Kuvat: Marek Sabogal / Gummerus
KIRJAT | Kiltti poika on Antti Röngän kolmas romaani. Se kuvaa nuoren ihmisen yksinäisyyttä ja ahdistusta, josta ei pääse eroon taksilla eikä rahalla. Kiltti poika on yksin ja elossa.
”Nojaan pääni taksin takaikkunaan ja hengitän, mielessäni pelottava aavistus, että olen oikeasti tässä ja että tämä hetki on totta.”
ARVOSTELU
Antti Rönkä: Kiltti poika
- Gummerus, 2024.
- 160 sivua.
Antti Röngän Kiltti poika -romaanin (Gummerus, 2024) päähenkilö toimii tarvittaessa töihin kutsuttavana sijaisopettajana.
”En viitsinyt kieltää, pitää kuria, vaikka tiesin että lukion opiskelijat arvostivat jämäkkyyttä ja selkeitä rajoja, ja että liian kiltti opettaja tuntui epämääräiseltä ja epäluotettavalta. Liian kiltti ihminen, se ärsyttää kaikkia.”
Romaani kertoo 27 vuotta täyttävän nuorenmiehen viikonlopusta. Rönkä sanoittaa taitavasti ihmisen tuntoja, epävarmuuksia ja vajavuuksia. Kiltti poika on juonellinen tarina, mutta juoni on romaanissa toissijainen. Olennaisinta antia on se, mitä romaanin minä tuntee ja ajattelee, miten maailman kokee.
”En jaksa enää, ajattelin, ja ajattelin, että oli kohtuutonta ajatella niin. Mutta ajattelin silti. En halua enää olla täällä, olla tällainen. Ajatuksia, päätöksiä. Kytevää oloa, että on saanut tarpeekseen. Kohteetonta halua repäistä ja ylittää rajoja, rikkoa kaikkia niitä sääntöjä, joita on totellut turhaan. Halua muuttua, tehdä jotakin tälle kaikelle, olla joku toinen. Mutta lopulta vain nousee ja kävelee ulos ja menee baariin, koska se tuntuu olevan lähimpänä. Lähimpänä poissa.”
Ajatukset – pitävät koossa vai hajottavat?
Röngän aiempien romaanien ahdistus ja häpeä ovat vahvasti läsnä myös tässä teoksessa. Ei ole helppoa olla lapsi eikä nuori aikuinenkaan, varsinkin jos sattuu olemaan herkkä ja jatkuvasti itseään tarkkaileva ja ajatuksia päässään pyörittävä ihminen.
”Millä muulla maailmaa pitäisi koossa ellei ajatuksilla?”
Muut hokevat, että pitäisi ryhdistäytyä, ja sitä päähenkilö hokee myös itse itselleen, mutta helpommin hoettu kuin tehty. Tosin jonkin verran ryhtiä aina löytyy, romaanin kertojaminäkin räpistelee suoriutuakseen kaikesta, mistä pitää suoriutua. Hän haluaa epätoivoisesti täyttää odotukset.
Romaanin minä tietää, mikä on vialla, mutta muuksi on vaikea muuttua.
”Tiedän sen, tiedän kaikki ongelmani ja näen tämänkin tilanteen ulkopuolelta, puolueettomasta kamerasta, näen huojuvan kävelyni ja silmien janoavan kiillon, halun riehua olemassaoloa näkyväksi. Tiedän vastaukset, tiedän mikä olisi oikein ja mitä nyt kannattaisi tehdä. Muta niin en tietenkään tee.”
Tulevaisuus – uhkakuva vai mahdollisuus?
Romaanissa on osuuksia, jotka ovat ikään kuin lapsen päiväkirjamerkintöjä. Aluksi vähän ärsyynnyin niistä, koska ajattelin, että ne ovat olevinaan oikeasti kuusivuotiaan kirjoittamia, vaikka kuusivuotias ei kykenisi jäsentelemään tuntemuksiaan noin. Tekstit ovat kuin aikuisen tuottamia lapsen ajatusten ja tuntojen tulkintoja, ajatusten kuvaamista niin kuin lapsi olisi ne ilmaissut, jos olisi osannut. Vasta vanhempana on mahdollista löytää tarvittavat sanat.
Myöhemmin käy ilmi, että olen ärsyyntynyt turhaan. Aikuisen vaikutukselle tulee selitys.
Romaanin alkutilanne on onneton: päähenkilö suunnittelee menevänsä junan alle. Siitä kuitenkin vielä rämmitään elävien kirjoissa eteenpäin, mutta mihin asti päästään? Päästäänkö kenties Berliiniin?
Ihmisillä on taipumus odottaa onnellista loppua, niin elämässä kuin romaaneissakin. Kun kertoo jonkin katkelman elämästä ja päättää kertomisen hetkeen, jossa valo pilkahtaa, saadaan aikaiseksi kertomus, jolla on onnellinen loppu. Jää elämään vähintäänkin illuusio siitä, että kaikki voi muuttua hyväksi, että lopulta kaikki on hyvin.
Sen pituinen se.
Sari Harsu
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Dekkarikirjailija Donna Leon avaa uusimmassa teoksessaan elämänsä vaiheita – arviossa Muistoja matkan varrelta
KIRJAT | Donna Leon on saavuttanut maailmanmaineen Venetsiaan sijoittuvalla kirjasarjallaan komisario Brunettin tutkimuksista. Kirjailijasta itsestään ei ole tiedetty paljonkaan.
Kylmä krematorio – arviossa Jószep Debreczenin raportti Auschwitzin valtakunnasta
KIRJAT | Pitkään suomenkielistä julkaisua odottanut muistelma kuuluu holokaustikirjallisuuden parhaisiin.
”Pessimististä naista ei olekaan, Luojalla ei ole varaa sellaiseen” – Hilkka Laukka-Sinisalo ja elämä muistisairaan rinnalla
KIRJAT | Jokaisen päättäjän ja ihmisen pitäisi lukea tamperelaisen Hilkka Laukka-Sinisalon kirja. Se näyttää meille muistisairaan tulevaisuutemme.
Hiilivoimalan räjähdys ei olekaan onnettomuus – arviossa neljäs Faber & Pedersen -dekkari Varjon maa
KIRJAT | Tanskalaisten Kim Faberin ja Janni Pedersenin dekkarissa seikkaillaan politiikan, aktivismin ja huumekaupan maailmassa. Jännitys säilyy alusta loppuun.