Caroline Menton. Kuva: Night Visions Distribution
ELOKUVA | Damien McCarthyn ohjaama pienen budjetin irlantilaiselokuva tekee suuren vaikutuksen.
”Katsojaan luotetaan, eikä alleviivata asioita ja pidetä mänttinä. Ihanaa.”
ARVOSTELU
Oddity – Sokea kauhu
- Ohjaus: Damien McCarthy
- Pääosissa: Gwilym Lee, Carolyn Bracken, Tadhg Murphy, Caroline Menton
- Ensi-ilta: 25.7.2025
Kuulun siihen porukkaan, joiden mielestä kauhu on parhaimmillaan pohtivaa ja rauhallista tunnelmanluontia, jossa kaikenlainen action, hurjastelu ja verellä sotkeminen on jätetty taka-alalle, tai mikäli mahdollista, kokonaan pois. Kauhu tulee ihon alle epämukavana tunteena. Se jää uniin pyörimään ja herättää ajatuksia. Jotain on pielessä.
Irlantilainen Oddity – Sokea kauhu kuuluu tähän ihon alle pyrkivään osastoon. Se on yksi laadukkaimpia viime vuosina julkaistuja kauhuelokuvia.
Ohjaaja Damien McCarthyn (Caveat, 2020) toinen pitkä elokuva ei kärsi pienestä budjetistaan, vaan kääntää niukkuuden voimavaraksi. Paino on tarinalla, jota kypsytellään ja rakennetaan palanen kerrallaan hukkaamatta punaista lankaa kertaakaan turhaan haahuiluun. Pitkälti yhdessä talossa tapahtuvan tarinan jännite kasvaa ja palkitsee katsojan yhdellä hienoimmista ja vapauttavimmista loppukohtauksista. En muista, koska olisin viimeksi poistunut elokuvateatterista hymyillen. Teki mieli huudahtaa: ”Kyllä!”
Elokuvan peruselementit ja ilmaisukeinot ovat tuttuja juttuja. Oddityn kohdalla voisikin mainita, että kyseessä on perinteinen ja kunnollinen vanhanajan kauhuelokuva, jonka voisi sijoittaa sujuvasti mille tahansa menneelle vuosikymmenelle.
Kuvallinen ilmaisu noudattaa vakautta. Kamera pysyy paikoillaan ja vaanii paikoilleen jähmettyneen katsojan silminä. Aivan kuten elokuvan keskiössä istuva mystinen puunukke.
Säikähdykset tulevat puskista ja ovat aidosti sykähdyttäviä. Ennen kaikkea ne vievät tarinaa eteenpäin, eivätkä ole mukana vain kauhugenrelle tyypillisenä pakkopullana.
Tadhg Murphy. Kuva: Night Visions Distribution
Näyttelijät ovat rooleissaan sujuvia. Carolyn Bracken loistaa pääosassa esittäen tuplaroolin kaksosina. Bohemian Rhapsodyssa (2018) Queenin kitaristia Brian Mayta esittänyt Gwilym Lee vakuuttaa ja onnistuu olemaan… no, enpä paljasta mitään!
Oddityn tarinaa jää pohtimaan leffan jälkeen. Kiinnostavinta on pahuuden kulma: mistä se kumpuaa ja millä keinoin se tuodaan hienovaraisesti esille koomisiakaan keinoja kaihtamatta. Katsojaan luotetaan, eikä alleviivata asioita ja pidetä mänttinä. Ihanaa.
Jos haluat nähdä aidosti hyvän kauhuleffan, katso Oddity!
Jani Tuovinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hyvän tahdon lähettiläs oppi, ettei auttaja saa itkeä autettavan kurjuutta – arviossa Laula minulle Arja
ELOKUVA | Marko Tallin ohjaama dokumenttielokuva kertoo laulaja Arja Saijonmaasta, joka ottaa ihmiset huomioon ja rakastaa matkustamista ja musiikin esittämistä.
Tragikomedia muistuttaa siitä mihin parisuhteessa ei pidä jämähtää – arviossa The Invite
ELOKUVA | Olivia Wilden ohjaaman elokuvan teemana on Oscar Wilden ajatus: ”Ihmisen pitäisi aina olla rakastunut, siksi ei koskaan pitäisi mennä naimisiin”.
Teiniseksiä ja kauhua leirikeskuksessa – arviossa Teenage Sex and Death at Camp Miasma
ELOKUVA | Sekoitus 1980-lukuista teinislasherleffaa ja nykypäivän seksuaali-identiteettiä pohtivaa aikuiselokuvaa vangitsee hypnoottisuudellaan, kun sille antaa aikaa.
Supersankarielokuvasta Spider-Man: Brand New Day ei tullut upouutta, mutta vanhaan nojaten mennään
ELOKUVA | Supersankareista hauskimmasta on tullut yksinäinen työnarkkari. Uusimman Hämähäkkimies-elokuvan sankari on tunne-elämältään kuin pahainen koulupoika.