Galleriakatsaus: Menetelmien ja työvälineiden kirjo tuottaa leikkiä, hauskuutta, hartautta ja värienergian jakamista

03.09.2021

Ulla Pohjolan teos Ruusuin peitetty (2009); käsinkirjonta, helmet, silkkilangat ja kierrätystekstiili.

KUVATAIDE | Katri Kovasiipi kirjoittaa Tampereen gallerioista: Toni Lehtola ja Tiia Viiltola Mältinrannassa, Annu Kapulainen ja Laura Laurila Rajatilassa, Ulla Pohjola Pienessä Taidegalleriassa ja Helka Immonen Saskiassa.

Pelle Pelottoman taidekoneet kutsuvat leikkiin

Taiteella saa leikkiä, ainakin jos käy Mältinrannan galleriassa. Toni Lehtola on rakentanut erilaisia koneita puhtaasti taiteen palvelukseen. Niiden hyötykäyttöä on ihmisten ilostuttaminen, viihdyttäminen ja oivalluttaminen. Nämä koneet vievät melko vähän sähköenergiaa, eikä niiden toteuttamiseen ole tuhlattu kovin paljon luonnonvaroja.

Lehtola nimittää koneitaan elektromekaanisiksi installaatioiksi. Ne ovat myös osallistavia ja interaktiivisia, koska niiden toiminnallisuus edellyttää katsojan painavan nappia (Wheel/Pyörä, 2021), lähestyvän riittävästi teosta, ennen kuin se alkaa liiketunnistimen avulla toimia (White/Valkoinen, 2021) ja kulkevan isoa liikerataa kiertävän tablettinäytön perässä, jotta voisi nähdä, mitä näytöllä puuhaileva ihmisen kokoinen jänishahmo seuraavaksi keksii toimittaa (Rabbit/Jänis, 2018).

Teoksen Candy/Karkki (2020) äärellä voisi viettää vaikka tunteja. Sen käynnistämiseksi on haettava avain ja ohjeet näyttelyvalvojalta, ja laitteen optimaaliseen käyttöön tarvitaan kaksi henkilöä. Tavoitteena on saada manuaalisesti kauko-ohjattavilla vaneripihdeillä tartuttua laitteen säiliön pohjalta karkkiin ja ohjata se suppiloon, josta toinen operaatioon osallistuja voi napata sen talteen. Vaatii hieman harjoittelua, ja samalla on varottava, ettei turhan rajuilla liikkeillä hajota laitteen hauraanpuoleisia osia.

KUVA2 Maltinranta Toni Lehtola Karkki

Toni Lehtolan keksintömäinen teos Candy/Karkki (2020) saa katsojan antautumaan koukuttavaan leikkiin.

Lehtolan kapineet ovat ihastuttavan analogisia. Ne palauttavat tekniikan sille kuuluvalle paikalle, inhimillisten pyrkimysten rengiksi. Ne myös muistuttavat meitä ajasta, jolloin digitalisaatio ei vielä hallinnut kaikkea. Toisaalta ne paljastavat, miten herkästi humanistikin hurmaantuu mekaniikasta. Onhan se karkki jännempää pyydystää hankalalla teknisellä laitteella kuin yksinkertaisesti ottaa hyppysiinsä.

Lehtolan teoksista voi hakea syviäkin merkitysulottuvuuksia, ja niitä käyttäessään voi raaputella omaa suhtautumistaan teknologiaan ja laiteriippuvuuteensa. Ennen kaikkea ne ovat kuitenkin hauskoja. ”Onhan nää tämmösiä Pelle Pelottoman laitteita”, myhäilee hetkeä ennen gallerian sulkeutumista eräänä päivänä Pyörä-teostaan korjailemasta löytynyt taiteilija.

Toni Lehtola: STUPID FUNNY – Elektromekaanisia installaatioita, Taidekeskus Mältinrannan Galleria, Kuninkaankatu 2, Tampere, 7.9.2021 saakka ma–to 12–18, pe–su 12–16.

* *

Muodokkaille vanereille piirretyt olennot

Tiia Viiltolan muotoonleikatuille vanereille lyijykynällä piirtämät hahmot ovat satumaisia, kertovia, mielikuvitusta stimuloivia ja lajimäärittelyitä murtavia. Piirustusalustana kova vaneri ja piirtimenä hauras lyijykynä luovat materiaalisen jännitteen, joka virittää kovan vanerin yllättävän joustavaksi ja lyijykynän jäljet vahvemmiksi kuin uskoisi. Teoksiin käytetty vaneri on kierrätysmateriaalia, mikä luo teoksiin jatkuvuuden ja ekologisen vastuullisuuden pohjavirettä.

Viiltolan hahmot tuntuvat lupaavan, että ne jaksavat liikkua läpi aikojen hurahtamatta hetken trendien ohivirtaavuuteen. Niiden sääntöjä kaihtava rohkeus olla myös hieman vinksallaan ja orgaanisella tavalla järjestäytymättömiä tekee niistä kutsuvia, jotenkin turvallista seuraa. Niissä on kaunista rujoutta, joka kuiskuttaa meille kaikille oikeutta olla oma itsemme – vaikkemme olisikaan lakattua ja kiillotettua jalopuuta tai eläisi sen ympäröiminä.

KUVA3 Maltinranta Tiia Viiltola Kiikun kaakun

Tiia Viiltola: Kiikun Kaakun kiikkerä Marjut, lyijykynä kierrätysvanerille.

Osa näistä samoista hahmoista oli valloittavasti ja tilansa hienosti haltuun ottaen installoitu taannoin Tampereen taidemuseossa nähtyyn Tampereen taiteilijaseuran 100-vuotisjuhlanäyttelyyn SKOOL! Erilaisessa tilassa ja erilaisena kokoonpanona nämäkin teokset näyttäytyvät hieman eri valossa, tuottaen vastaanottajalle uudenlaisia mielleyhtymiä.

Mältinrantaan tuodulle kokonaisuudelle taiteilija on antanut nimen Sopeutuminen.
”Hahmot ovat olemassa meidän jälkeemme siinä ympäristössä, minkä olemme heille jättäneet. Jokainen teos on yksilö ja kertoo omaa tarinaansa. He muuttavat muotoaan sopeutuakseen uuteen ympäristöön”, selvittää taiteilija näyttelytiedotteessaan.

Tiia Viiltola: Sopeutuminen, Taidekeskus Mältinranta, Tampere, 7.9.2021 saakka.

* *

Vanhojen näyttöjen uusi elämä

Annu Kapulaisen öljymaalausten teospohjavalinta on nokkela: hän on maalannut kaikki Galleria Rajatilassa nähtävät teoksensa erikokoisille elektronisille, käytöstä poistetuille näytöille. Näyttelyn nimi Lähetyshäiriö muistuttaa myös taiteen tärkeästä tehtävästä olla häirikkö, joka rikkoo itsestäänselvyyksinä pitämiämme tapoja hahmottaa jokapäiväistä elämäämme.

Kapulainen kiinnittää teoksillaan katsojan huomion sekä erilaisten näyttöjen runsauteen arjessamme että niiden silmillemme työntämään kuvavirtaan. Pysäyttämällä jokaisen näytön staattiseen tilaan, käsin tarkasti maalatun öljymaalauksen alustaksi, Kapulainen pakottaa meidät myös miettimään jokapäiväisen visuaalisen ja digitaalisen vyöryn merkityksellisyyttä. Miten iso osa meitä jatkuvasti pommittavasta informaatiosta, viihteestä, markkinoinnista ja muusta on sellaista, mitä oikeasti tarvitsemme? Olisimmeko jopa onnellisempia, jos meitä ympäröisivät useammin pysäytyskuvat jatkuvan ja kiihkeän kuvavirran sijaan?

KUVA4 Rajatila Anna Kapulainen Villi luonto

Annu Kapulainen: Villi luonto (2019), öljyvärimaalaus tietokoneen näytölle.

Digitaalisten näyttöjen lyhytikäinen luonne pysäytettynä periaatteessa jopa satoja tai tuhansia vuosia kestävän öljymaalauksen olemukseen luo toteutusten tasolle virkistävän, pysäyttävän kontrastin.

Annu Kapulainen: Lähetyshäiriö, Galleria Rajatilan yläkerta, Hämeenpuisto 10, Tampere, 14.9.2021 saakka ma–pe 13–18, la–su 12–16.

* *

Trooppisten värien kaipuu

Galleria Rajatilan alakerran seinien mustuutta vasten Laura Laurilan maalausten voimakkaat värit hehkuvat erityisen kirkkaina. Laurila tunnustaa kaivanneensa ulkomaanmatkoja, joita ovat estäneet sekä pandemia että ilmastoahdistus. Lääkkeenä kaukokaipuuseen hän on matkaillut mielikuvissaan ja maalannut näkyjään, etelän auringon alla hehkuvina koettuja tai sinne kuviteltuja kirkkaita, voimakkaita värejä. Tällaisia värimaailmoja voisi kohdata koralliriuttojen ympärillä uiskentelevissa kaloissa tai sademetsien linnuissa ja kukissa – loistossa, jonka täydellinen vastakohta vaanii meitä jo nurkan takana, lähestyvän loka-marraskuun hämärtyvinä tunnelmina.

Laurilan työskentelyssä on rento ja voimakas ote. Vahvat värit rinnastuvat toisiinsa puhtaina, läpikuultamattomina ja intensiivisinä. Väri- ja muototyöskentelyssä yhdistyvät kiinnostavalla tavalla orgaanisuus ja jopa järjestelmällinen selkeys. Nämä eloisat maalaukset eivät kuitenkaan pyri esittämään mitään, vaan tavoittelevat ilmaisussaan universaalia ja sanatonta vuorovaikutusta.

KUVA5 Rajatila Laura Laurila Santorini

Laura Laurila: Santorinin saarella (2021), akryyli kankaalle.

Maalausten värimaailmaa toisintavan, majamaisen installaation suojiin voisi käpertyä omiin mielikuvamatkoihinsa syventyen.

Laura Laurila: Matkoilla, Galleria Rajatilan alakerta, Hämeenpuisto 10, Tampere, 14.9.2021 saakka.

* *

Hiljaisuuden voima

Ulla Pohjola yhdistää teoksissaan kierrätysmateriaaleja, luonnosta kerättyjä kiviä ja kasvinosia, maalausta sekä käsityömenetelmiä, kuten tarkkaa helmikirjontaa. Pohjolan teokset ovat keskittyneitä, hallittuja ja hienovireisellä tavalla harkittuja. Niiden kauneus tuntuu ulottavan otteensa arkisen ja maallisen ulkopuolelle, eikä hartauskaan ole niiden maailmasta kaukana. Myös teokset, joiden kuvastossa Pohjola käsittelee tuttua teemaansa kuolemaa, kannattelevat suurta elämän kunnioitusta ja arvostusta.

Pohjola on toteuttanut pitkäjänteisesti käsityömenetelmiin ja muun muassa itse kasvatettuihin, kuivattuihin kasvinosiin rakentuvaa tuotantoaan. Hänen teoksiaan on viimeksi nähty Tampereella Galleria Rongassa vuonna 2019. Tukkateekin Pienessä Taidegalleriassa on mukana muutamia samojakin teoksia kuin tuolloin Rongassa. Tähän näyttelyyn valitut pienikokoiset teokset sopivat täydellisesti näyttelytilaansa.

Keltaisina hehkuvat, ortodoksisista pääsiäistunnelmista ammentavat teokset Aluton alku I ja II sopivat suurenmoisesti valontuojina myös syksyyn ja ruska-ajan odotukseen. Maanläheisiä, syksyisen metsän salaperäisimpiäkin sävyjä tavoittavat puolestaan luonnollisella materiaalisuudellaan hiljaisesti juhlivat Kivipäiväkirjat-sarjan teokset (2015–16).

KUVA6 Ulla Pohjola Alku Aluton alku

Ylempänä Ulla Pohjolan teos Alku (2017); ompelu, sekatekniikat, lahnansuomut, helmet, öljyväri. Alempana teos Aluton alku I (2016); munatempera, öljyväri puuvillakankaalle, puuvilla, silkkisametti, mdf-levy.

Ulla Pohjola: Pieni Taidegalleria, Näsilinnankatu 28 Tampere, 7.9.2021 saakka ti, to 10–18, ke 12–18, pe 11–16.

* *

Väreissä kaikki valo

Helka Immosen maalauksiin on tallentunut menneen kesän aurinko korkeimmassa heleydessään. Immosen abstraktiot tavoittavat myös kuumuudessa väreilevän ilman tuntua, etenkin läpikuultavissa häivekohdissaan.

Immosen maalausten keltaisuuden äärellä ei voi olla muistelematta myös juuri edesmennyttä taiteilijaa, Rafael Wardia. Immosen keltaisissa voi aistia samankaltaista valon voimaa, joka lukeutui Wardin tuotannon keskeisiin perustoihin.

Immonen ammentaa abstraktien värimaalarien perinteestä, ja hänen maalaustensa äärellä voi tavoittaa assosiaatioita esimerkiksi Josef Albersin, Carolus Enckellin ja Piet Mondrianin väri- ja muotoajatteluun. Taidehistoriallisten vaikutteiden kerrostumista kuoriutuu yhtä kaikki Immosen oma maalauksellinen todellisuus, jossa on keveyttä, valoa ja raikkaasti soivaa värisommittelua.

KUVA7 Saskia Helka Immonen Tuulen tupia 2019

Helka Immonen: Tuulen tupia (2019), öljy kankaalle.

Immosen paletissa korostuvat pastellin sävyt, mutta hän ei pelkää myöskään voimakkaita värikontrasteja. Taitavana koloristina hän saa nekin soimaan riidattomasti. Hetkittäin teoksissa hehkuu myös kulta, mutta ei esiintyöntyvänä, vaan muihin väreihin rinnastuen, ikään kuin tasa-arvoa tavoitellen.

Helka Immonen: Maalatut hetket – maalauksia. Galleria Saskia, Pirkankatu 6, Tampere, 15.9.2021 saakka ma–pe 12–18, la–su 12–16.

Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua