Juuri nyt on oikea aika lukea masentavia totuuksia EU-johtaja Orbánista – arviossa Unkarilaisen autoritarismin nousu

Kuvat: Vastapaino

Olen käynyt vain kahdesti Unkarissa. Ensivisiitti liittyi urheiluun sosialismin aikana, mutta toinen osui harvinaisen onnekkaaseen historian vaiheeseen.

Se tapahtui kevättalvella 1990. Vain noin puoli vuotta aiemmin Unkarin sosialistinen kansantasavalta oli julistettu tasavallaksi. Maa oli siirtynyt rauhanomaisesti markkinatalouteen ja parlamentaariseen demokratiaan.

Unkari oli silloin itäisen Keski-Euroopan edelläkävijä. Se oli edistänyt neuvostoblokin hajoamista päästämällä itäsaksalaisia matkalaisia rajansa yli Itävaltaan jo reilusti ennen kuin Berliinin muuri murrettiin.

Iloa ei kestänyt kauan. Fidesz-puolueen ja Viktor Orbánin vaalivoitot käänsivät maan kehityksen taas kohti autoritarismia. Nyt Unkari on Euroopan ongelmatapaus. Se veljeilee Venäjän kanssa, jarruttaa Ukrainan tukemista ja nakertaa monin tavoin sekä oikeusvaltiota että mediavapautta.

Tätä kaikkea se on tehnyt vuodesta 2004 lähtien myös Euroopan unionin jäsenmaana – ja juuri tällä hetkellä EU:n puheenjohtajamaana kaikkien muiden jäsenvaltioiden ilmeiseksi kiusaksi.

Ajankohta on siis otollinen Unkarin kehitystä käsittelevän tietokirjan julkaisemiseksi. Markkinarakoon on iskenyt ainakin kaksi tutkijaa. Tammelta on ilmestynyt Katalin Miklóssyn Demokratian rappio – Unkarin tiellä tulevaisuuteen? ja Vastapainolta Heino Nyyssösen Unkarilaisen autoritarismin nousu.

Olen toistaiseksi perehtynyt niistä vain jälkimmäiseen. Se pyrkii olemaan sekä ajankohtaiskatsaus että oppikirja ja onnistuu kohtuullisesti kummassakin tavoitteessaan.

Nyyssönen on rakentanut omaan teokseensa myös narratiivin. Se kutoutuu appelsiinihedelmän ympärille. On parempi jättää tässä tarkemmin selittämättä appelsiinin merkitys Unkarille, unkarilaisille ja Fideszin nousulle. Tietokirjaakaan kritikoidessa ei pidä sortua juonipaljastuksiin.

Arvioinnin nimissä voin kuitenkin todeta, että parasta antia mielestäni tässä kirjassa on Unkarin historian ja sen varaan syntyneen kulttuurikäsityksen avaaminen.

Unkari on yli tuhatvuotinen entiteetti. Historiaan mahtuu jos jonkinlaista vaihetta, suuruutta, sortoa, ahdistusta ja tappiota. Jokaisen periodin valtiaista on pystytetty patsaita ja sepitetty sankaritarinoita. Vuosisatojen myllerryksissä symboleja on myös romutettu ja rehabilitoitu vuoron perään.

Suomalaisena voi suorastaan heittäytyä kiitolliseksi siitä, että meidän historiamme on lyhempi ja ohuempi. Me voimme ainakin vähän paremmin keskittyä nykyhetkeen ja joskus vähän tulevaisuuteenkin. Pitkän historian valtakunnilla menee kohtuuttomasti aikaa ja energiaa oman historiansa säännölliseen uudelleenkirjoittamiseen.

Historiaa uusiksi tulkitsemalla käytetään valtaa etenkin puutteellisen kansanvallan maissa. Unkari määritellään kansainvälisissä vertailuissa tätä nykyä korkeintaan osin vapaaksi ja demokraattiseksi maaksi. Pääministeri Orbán on itse nimennyt hallintomallinsa illiberaaliksi demokratiaksi korostaakseen vanhoillisia arvoja ja vastenmielisyyttään ”Brysseliä” eli EU:ta kohtaan.

* *

Nyyssösen kirja on ymmärrettävästi masentavaa luettavaa läntisen liberaalin kansanvallan ystävälle. Mutta siksi se on myös terveellistä luettavaa. Teoksessa ei nimittäin puhuta vain Unkarista vaan vallasta ja vapaudesta ylipäätään. Lukijan kannattaa koko ajan pitää mielessään myös kysymykset ”voisiko tämä tapahtua myös Suomessa?” ja ”onko tätä jo tapahtunut myös meillä?”.

Tätä pohdiskelua sopii harjoittaa esimerkiksi siinä osassa kirjaa, jossa käsitellään orbanilaista julkisuuden hallintaa ja propagandaa.

Mistä muuten omat mietteeni palasivat taas vuoteen 1990 ja toistaiseksi viimeiseksi jääneeseen käyntiini Unkarissa. Olin Budapestin-retkellä porukassa, joka oli valinnut Vuoden Matiksi Unkarin silloisen virkaa tekevän presidentin Mátyás Szűrösin. Juuri hän oli 23. lokakuuta 1989 julistanut Unkarin tasavallaksi pudottaen maan virallisesta nimestä sosialismin ja kansantasavallan pois.

Koska Szűrös oli samaan aikaan myös valmistautumassa tuleviin vaaleihin, hän otti pr-hyödyn irti arvonimestään ja visiitistämme. Päädyimme valtakunnallisten tv-uutisten kakkosaiheeksi illan päälähetyksessä. Muutkin unkarilaiset poliitikot kuin Orbán ovat siis sisäistäneet median ja julkisuuden merkityksen poliittisessa valtakamppailussa.

* *

Historia ei lopu tähän hetkeen, vaikka yksinvaltiailla on vallassa ollessaan taipumusta ajatella tai vähintään toivoa niin. Niinpä Heino Nyyssösen tietokirjassa valoisin virke löytyy aivan viime sivuilta, ja se alkaa sanoilla ”Kun Viktor Orbánin järjestelmä kaatuu, sen voi toivoa tapahtuvan väkivallattomasti”.

Nyyssösellä on pitkä ja tarkka kokemus unkarilaisesta politiikasta. Hän piti aikoinaan Unkaria monessa mielessä toisena kotinaan ja kirjoitti siellä väitöskirjansa.

Uudessa kirjassa onkin tutkijan analyysin lisäksi aimo annos arkista elämänymmärrystä. Jotta se olisi hyvä oppikirja, se saisi olla toki hukan huolellisemmin viimeistelty kuin on. Mutta arvonsa on silläkin, että heinäkuussa julkaistussa opuksessa on niinkin tuoretta tietoa kuin ovat ensimmäiset analyysit kesäkuussa pidetyistä Unkarin viimeisimmistä EU-vaaleista.

Matti Mörttinen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua