Ville Virtasen on rikostutkija Kari Sorjonen. Kuva: Kimmo Korhonen / Fisher King
ELOKUVA | Pasilan rautatieaseman liepeiltä löytyy verellä maalattu seinämaalaus, joka esittää Suomen tunnetuinta sarjamurhaajaa. Juuso Syrjän ohjaama elokuva on kuin lähes kaksituntinen jakso tv-sarjaa.
”Aivan kuin leffan tekijät olisivat katsojien suututtamisen eli fanien järkyttämisen pelossa karttaneet omillaan toimivan elokuvan tekemistä.”
ARVOSTELU
Sorjonen: Muraalimurhat
- Ohjaus: Juuso Syrjä.
- Rooleissa: Ville Virtanen, Anu Sinisalo, Sampo Sarkola, Olivia Ainali, Lenita Susi, Johan Storgård.
- Ensi-ilta: 27.10.2021.
Pasilan rautatieaseman liepeiltä on löytynyt verellä maalattu seinämaalaus, joka esittää Suomen tunnetuinta sarjamurhaajaa Lasse Maasaloa (Sampo Sarkola). Kuvan viereen on kirjoitettu verellä teksti: ”Tehdään maailmasta parempi paikka.” Samalla sosiaalisessa mediassa leviää kysely, jossa äänestetään henkilöistä, joita ilman maailma olisi parempi paikka.

Anu Sinisalon ja Ville Virtasen esittämät rikostutkijat huomaavat, että muraalimurhia selvittäessa voi eteen tulla kiperiäkin tilanteita. Kuva: Kimmo Korhonen / Fisher King
Some yllyttää tappajaa
Kun äänestyksessä menestyneitä henkilöitä alkaa kadota ja ensimmäinen ruumis löytyy, tutkittavaa on liikaakin, sillä taustalla vaikuttaa itsensä Tuomariksi nimennyt ihminen. Sorjonen: Muraalimurhat -elokuva noudattaa television sarjamurhaaja-sarjoista tuttua arvuuttelun ja yllätyskäänteiden logiikkaa tuomatta mukanaan tuoretta kerrontaa. Tv-sarjasta tuttua on sekin, että rikostutkijoiden kärjen (Sorjosen ja Anu Sinisalon esittämän etsivä Lena Jaakkola) jälkikasvu sekoilee taas.
Aivan kuin leffan tekijät olisivat katsojien suututtamisen eli fanien järkyttämisen pelossa karttaneet omillaan toimivan elokuvan tekemistä.
Superihmisten temmellyskenttä
Muraalien kuviin liittyy iskulauseenomaisia lauseita, kuten: ”Jotkut sanovat tekevänsä”. Tv-sarjan kolmoskauden kuvottavien kidutusmurhien tyyli jatkuu.
Sorjonen-tarinoiden maailma muistuttaa huomattavan paljon supersankarisarjakuvia. Päähenkilö on suurin sankari, jonka yli-inhimillisiltä vaikuttavia lahjoja ja kulmikkuutta perhe ja ajoittaiset psyykkiset vaikeudet pehmentävät. Päähenkilö saa usein vastaansa kaavamaisimpien sarjakuvien tyylisen superroiston, jota kukaan ei tunnu taaskaan saavan kiinni.

Tutkijatiimi etsii rikoksen jälkiä internetistä. Kuva: Kimmo Korhonen / Fisher King
Tylsää pätkivyyttä liikaa
Elokuva on tehty kuin tv-sarjan kahdesta noin tunnin mittaisesta jaksosta koostuva episodi, eikä ihme, sillä sarjan pääkäsikirjoittaja Miikko Oikkonen ja pääasiallinen ohjaaja Juuso Syrjä ovat tämän elokuvan pääasialliset tekijät. Syrjän aiempiin töihin kuuluu päähenkilönsä synnyttämien kohuotsikoiden tahdittama dokumenttielokuva jääkiekkoilija Jere Karalahdesta. Mainosohjaajana rutinoituneen Syrjän ainoat kokemukset fiktion ohjaamisesta ovat tulleet lastenanimaatiosta, mainoksista ja tv-sarjoista.
Elokuvana Sorjonen: Muraalimurhat on tasaisen tylsää katsottavaa. Suurta kerronnan kaarta elokuva ei katkelmallisessa episodimaisuudessaan tue. Elokuva manipuloi katsojaa hajauttamaan katseen eri suuntiin marssittamalla esiin toinen toistaan epätodennäköisempiä murhaajaehdokkaita, joissa on kaksi selkeää sosiaalitapausta. Tämä ja itseään poikkeusyksilönä eli massan ylä- ja ulkopuolisena pitävän yksilön osuus kallistaa elokuvaa yli-ihmismäisen moraalin puolelle. Perhedraamaksi silti tämäkin keikahtaa, mikä on paitsi muodikasta, myös helppoa.
Antti Selkokari
Sorjonen: Muraalimurhat
- Ohjaus: Juuso Syrjä.
- Käsikirjoitus: Miikko Oikkonen ja Antti Pesonen.
- Kuvaus: Mika Orasmaa.
- Rooleissa: Ville Virtanen, Anu Sinisalo, Sampo Sarkola, Olivia Ainali, Lenita Susi, Johan Storgård.
- Kesto: 1 h 47 min.
- Ikäraja: K16.
- Ensi-ilta: 27.10.2021.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Do you wanna hear the story of my life? Miten Michael Monroesta tuli Michael Monroe
ELOKUVA | Pete Eklundin ensi-iltadokumentti raottaa ”rock’n’rollin parhaiten pidettyä salaisuutta” eli kertoo tarinan siitä, mitä Michael Monroesta olisi voinut tulla.
Ei tullut suurta ja tyhjentävää Spede-elämäkertaelokuvaa, vaan tulipa Uuno Turhapuron synnyn läpijuoksu
ELOKUVA | Aleksi Delikourasin elokuva Pertti Pasasesta on hyppelehtivä kasa anekdootteja, joka antaa kohteestaan staattisen kuvan.
Matkalla kohti kaukaista kotia – Timothy Spall loistaa Viimeinen vuoro -elokuvassa
ELOKUVA | Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla hurmanneen brittidraaman näkee nyt elokuvateattereissa ympäri Suomen. Bussilla pitkin Britanniaa matkaa Timothy Spall.
Ruotsalainen katastrofielokuva näyttää mihin ahneus voi johtaa – arviossa Kiiruna
ELOKUVA | Kiirunassa sijaitsevassa katastrofielokuvassa kaivosta ei vain suljeta, vaikka kalliot ja kadut jo sortuvat.