Kuva: Cinemanse
ELOKUVA | Kirk Jonesin elokuva näyttää oivaltavasti päähenkilön monenlaiset kamppailut itsensä ja muiden ihmisten kanssa.
”Olet aina syyllinen, kun jatkat tuollaista käytöstä.”
ARVOSTELU

I Swear – Minun ääneni
- Ohjaus: Kirk Jones
- Ensi-ilta: 27.3.2026
Brittiläinen elokuva I Swear − ”Minä kiroilen”, tai toiselta merkitykseltään ”Minä vannon” − näyttää oivaltavasti päähenkilön monenlaiset kamppailut itsensä ja muiden ihmisten kanssa. Touretten syndrooman aiheuttamat tahattomat lihasliikkeet ja äänet pitävät valtaa yli ihmisen tahdon.
Skotlantilaisen John Davidsonin 1980-luvulle sijoittuvaan elämäntarinaan pohjautuva elokuva on inhimillinen draama sosiaalisista ja sisäisistä vaikeuksista, joita Touretten syndrooman oireet voivat aiheuttaa. Vielä 1980-luvulla Touretten syndrooma oli vähän tunnettu oireyhtymä, joka synnytti helposti väärinkäsityksiä.
Iso-Britannian elokuvantekijöillä on kyky tehdä koskettavaa elokuvaa ilman liiallista sentimentaalisuutta. Näyttelijöiden kauttaaltaan erinomainen, luonnollinen ja uskottava työ tekee katsomisesta ajatuksia herättävää ja puhuttelevan intensiivistä.
Itsetuntemuskin voi lisääntyä, kun elokuvaa katsoessaan eläytyy päähenkilön ja hänen läheistensä haasteisiin ja reaktioihin. Bafta-palkitun näyttelijä Robert Aramayon roolityö John Davidsonina on häkellyttävän uskottava.
Vaikeuksia Johnille kehkeytyy erityisesti silloin, kun muut ihmiset eivät ymmärrä Touretten syndrooman luonnetta eli sitä, ettei ihminen pysty hallitsemaan tahattomia, toistuvia motorisia ja äänellisiä tic-oireitaan. Niitä saatetaan pitää tahallisena häiriökäyttäytymisenä, etenkin kun niihin liittyy kiroilua ja haukkumiseksi tulkittavia ilmaisuja sekä hallitsematonta liikettä, vahingossa jopa toisten satuttamista.
”Häivyn, muuten joudun katumaan möläyksiäni”, John sanoo hankalassa tilanteessa tiedostaen erilaisuutensa. Kouluyhteisö, naapurit ja muut hänen Touretten syndroomastaan tietämättömät karttavat Johnia, joka kiroilee ja puhuu levottomia. Johnin yritykset elää normaalia johtavat usein väärinkäsityksiin ja konflikteihin. Huudahdukset, äännähdykset, haukkumasanat ja kiroilu voivat tuntua pelottavilta niistä, jotka eivät tiedä ja tunnista Touretten syndrooman oireita. Jopa Johnin oma perhe tuskastuu tilanteisiin, joissa John joutuu tahtomattaan vaikeuksiin muiden ihmisten ennakkoluulojen ja tietämättömyyden vuoksi.
Johnin onneksi hänen elämässään on kuitenkin myös ihmisiä, jotka hyväksyvät hänet sellaisena kuin hän on ja näkevät hänen potentiaalinsa ihmisenä ja työntekijänä. Se avaa Johnille mahdollisuuksia työelämään sekä yhteyteen niiden ihmisten kanssa, jotka näkevät hänet oireittensa kanssa kamppailevana, parhaansa yrittävänä ihmisenä.
* *
Elokuva näyttää kaunistelemattomasti Johnin ja hänen yhteisönsä ihmisten vaikeuksia auttaa nuorukaista, jota syrjitään koulussakin. John yrittää käydä koulua, mutta hänen oireensa eivät saa ymmärrystä rehtoriltakaan, joka kertoo vaativansa oppilailtaan moitteetonta käytöstä.
Kun Johnia painostetaan lukemaan ääneen oppitunnilla, häntä kiusataan. Johnin pää nykii välillä voimakkaasti, mikä kuuluu Touretten oireistoon. Kiroilu ja ”Ime munaa” -tyyppiset huudahdukset torjuvat häntä yhteisöstä, eikä väkivalta Johnia kohtaan ole sekään harvinaista. Hänen yrityksensä lievittää oireita eivät auta, vaan hän huudahtelee mitä sylki suuhun tuo, milloin läheisilleen, milloin kadulla ääneen ja koulutunneillakin hallitsemattomasti. John yrittää wc:n peilin ääressä saada puheensa kuriin, mutta turhautuneena rikkoo peilin.
Johnin omilta vanhemmiltaankaan ei aina heru ymmärrystä ja myötätuntoa, vaan hän saa syytöksiä pelleilystä. John itse yrittää viestiä, että hänen niskassaan ja silmissään on jotakin vikaa. Kun rehtori tulee istumaan samaan pöytään Johnin kanssa, John huudahtaa ”Fucking shit!” Rangaistuksena John saa lyöntejä käsilleen. John pyytää anteeksi ja lupaa olla tekemättä samaa uudelleen. Koulun pihalla hän kuitenkin joutuu tappeluun, eikä auta, vaikka hän rehtorin hakatessa kämmeniä kertoo, ettei voi käytökselleen mitään. Rehtori ei siitä piittaa, vaan toteaa: ”Olet aina syyllinen, kun jatkat tuollaista käytöstä.”
Äitikään ei tiedä, mikä poikaa vaivaa. ”Tavallisesti hän on hyvä”, äiti puolustautuu. Isältä ei heru sitäkään toteamusta, vaan hän kertoo olevansa kyllästynyt Johniin, jonka ”temppuilua” hän ei ymmärrä. Isä lähtee kotoa lopullisesti, ja John ymmärtää käytöksensä olevan isän lähdön syy.

Kuva: Cinemanse
* *
John saa kuitenkin koulusta ystäväkseen Murrayn, joka kutsuu Johnin kylään esitellen tälle syöpää sairastavan Dotty-äitinsä. Dottylle John sanoo, että ”kuolet syöpään”. Hyväntahtoinen Dotty toteaa, että se on rehellisintä, mitä hänelle on sanottu kahteen kuukauteen.
Johnia ymmärtäen Dotty tarjoaa tälle mahdollisuuden asua heidän perheensä luona. Se sopii Johnin omalle äidille, joka ei jaksa Johnin käytöstä. Äiti kuitenkin evästää, että ilman lääkitystä John suututtaa ihmisiä, eikä Dotty tiedä, kuinka rankkaa Johnin kanssa on elää. Dotty on kuitenkin työskennellyt hoitajana sairaalan mielenterveysosastolla, ja hänellä on lempeä ja ymmärtäväinen ote Johniin. Muutto kotoa Murrayn perheen luokse aloittaa Johnin elämässä uuden vaiheen.
Eläytyminen Johnin kokemuksiin luo toivoa ja herättää katsojassa myötätuntoa. Touretten syndrooma ja sen kanssa tai sitä sairastavan kanssa elävän ihmisen kohtalon seuraaminen voi avata ymmärrystä, myötätuntoa ja hyväksyntää erilaisuutta kohtaan. Se on tärkeä osa ihmisyydestä oppimisen perusteita.
Saana Saarinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ryan Cooglerin ohjaama Sinners kisasi viimeiseen saakka parhaan elokuvan Oscar-palkinnosta
ELOKUVA | Sinnersin suomenkielinen nimi voisi olla Maa on syntinen laulu, ellei se olisi jo varattu. Elokuva yhdistelee ihmisoikeusasiaa, Delta bluesia, gangstereita ja vampyyrikauhua.
1700-luvun Shakers-lahkon johtajan elämää isolla pensselillä – arviossa The Testament of Ann Lee
ELOKUVA | Epätavallisessa elämäkertaelokuvassa nainen julistautuu Jeesuksen toiseksi tulemiseksi ja perustaa uskonyhteisön Amerikan itärannikolle.
Äänilohtua Rauman kujilta – arviossa Jossain on valo joka ei sammu
ELOKUVA | Lauri-Matti Parppein Jossain on valo joka ei sammu on uudenlainen elokuva. Vakavasta aihepiiristään huolimatta siinä on jotenkin keskieurooppalaista kepeyttä.
Parisuhde vaatii paljon ja antaa vähän – arviossa Colleen Hoover -filmatisointi Muistoja hänestä
ELOKUVA | Vanessa Casswillin elokuvassa kaikki on suurta, osin sattumaa ja seurauksia selvitellään tai yritetään unohtaa.




