Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kirsi Haapamatti kehuu Ylen uutta Kellot soi -sarjaa ja Tommi Takkusen novellikokoelmaa.

1

Yle Areenan koulumaailmaa irvaileva Kellot soi oli ensin pettymys. Useat opettajaystäväni teilasivat odotetun sarjan liian ylilyöväksi ja siksi – ei jatkoon. Olin samaa mieltä, sillä odotin jotain vakavampaa. Annoin kuitenkin sarjalle mahdollisuuden, ja pian huomasin katselevani jakson joka ilta. Överiä, on toki, mutta ihan nokkelasti. Kyllä minua naurattaa Minttu Mustakallio imppaamassa kapselikahvia nenään. Sarja on velkaa monelle brittisarjalle, joista yhdenkään nimi ei nyt kyllä tule mieleen.

2

Ei yhdeksän uutiset (Not the Nine O’clock News) sitä vastoin tulee mieleen helpostikin. Hyvänen aika kun aika rientää, kun on mukavaa. Brittiläisen sketsisarjan viimeinen jakso nimittäin esitettiin vuonna 1982, mutta onneksi internet näyttää jaksoja vielä tänäkin armon vuonna. Kyllä 1980-luku oli hienoa aikaa.

Facebookissa on muuten Classic British Comedy -niminen ryhmä, jonka parissa viihtyy pidempäänkin, vaikka muuten pitäisi elämässä ikävää.

3

Toivottavasti en kuulosta siltä, että vääntäisin aiheesta vitsiä, mutta: rentoudun kuuntelemalla Ylen Selkouutisia. Ne ovat melkein Merisäätäkin zenimmät. Se johtuu selkokielestä. Kiireisessä arjessa selkeät, lyhyin virkkein lausutut uutiset ovat ihanaa kuultavaa.

Vaikka en ole selkokielen todellista kohderyhmää, mainittakoon tässä, että Avain-kustantamo tekee selkokirjoja suosituista romaaneista, kuten vaikkapa Salla Simukan Lumikki-trilogia, ja tietokirjoista, kuten Kari Hotakaisen Kimi Räikkönen. Toki on myös paljon suoraan selkokielelle kirjoitettuja kirjoja.

4

Alahärmässä (Kauhavalla) järjestetään historiansa ensimmäinen Taiteiden yö 13.9.2019. Tämä on merkittävä juttu, sillä tätä 30-vuotista tapahtumaa pidetään virheellisesti usein vain Helsingin ja suurimpien kaupunkien juttuna. Taiteiden öitä järjestetään kuitenkin jo ainakin parillakymmenellä paikkakunnalla.

Alahärmän Taiteiden yössä on monenlaista ohjelmaa musiikista tanssiin ja työpajoihin, mutta tämä ohjelmanumero kuulostaa kunnianhimoiselta: näyttelijä Juha Ekola lukee keskellä yötä H.G. Wellsin Aikakone-romaanin. Aikaa kuluu noin kolme ja puoli tuntia.

5

Esikoiskirjailija Tommi Takkusen novellikokoelmassa Tulevaisuus kuuluu bingoemännille (Into, 2019) on ajaton tunnelma, mutta kuitenkin jollain tapaa täydellisen tuttu menneisyyden väri.

Lukiessa alkaa äkkiä tulkita hahmojen edesottamuksia kahdeksankymmentälukufiiliksin, vaikkei aikaa novelleissa mitenkään määritelläkään. Novellien hahmot ovat sellaisia, joille haluaisi antaa joko lämpimän halauksen tai litsarin.

Takkunen haki muuten kirjalleen vauhtia Turun yliopiston luovan kirjoittamisen kannatusyhdistyksen Mestarikurssilta. Muun muassa Venäläisten tilikirjojen Annina Tarasova on käynyt saman kurssin. Luovuksissa-yhdistys järjestää lokakuussa elämäkerrallisen kirjoittamisen seminaarin, mikäli kiinnostelee.

Kirsi Haapamatti