Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kirsi Haapamatti on kuunnellut pimeässä mörköhanuristia, lannistunut Bollasta, ja seurannut tyhmänrohkeaa päähenkilöä surman suuhun.
Kirsi Haapamatti
”Matkustamisesineitä”, miekkoja ja velhonkykyjä – fantasian kirjoitusopas nuorille saa uskomaan, että kirjoittaminen ei ole kuoleva laji
KIRJALLISUUS | Fantasiat ja sadut on genre, joka kiertää toiset kaukaa, mutta viettelee toiset mustaan tenhoonsa. Pieni taikakauppa -oppaasta voi kuitenkin ammentaa myös, vaikka lajityyppi ei kutittelisi yhtään.
Nukkuu susien kanssa – Mia Takula pakahtuu susikohtaamisista, mutta ei pelkää
HENKILÖ | Mia Takula uskoo tiedon uppoavan keskivertokansalaiseen, mutta tuskin tavoittavan susivihaajia. Susien mailla -kirjassa Takula todistaa, että susien kanssa voi elää, eikä pelolle ole perusteita.
”Tämä Evita on erilainen kuin on ennen näyttämöllä nähty”
HENKILÖ | Seinäjoen kaupunginteatterin Evita-musikaalin nimiroolin tekevä Helena Rängman uskoo, että vauhdikkaasti etenevä musikaali tenhoaa teatteria vierastavatkin.
”Tahdon tarjota ihmisille tilan, jossa tuntea merkityksellisyyttä”
HENKILÖ | Rituaalimuusikoksi itseään kutsuvalla Mikko Heikinpojalla on taiteilijana kova tavoite. Hurmoksellisia tiloja voi tavoitella entisen lapsinäyttelijän järjestämissä päihteettömissä Ecstatic Dance -illoissa.
Parasta just nyt (19.8.2020): Millaista on olla eläin?, Kasino, Ankeriaan testamentti, Kaikki huutaa Dingo!
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kirsi Haapamatti muistelee ysäriä, ihmettelee puhelinsovelluksia ja pohtii, mitä on olla eläin.





