Maailmanpolitiikkaa ja henkilökohtaisia ongelmia 1980-luvun Lapissa – arviossa Miia Tervon Ohjus

Oona Airola. Kuva: Sami Kuokkanen

Miia Tervon Ohjus on täydellinen 1980-luvun Lappiin sijoittuva draamakomedia, jossa ei säästellä ketään eikä mitään. Elokuvan alkukohtaus on onnistunut ja kertoo kaiken siitä millä tavalla tarinaa kerrotaan: ousketaan lumessa ja saadaan aikaiseksi, vaikka tekniikassa ja selityksissä on pientä säätöä. Lopputulos vaatii puhetta ja työtä. Aidolla lappilaisella mentaliteetilla nähdään ja kuullaan kuvia, joissa murre ja asenne ovat suoria ja kuuluvia.

Joulukuussa 1984 syöksyi Inarinjärveen neuvostoliittolainen joku, ehkä ohjus. Tämän ja monen muun asian ympärillä pyörii Niinan, kahden lapsen yksinhuoltajan elämä. Niinan entinen mies, väkivaltainen Tapio on vapautumassa vankilasta. Olisi suotavaa, että ”paskakasa”, kuten Niinan reipasotteisempi sisko Kaisa sanoo, pysyisi poissa Niinan elämästä. Niina ei ole varma pitäisikö lasten vuoksi vielä yrittää.

Niina saa työpaikan harvinaisella tavalla. Hänen varastetulla kuusipuulla lastaamansa peräkärry ajautuu paikallislehden ikkunan läpi. Rahattomana hän tarjoutuu kirjoittamaan juttuja korvaukseksi ikkunasta. Esko (Hannu-Pekka Björkman), pitkätukkainen, äkkiväärä toimituspäällikkö, haukkuu ja kieltää, mutta ottaa sitten Niinan paremman puutteessa töihin.

Niinan naapurustossa asuu hänen äitinsä Hilkka (Ona Kamu) ja sotavammainen isoisä Reino (Sakari Kuosmanen), joka viettää aikaa perunakellarissa haulikon kanssa – varmuudeksi, jos veli venäläinen sattuisi saapumaan paikalle. Niinan isä Pekka (Kai Lehtinen) on uusissa naimisissa Hanskin (Milka Ahlroth), itseään täynnä olevan hotellinjohtajan kanssa. Hanski kommentoi ikävästi Niinalle kaikesta ja iloitsee tämän epäonnistumisista. Niina myös antaa sen tapahtua.

Niina (Oona Airola) on hyvä muotokuva naisesta, joka yrittää ymmärtää ja uskoa hyvää kaikista. Meistä jokainen on yrittänyt sitä joskus tai tavannut samankaltaisia kavereita. Omaa tilaa ja mahdollisuuksia täytyy ottaa. Vanhempi ja viisaampi neuvoo epävarmaa Niinaa katsomaan peiliin ja sanomaan ei.

Tommi Korpela ja Turkka Mastomäki. Kuva: Sami Kuokkanen

Niina kuulee jysäyksen taivaalta, jonka myöhemmin yhdistää ohjukseen. Hänen ihmettelynsä ei herätä kovin monessa uteliaisuutta, päinvastoin. Aiheesta vaietaan ja lopulta siitä kielletään puhumasta, ainakaan tulevana vaarana. Mieluummin tehdään juttuja siitä mitä ulkomaalaiset meistä ajattelevat ja leivotaan ohjusmunkkeja. Niina kohtaa armeijan lentäjänKain (Pyry Kähkönen), johon ihastuu. Myös Kai on utelias, koska oli jysäyksen aikaan tarkkailulennolla.

Rakkaustarina on merkittävä. Hitaasti tarinan edetessä Niina alkaa uskaltaa ja löytää itsestään uusia puolia. Draamakomediana Ohjus onnistuu naurattamaan ja itkettämään vuorotellen. Absurdien tapahtumien kautta päädytään usein arkeen, jossa kovaäänisesti ja yhdessä järjestetään tulevaa. Kovasti lappilaisella mentaliteetilla alkuasukkaat elävät. Aitoa murretta ja suorasukaista sanomista riittää.

Kuvaaja Meelis Veeremets on onnistunut kuvaamaan pohjoisen maiseman, jossa temmellyskenttä on suuri ja vaativa.

Hannu-Pekka Björkman. Kuva: Sami Kuokkanen

Tässä elokuvassa ei säästellä ketään eikä mitään. Valtiot, armeija ja osa ihmisistä ovat ankaran kritiikin kohteena. Väkivalta on sitä tavallista, perheväkivaltaa.

Miia Tervon ensimmäinen pitkä elokuva Aurora oli hyvä ja syystäkin palkittu. Ohjus onnistuu vielä tiukemmalla absurdilla huumorilla ja draamalla.

Pääosassa lahjakas Oona Airola on aito, antaa kaiken ja vähän päälle. Emma Kilpimaa (Kaisa) esittää taidolla omaatuntoa, raivoa ja tunnustuksia. Pyry Kähkösen Kai on tasapainottava ihmissuhteissa, salaviisas sotilas ja sopiva rakkauden kohde. Hannu-Pekka Björkmanin Esko on se tyyppi, josta jostain syytä pitää ja jolle haluaisi samalla huutaa hävyttömyyksiä. Björkmanin ulkoinen habitus voi pelottaa lapsia, mutta huvittaa aikuisia. Ona Kamun hahmo on meidän kaikkien tuntema äiti, monessa polvessa ymmärtäjä ja auttaja. Sakari Kuosmanen yllättää roolisuorituksellaan vanhana ja viisaana isoisänä. Sanna-Kaisa Palo (Marja-Liisa) on on vakuuttava muotokuva suuresta pettymyksestä elämään.

Maija Kääntä

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua