Sattumia sarjakuvahyllystä #24: Léo Quievreux – The Immersion Program

12.11.2020

Kuva: Ville Pirinen

SARJAKUVA | Painajaismainen agenttitrilleri tapahtuu päähenkilöidensä alitajunnassa. Levottomuutta herättävä kuvakerronta kaivautuu lukijan aivojen syvimpiin kerroksiin.

Ville Pirinen, teksti
Kuvat Léo Quievreuxin sarjakuvasta The Immersion Program (Floating World Comics 2019)

Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Vuonna 1971 syntynyt Léo Quievreux on ranskalainen kirjoittaja, kuvittaja, muusikko, kuva- ja sarjakuvataiteilija, jonka hämmentäviä visioita on julkaissut mm. hämmentävään visionäärisyyteen keskittynyt Le Dernier Cri -taidesarjakuvakustantamo/serigrafiataidetehdas. Tekijä itse on ollut perustamassa Gotoproduction editions -taidezinepuljua jo 1990-luvun alussa, ja kuvituksiaan ja sarjakuviaan on tykitelty antologioihin ympäri maailmaa.

Quievreuxin tähän mennessä laajin sarjakuvateos, The Immersion Program on ilmestynyt alun perin ranskaksi vuonna 2015 (Éditions Matière), ja tässä tarkasteltava englanninkielinen laitos (Floating World Comics) näki päivänvalon neljä vuotta myöhemmin.

Kuva1 Q

Dramaattista haahuilua karuissa maisemissa.

Avantgardistisen agenttitarinan alussa varastetaan mystinen laite nimeltä EP-1. Vehje voidaan kytkeä nukutetun ihmisen aivoihin, ja täten päästään katselemaan kytketyn yksilön tietoista ja tiedostamatonta muistia. Kyseinen muistinkatseluhärpäke anastetaan viekkaudella ja vääryydellä järjestöltä, jota kutsutaan tarinassa vain simppelillä nimellä Agency. Kyseessä on ehkä jonkinlainen tiedostelupalvelu tai jotain sellaista, ainakin sen suhteellisen kasvottomat pukutyöntekijät ovat agentteja.

Kytkemällä kaksi nukutettua agenttia vastaavaan kojeeseen pystytään luomaan eräänlainen alitajuntojen radiopaikannussysteemi, ja tällaisella vippaskonstilla Agency alkaa jäljittää varastettua EP-ykköstä ja varkauteen syyllistyneitä tahoja. Yhdistyneiden alitajuntojen maailmaa tutkimaan laskeutuvat nukutetut agentit Bald ja Spautz. Alitajuntainen dekkarointi on varsin hyytävää haparointia painostavassa pimeydessä.

Lukijan ei tarvitse olla kummoinenkaan tiedeveijari todetakseen että The Immersion Programin juoni ei perustu reaalimaailman tieteelliseen tutkimukseen. Tarinan lähtötilannetta, ohuita tieteellisiä selityksiä, persooniltaan ja taustoiltaan lukijalle suhteellisen vieraiksi jääviä agentteja ja juonen kummia käänteitä tajunnan eri kerroksissa yhdistää unen logiikka. Painajaisen logiikka.

kuva2 Q

Painajaismaisia kytkentöjä.

Idea unisfäärien syvyyksissä säätävistä agenteista kuulostaa pitkälti Christopher Nolanin vuonna 2010 ensi-iltansa saaneelta tieteiselokuvalta, Inceptionilta. Alkuidean lisäksi teoksilla ei juuri ole yhteistä. Siinä missä Nolanin Inception vääntää unitodellisuudesta suhteellisen helposti käsitettävää action-spektaakkelia hienostuneissa ympäristöissä, Quievreuxin Immersion tiputtaa lukijan keskellä vaikeaselkoista kafkalaista painostavuutta dystooppisen ankeilla sivukujilla.

Donald Trumpin kampanjatiedotuksen ansiosta yllätyksellisesti koko maailman tietoisuuteen nousseen Four Seasons Total Landscaping -firman karu takapiha voisi pienellä painajaistwistillä olla satunnainen tapahtumapaikka tämän sarjakuvan pelottavassa aivomaailmassa.

The Immersion Programin tarina on sinänsä helppotajuista ja havainnollista luettavaa, ei jää epäselväksi kuka kulloinkin nukutetaan, mitä kukakin tekee tai kenen käskyjä milläkin todellisuuden tasolla kuunnellaan. Samaan aikaan juttu on kuitenkin upottavan epästabiili labyrintti. Takakanteen painettu Christian Rossetin mainoslause ”This is a book that never reads twice the same way” pitää paikkansa.

Lukukokemus on sukua pärisevimmille David Lynch -katselukokemuksille. Melkein meinaa tajuta mitä mysteerissä tapahtuu, mutta looginen ratkaisu lipsuu aina otteesta väistämättä. Taideteoksen vaikutus on silti, tai juuri sen takia voimallinen.

kuva3 Q

Ankeita mielenmaisemia.

Mielleyhtymät Lynchin vuonna 2017 ilmestyneeseen Twin Peaks: The Return -sarjaan johtuvat myös sähkön, säteilyn, valon/varjon, erilaisten aivoaaltojen ja todellisuuksien välisten verhojen visualisoinneista, ja näiden suuresta roolista tarinassa. Quievreuxin kohtalokkaan mustavalkoiset kuvat näyttävät rätisevän sähköisiltä. 150-sivuisessa tarinassa käytetään toistuvasti kokonaisia aukeamia erilaisten geometris-mystisten kytkentöjen kuvaukseen. Välillä tuntuu, että sivuja käännellessä on vaarassa saada vaarallisia sähköiskuja. Siirtymät häilyvien todellisuuksien välillä tuntuvat yhtä olennaisilta kuin todellisuuksissa oleskelu.

Piirrosjäljen ehdoton mustavalkoisuus, kuvakielen geometrinen jäykkyys ja perinteisen selkeässä suorakulmioruutukaavassa etenevä tarina toimivat kaikki kummaa painostavuutta lisäävinä tehokeinoina.

Sarjakuva syntyy aina käsikirjoituksen ja kuvakerronnan symbioosista, eli se mitä tapahtuu ja miltä se näyttää vatkaantuvat lukijan aivoissa samaksi taikinaksi. The Immersion Program painottaa ”miltä se näyttää” -osuutta, useimmat kirjan ruuduista onnistuvat tarinasta irrotettuna yksilöinäkin olemaan epämääräisen uhkaavia. Intensiiviseen visuaalisuuteen nojaava sarjakuva onnistuu siinä mihin uniaan toisille selittävä ihmisyksilö ei pysty: Intensiivinen tunnelma välittyy sekavan tapahtumaketjun referoinnin ohessa. Tämän unen kohdalla tunnelma on saakelin karmaiseva.

kuva4 Q

Säriseviä piirroksia.

Nykysarjakuvamaailmassa ilmeisiä hengenheimolaisia ovat Charles Burnsin psykedeelisimmät kauhujutut, Daniel Clowesin outo esikoisteos Like a Velvet Glove Cast in Iron tai Quievreuxin maanmiehen Marc-Antoine Mathieun Alkuperä-trilogia. Kaikkia yhdistää suurjännitteinen mustavalkografiikka ja outo tunnelma. The Immersion Programista on vain näitä vertailukohtia vaikeampi löytää huumoria. Se putoaa selkeämmin taiteellisesti ahdistuneen tieteiskauhun laariin.

Mathieun jutuissa läsnä oleva teema pienestä ihmisestä yhteiskunnan tai ympäröivän todellisuuden valtavien rattaiden jauhettavana irvistelee myös Quievreuxin kirjan taustalla. Kaikki tarinan hahmot tuntuvat olevan pelinappuloita itseään suuremmissa systeemeissä, ja tarinan suuri kuvio kilpailevine tiedusteluagentuureineen muistuttaa enemmän satunnaisen viraston keskijohdon sisäistä nahistelua kuin James Bondin ja suuruudenhullujen pääpahisten kohtalokkaita kohtaamisia.

Huomionarvoista on etenkin se, että kaikki todellisuuden tasot, joilla tarinassa pyöritään, vaikuttavat samaan tapaan painajaismaisilta. Alitajuntaympäristö on tarinan arkimaailmaa rapistuneempi ja autiompi, mutta kummassakaan en itse haluaisi hengailla. Jotkut tarinan henkilöistä löytävät alitajunnan autiomaasta etsimäänsä rauhaa, mutta levollinen hippi-mindfulness pysyy tavoittamattomissa.

kuva5 Q

Rauhatonta rauhaa.

Viisi vuotta vanha tarina tuntuu tavoittavan jotain juuri vuoden 2020 todellisuuskriittisestä meiningistä. The Immersion Programin jonkinlaiseksi suureksi pahikseksi paljastuva hahmo rakentaa itselleen pakoreitin alitajuntamaailmaan, ja siirtyy lopullisesti tähän valitsemaansa todellisuuteen tarinan arkimaailmasta välittämättä. Ei haittaa, että valittu uusi todellisuus vaikuttaa jokseenkin hiostavalta painajaiselta, vaikka sieltä löytyykin omakotitalo, puutarha ja iso uima-allas. Jonnekin todellisuuksien väliin haahuilemaan näyttää jäävän muutama muukin tarinan keskushahmoista.

En suosittele kenellekään tutustumista QAnon-salaliittosekoilijoiden ajatuksiin, koska siihen hommaan tuhlaamiaan minuutteja ei saa koskaan takaisin. Äärimmäisen vainoharhaisiin, b-luokan tieteiskauhulta kuulostaviin internet-houreisiin uskovassa jengissä on jotain samaa kuin Immersion Programin karuihin vaihtoehtomaailmoihin jämähtävissä salaisissa agenteissa. Oikea maailma tuntuu niin monimutkaiselta, että järjenköyhään painajaiseen luottaminen vaikuttaa helpommalta vaihtoehdolta.

Tarkennetaan vielä: Quievreuxin sarjakuva ei liity Q-ukkoihin, mutta sopii kuin sähköpiuha aivoihin aikaan, jossa mm. suurvaltojen nykyiset ja/tai entiset presidentit tuntuvat seilaavan jossain kaukana jaetun todellisuuden tuolla puolen.

kuva6 Q

Todellisuus hakusessa.

Floating World Comicsin pehmeäkantinen julkaisu on jämäkkää puolalaista teatterijulistetta muistuttavaa kanttaan myöten asiallinen painotuote. Suunnilleen A4-kokoiset sivut ja skarppi painojälki antavat tilaa vaikuttavalle kynänjäljelle. Hyytävässä kuvamaailmassa piisaa tutkittavaa toistuville lukukerroille, ja tarinan lukee joka kerta hieman eri tavalla. Joka kerta tuntuu huomaavan uusia johtolankoja tai toistuvia kuvallisia vihjeitä tarinan varrelta.

En väitä silti ainakaan vielä tajuavani kirjan juonta, enkä erityisesti osaa kaivata sen lopullista tajuamista.

Mysteeri ei tyhjene.

kuva7 Q

Kuka mie oon? Mis mie oon? Kukamitähäh?

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua