Salvesenin valotaide perustuu viivan, värin ja valon voimaan – Kihlman kietoo kuivaneulaverkostonsa syleilyyn kaiken

In Stereo 2021

Alexander Salvesen: In Stereo 2021, neon- ja argonvalo, hiili puulla. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

GALLERIAKATSAUS | Marja-Liisa Torniainen kirjoittaa Tampereen gallerianäyttelyistä: Alexander Salvesen Saskiassa, Ari Pelkonen, Sirkku Rosi ja ruotsalaisgraafikko Mikael Kihlman Himmelblaussa.

Himmelblaun taiteilijat edustavat selkeästi eri ikäkausia. Mikael Kihlman (s. 1953) on tunnettu kollegoidensa parissa, mutta ei yleisesti tunnettu nimi muuten. Siksi onkin hienoa saada tutustua hänen töihinsä, jotka ovat laajalti kansainvälisesti saaneet tunnustusta ja palkintoja.

Kihlman on hionut perinteisen tekniikan huippuunsa, mutta yksityiskohdista huomaa, millä aikakaudella liikutaan. Hän käsittelee aiheitaan lämmöllä ja hellästi tuhansin viivoin. Kirjoittajat ovat inspiroituneet hänen teoksistaan vallan runollisiksi, eikä suotta. Liityn ihailijoihin.

Mikael Kihlman osa kuvasta byMLT

Very wet street, kuivaneula (osa vedoksesta), 1996. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

Ari Pelkonen (s. 1978) luo töillään avaran, puhtaan ja korkeaviritteisen tilan, jonka vuoristoisessa ilmanalassa on hyvä hengittää. Puupiirroksiin erikoistunut helsinkiläistaiteilija onnistuu pääsemään iholle olematta paljastava. Henkilöhahmojen karaktääri on tarkka, mutta silti kunnioittavasti anonyymiksi jäävä. Näin kuka tahansa voi samaistua figuureihin. Hienostuneet väripinnat, joille ohuet uurrot piirtävät ulottuvuuksia, vaihtavat sävyjään nautinnollisen hitaasti ja kauniisti etenkin kahdessa suurimmassa työssä.

Japaninpaperille vedostetut työt on liimattu huolellisesti kiilakehyksiin pingotetuille kankaille. Kaikki on viimeistelty täydellisen hyvin. Jos papereita on kankaalla kaksi, niiden rajoja on vaikea edes havaita.

Ari PELKONEN Something to hold kuvaMLT

Ari Pelkonen: Something to hold, keramiikka. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

Keramiikka elää renessanssiaan. Tuntuu siltä, että kaikki haluavat nyt tarttua saveen. Pelkonenkin on dreijannut mattapintaisia ruukkuja, jotka on peitetty kankailla. Muutama ruukku on rikottu, tuomaan kaivattua rosoa ehkä turhankin kliiniseen tyyliin. Korkeakiiltoiset nyytit seinillä ovat vastustamattomia, etenkin värilliset Something to hold ja Something blue. Se, millä peitetään, on yhtä tärkeää kuin se, mikä on paketin sisällä.

Pelkosen teoksista on karsittu pois kaikki turha. Näin ne saavuttavat yleispätevyyden ja kestävät aikaa. Kaikki esillä olevat työt ovat valmistuneet tänä vuonna.

Ari Pelkonen yleiskuva for KT

Yleiskuva Ari Pelkosen näyttelystä. 

Jos Pelkosen työt peittävät enemmän kuin paljastavat, Sirkku Rosi (s. 1987) toimii toisin. Hän avaa akvarelleissaan konkreettisesti sisimpänsä: tarkastelu kohdentuu sisäelimiin, keuhkoihin ja ihoon, joiden kautta maailma tulee meihin – hengitys hengitykseltä yhdymme ympäristöömme. Tätä olemme yrittäneet kaikin tavoin välttää koronavuosien aikana, mutta se on mahdotonta. Miltä tämä kaikki tuntuu, miten se vaikuttaa meihin ruumiillisina olentoina ja haavoittuvina sieluina, joiden hyvinvointia ei koskaan voi erottaa toisistaan.

Tätä Rosi kuvaa alastoman ihmisen kautta. Kuvaus on intiimiä. Sitä akvarelli tekniikkana korostaa niin kuin papereiden asettelu seinille ilman kehyksiä, oivaltavasti vaikkapa lattian rajaan. Kun Pelkosen toteutus on kauttaaltaan perfektionistinen, antaa Rosi armon keskeneräiselle, kärsivälle ja epätäydelliselle ihmiselle – ja kupruilevalle paperille. Yhteinen tekijä on herkkyys.

rosi sirkku rokokoo

Sirkku Rosi: Rokokoo, akvarelli.

Seinät ovat saaneet töihin ja teemaan onnistuneesti istuvat maalipinnat. Vesiväriläikkien kaltaiset kuviot toistuvat vanhan Puuvillasalin lattian patinassa muistuttaen heistä, jotka aiemmin ovat siellä työskennelleet. Mukana on myös kaunis installaatio lattiatasossa. Katosta roikkuvat keuhkot, joiden toinen puoli on valmistettu taiteilijan omista hiuksista, toinen hänen äitinsä. Henkitorvena on Rosin miehen rastaletti.

Punaisena lankana tällä galleriakierroksella on viiva. Sirkku Rosilla se kääntyilee suolenmutkissa, hiusten sikkuroissa ja ihon juonteissa, hengityksen ylös ja alas kulkevassa tiessä.

Mikael Kihlman Grafiikanpaja Himmelblaussa, Ari Pelkonen sekä Sirkku Rosi Galleria Himmelblaussa (Finlaysoninkuja 9, Tampere) 28.11.2021 asti.

* *

Galleria Saskian täyttävät Alexander Salvesenin (s. 1990) sykkivät valomaalaukset. Niitä hallinnoivat värilliset, useimmiten suorat, pystyt viivat. Valokuvat teoksista ovat pysähtyneitä eivätkä pysty välittämään töiden olemusta oikein. Siksi on paras mennä paikan päälle katsomaan, mistä on kyse. Marraskuun kolkko pimeys onkin paras mahdollinen aika kokea tämä näyttely, etenkin tässä kaupungissa, kun Hämeenkadun jouluvalot loistavat nyt vain poissaolollaan.

Työt koostuvat puu- tai vaneripohjista, joille erivärisiä viivoja on maalattu käyttäen öljy- ja akryylivärejä. Alustoihin on kiinnitetty neon- ja argonvaloputkia, jotka syttyvät ja sammuvat. Valon myötä kaikki loistaa, sen katkettua paljastuu maalattu pohja. Värit tarvitsevat loistaakseen valoa, minkä jokainen maalari tietää ja mikä tässä tulee voimakkaasti havainnollistettuna esiin.

Teos In Solus on syntynyt pääosin yhtä silmää käyttämällä, In Stereo kahdella silmällä. Näyttelyssä vierailijakin voi kokeilla erilaisia katsomistapoja: havainnointi on aktiivista toimintaa.

Mukana on myös projektiomaalauksiksi nimettyjä töitä, joihin valot heijastuvat tai jotka itsekin sitä heijastavat. Materiaaleina näissä kapeissa ja pitkissä koosteissa ovat muun muassa lasi, magneetit ja peili erilaisilla alustoilla.

Salvesen by MLT

Alexander Salvesen: Neon- ja argonvalo, hiili puulla. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

Josef Albers on kirjoittanut kirjassaan Interaction of Color (1963) värien suhteellisuudesta. Absoluuttista värisilmää, kuten absoluuttinen sävelkorva, ei ole. Jokainen katsoja kokee värit omalla tavallaan. Kun valo on mukana niin voimakkaana kuin näissä töissä, suhteellisuuden aste nousee rajusti.

Tekijä on miettinyt töissään tyhjää tilaa, mikä syntyy sanojen väliin. Japanin kielessä sitä kutsutaan sanalla ma ja sanskriitissa hiatus. Se on aina kaikessa lopun ja alun välillä.
Oheismateriaalina olevassa tekstissä taiteilija pohtii laajasti viivan ulottuvuuksia. Viiva on yksi kuvataiteen peruselementeistä, minkä voi havaita kaikkialla. Takahuoneessa vaakaviivat viuhuvat videolla, joka on syntynyt Ranskan Guayanassa. Walter Sallinen on residenssimatkalla syntyneen teoksen äänisuunnittelija.

Marja-Liisa Torniainen

Alexander Salvesen: In Visibilis I Galleria Saskiassa (Pirkankatu 6) 15.12.2021 asti.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua