Elokuva-arvostelu: Brad Pitt on yksinäinen astronautti ja ainoa oikealta ihmiseltä tuntuva henkilöhahmo ohjaaja James Grayn monin paikoin loistavassa ensi-iltaelokuvassa.

Yhdysvaltalainen James Gray (s. 1969) on ohjaaja, jonka teokset ovat jääneet turhan vähälle huomiolle. Syvälle tunteisiin iskevä rikosdraama We Own the Night (2007), sen ilmeinen sisarteos, duunarikuvaus The Yards (2000) ja tutkimusmatkailijatarina The Lost City of Z (2016) ovat kaikki vaikuttavia tarinoita. Gray räiskii valkokankaalle suuria tunteita hallitusti ja vähäeleisesti.

Grayn elokuvissa on tosin yksi iso ongelma. Naiset eivät ohjaajan kuvaamiin maailmoihin tunnu mahtuvan kuin hyvin perinteisissä rooleissa – miehiä rakastamassa, odottamassa, tukemassa, näille kiukuttelemassa. Jopa vuoden 2013 The Immigrant, jonka pääroolissa nähtiin Marion Cotillard, onnistui kuvaamaan sukupuolirooleja tavalla, joka tällä vuosituhannella vaikuttaa nolostuttavalta.

Ad Astra on valitettavan tyypillinen Gray-elokuva tässä suhteessa. Brad Pittin tähdittämä avaruuseepos on tosin muutenkin täynnä hahmoja, jotka ovat vain välikappaleita päähenkilön matkalla kadonneen isänsä (jota esittää Tommy Lee Jones) luo, aurinkokuntamme laitamille.

Donald Sutherland ja Sean Blakemore elokuvassa Ad Astra.

Donald Sutherland ja Sean Blakemore ovat inhimillisiä välikappaleita Brad Pittin matkalla aurinkokunnan reunalle.

Vaan jos kaiken tuon katsojana pystyy ohittamaan, matka on todellakin tekemisen arvoinen.

Grayn ja Ethan Grossin kirjoittama ja Hoyte Van Hoyteman upeasti kuvaama Ad Astra on ilmeinen sukulainen viime vuosien suurille Hollywood-tieteiselokuville, kuten Interstellar, Arrival ja Gravity.

Kahden ensin mainitun kanssa se jakaa halun kurkistaa kauas ihmiskunnan elämänpiirin tuolle puolen, viimeisen kanssa puolestaan taidon upottaa katsoja syvälle teatterin penkkiin henkeä salpaavilla toimintakohtauksilla tähtien keskellä.

Maailmojen syöjät

Grayn maalaama tulevaisuus ja sen myötä koko elokuvan maailmankuva on samaan aikaan kyyninen ja idealistinen ihmisen suhteen. Tarinan välietappina toimiva kuuasema on täynnä pikaruokaravintoloita, kuluttamista ja kontrollia. Sinne vievän kuualuksenkin viltti- ja peittopaketti maksaa 125 dollaria, jos matkustajalle sattuu tulemaan kylmä avaruuden keskellä. Kapitalismi voi edelleen hyvin.

Kuten Pittin esittämä Roy toteaa: “Olemme maailmojen syöjiä.”

Pikku hiljaa elokuva antaa osviittaa perimmäisestä humanismistaan, joka resonoi hienosti tässä katastrofien täyttämässä ajassa. Mitä, jos elämää ei olekaan muualla? Mitä, jos löytämistä tärkeämpää onkin etsiminen? Jos meillä on vain rakkaus toisiamme kohtaan, mitä sitten?

Royn kertojaääni, joka kantaa tarinan läpi, tuntuu alkuun jopa katsojaa väheksyvältä ja banaalilta. Elokuvan edetessä se kuitenkin hivuttaa itsensä lähelle. Ad Astra on kertomus ennen kaikkea yksinäisyydestä ja sen voittamisesta. Ihminen on yksin avaruuden tyhjyyden keskellä, mutta rikkinäinen ihminen on yksin missä vaan.

Filosofiseksi avaruuseepokseksi kohtalaisen nopeasti ja toiminnallisesti etenevä Ad Astra on kuvauksensa, efektiensä ja eritoten Max Richterin säveltämän musiikin puolesta herkkua kaikille aisteille. Avaruuden kauneus ja autius on läsnä joka hetkessä, jopa silloin kun Royn matka tuntuu harhautuvan sivuraiteelle.

Brad Pitt Mars-planeetalla.

Mars on Ad Astran maailmassa yksi ihmisten siirtokunnista.

Kaikki kuvat hivelevät silmiä, Marsin karuista maanalaisista käytävistä, takaa-ajossa kiitävistä kuuautoista ja planeettojen välisestä pimeydestä aina auringon valossa kylpeviin avaruusaluksiin.

Puitteiden – ja Pittin hillityn roolityön – puolesta Ad Astra voisi olla tuleva tieteiselokuvaklassikko, mutta ihan siihen leffan rahkeet eivät ehkä riitä. Gray on hieman turhan tietoinen kertomansa tarinan painosta, eikä sinänsä loisteliaassa avaruusmatkakuvastossa ole yhtään mitään omaperäistä.

Ad Astra on joka tapauksessa parhaita tämän vuosituhannen suuria tieteiselokuvia. Sen ajatukset ja kuvat syöpyvät mieleen tavalla, johon monet vähäisemmät spektaakkelit eivät pysty.

Ville Aalto

Ad Astra

Ohjaus: James Gray
Käsikirjoitus: James Gray ja Ethan Gross
Pääosissa: Brad Pitt, Tommy Lee Jones, Donald Sutherland, Liv Tyler
Ikäraja: K12
Kesto: 2 h 3 min
Ensi-ilta: 20.9.2019

Elokuvaa esitetään Tampereella Finnkinon elokuvateattereissa.