ELOKUVA | Koko perheen elokuva keskittyy inhimillisyyteen, elämänmuutokseen ja ystävyyteen. Vauhdikas seikkailu antaa kyytiä vakavien asioiden höysteeksi.
Marita Nyrhinen
Rokkibändin paluu esiintymislavoille on tuskien taival – arviossa Petri Kotwican Comeback
ELOKUVA | Petri Kotwican ohjaama musiikkipitoinen elokuva kertoo suuruuden päivänsä nähneen No Love Lost -bändin keulahahmon, rokkikukko Tonyn haaveesta palata huipulle.
Matkalla kohti kaukaista kotia – Timothy Spall loistaa Viimeinen vuoro -elokuvassa
ELOKUVA | Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla hurmanneen brittidraaman näkee nyt elokuvateattereissa ympäri Suomen. Bussilla pitkin Britanniaa matkaa Timothy Spall.
Parasta juuri nyt (22.9.2023): Eliel Saarinen, Alusta ry, Pako Pompejista, Savusaunasisaruus, Kahvila Ihana
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.
Koripalloilijat Suomen monikulttuuristamisen käynnistäjinä – arviossa Suomeen juurtuneet
ELOKUVA | Arto Halosen dokumenttielokuva kertoo kahden 1970-luvulla Suomeen muuttaneen afroamerikkalaisen koripalloilijan sekä heidän jälkeläistensä tarinaa.
Ilveskuiskaajan ohjaaja Juha Suonpää tutkii eettisesti ihmisen ja pedon välisiä suhteita
HENKILÖ | Suonpään dokumenttielokuva seuraa luonnossa ja luonnon ehdoilla elävän Hannu Rantalan eli ”Ilveskuiskaajan” elämää eläinten keskellä.