ELOKUVA | Dokumenttielokuva voi käsitellä yhteiskunnallista aihettaan ilmavasti, eikä se tee siitä yhtään huonompaa. Sen todistaa John Websterin The Happy Worker.
Elokuva
kritiikki
Nytkö tuli se hetki, jolloin viikinkiviihteen menestys kääntyy laskuun? Arviossa The Northman
ELOKUVA | Robert Eggersin ensi-iltaelokuvan orpo prinssi karjahtelee kostoa niin lujaa että korvat tukkeutuvat.
The Lost City hönkii romanttisen seikkailukomedian genreen uutta eloa, mutta jää silti kertakäyttötuotteeksi
ELOKUVA | Pyrkimyksessään painella yleisön mielihyvänappeja elokuvateollisuus turvautuu usein vanhoihin konsteihin, mistä Sandra Bullock -elokuva The Lost City on uusin todiste.
Monenlainen äitiys on Naomi Kawasen elokuvan keskeinen teema – arviossa Äidit
ELOKUVA | Pienen pojan adoptoineen pariskunnan elämään tulee muutos, kun kuusi vuotta myöhemmin heihin ottaa yhteyttä nuori nainen, joka ilmoittaa olevansa lapsen äiti.
The Twin – Paha kaksonen hyödyntää kauhukliseitä oivaltavasti, mutta aivan mestaritasolla ei vielä olla
ELOKUVA | Taneli Mustosen uutuusohjaus tekee tutusta asiaa. The Twin – Paha kaksonen on kaikkea mitä klassikkokauhun pitääkin ja vähän päälle.
Aku Louhimiehen Odotus-elokuva papin rouvasta ja hänen miehistään jää haaleaksi ihmissuhdedraamaksi
ELOKUVA | Äkkiseltään voisi ajatella, ettei kolmiodraamalla ole mitään annettavaa nykypäivän elokuvakatsojalle. Aku Louhimies ja Inka Kallén kuitenkin yrittävät.