitsevat lisää tällaisia elokuvia.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua