Nukkuu susien kanssa – Mia Takula pakahtuu susikohtaamisista, mutta ei pelkää

Mia Takula ja Asja. Kuva: Malla Juuma

HENKILÖ | Mia Takula uskoo tiedon uppoavan keskivertokansalaiseen, mutta tuskin tavoittavan susivihaajia. Susien mailla -kirjassa Takula todistaa, että susien kanssa voi elää, eikä pelolle ole perusteita.

”Vaikenen kesken lauseeni. Seisahdumme kuuntelemaan. Sudet ulvovat oikealla puolellamme. Vasemmalla haukkuu koira, hänkin on kuullut sen. Olemme aivan hiljaa: erottuisiko ulvontaan vastausta toisaalla olevilta perheenjäseniltä? Sitä ei tule, vaan äänessä on koko lauma yhdessä paikassa. Ulvonta kestää useita minuutteja. Tulen äänestä kuplivan onnelliseksi ja huojentuneeksi. Sudet ovat yhä elossa.”

Mia Takula: Susien mailla (Docendo, 2020)

Yhteiskunnassa, jossa suden näkeminen metsässä on uutinen, ei ole ihme, että Mia Takulan Susien mailla -kirja herättää mediassa kiinnostusta.

– En millään tavalla yllättynyt kirjan saamasta näkyvyydestä. Susiteema on nyt kuuma, mutta uutisointi on kovin yksipuolista ja toisenlaisia näkökulmia on hyvin vähän tarjolla, kun taas susivihaa esitetään mediassa lähes päivittäin, tietokirjailija, dokumentaristi ja eläinoikeuksien puolestapuhuja Mia Takula sanoo.

Kulttuuritoimitukseen antamansa haastattelun jälkeen Takulaa odottavat monet muut haastattelupyynnöt ja televisioesiintymiset. Osaa toimittajista kiinnostaa Takulan menneisyys. Hän tuli tutuksi 1990-luvulla ”kettutyttönä” vapautettuaan kettuja turkistarhoilta. Eniten on kuitenkin kiinnostusta virinnyt sudesta, kuten Takula kirjaa tehdessään toivoikin.

– Susiviha ja susien pelko perustuu tunteeseen, ei tietoon. Susiviha esitetään kaikkia suomalaisia yhdistävänä juttuna, vaikka todellisuudessa sitä lietsoo pieni, aseistettu porukka. He eivät kirjaani usko, kuten eivät usko virallisia susitutkimuksiakaan, vaikka ne ovat Suomessa huippuluokkaa. Nämä ihmiset eivät ole kohderyhmääni.

Susien mailla -kirjan kohderyhmää ovat sitten kaikki muut sen Takulan mainitseman pyssyporukan ulkopuolella. Kirja kertoo Takulan 150 yöstä ja yli 300 päivästä susireviireillä. Tavoitteena on ollut näyttää, että hukka ei ihmistä uhkaa, ei vaikka tämä yöpyisi teltassa keskellä susien maita ja ilman asetta.

– Halusin lähestyä susiteemaa uudesta näkökulmasta. Halusin kertoa, millaista susireviireillä todellisuudessa on liikkua ja yöpyä. Tavoitteena oli näyttää, miten susireviireillä ei ole ihmisellä mitään hätää.

Susi Kuva Markus Sirkka Small

Kuva: Markus Sirkka

Takulan kirjassa susikohtaamisia on todella vähän, vaikka hän vietti koiransa ja ystäviensä kanssa metsissä samoillen ja yöpyen paljon aikaa. Kaikki havainnot ovat jälki- ja äänihavaintoja, eli susien ei todella voi sanoa vaanineen Takulaa seurueineen. Julkisuudessa susien aggressiivisuudesta kerrotaan toisenlaista tarinaa. Erilaisia susihavainto-ryhmiä on sosiaalisessa mediassa runsaasti, ja esimerkiksi auton ikkunasta metsätiellä nähty susi raportoidaan ryhmissä. Ilmoitusten perusteella suden perään masinoituu joukko ihmisiä.

Kirjassa on kaunista ja sykähdyttävää luontokuvausta niin erämaissa kuin talousmetsissä, mutta susien sijaan pelkoa herättääkin ihminen. Takula kohtasi kirjanteon aikana lukuisia metsästäjiä, jotka eivät suhtautuneet suopeasti susimaastoissa liikkuvaan ulkopuoliseen. Näin, vaikka he eivät tunnistaneet häntä eivätkä tienneet, miksi hän susireviirien ytimessä liikkui.

Takulaa on uhkailtu ja hänen autoaan on sabotoitu. Miten hän on jaksanut tehdä eläinoikeustyötä nyt susien kohdalla ja aikaisemmin, kun vastustus on usein vihamielistä?

– Retkieni aikana olen joutunut ikäviin kohtaamisiin. Olen joutunut soittamaan poliisitkin paikalle, kun pelkäsin turvallisuuteni vuoksi. Sosiaalisessa mediassa yhteenotot on helpompi kestää kuin kasvotusten metsässä. Näiden kohtaamisten myötä olen kuitenkin entistä vakuuttuneempi, että susien puolustaminen on tärkeää. Pieni, äänekäs salametsästäjien ja susivihaajien joukko ei saa hallita susikeskustelua.

Mia Takula uskoo, että suurin osa suomalaisista arvostaa sutta upeana eläimenä ja ymmärtää sen uhanalaisuuden. Susia on Luonnonvarakeskuksen mukaan noin 230 yksilöä. Susien ja ihmisten yhteentörmäyksiä Takula ei kiellä.

– Ihmisen toiminta levittäytyy maassamme kaikkialla, vaikka meitä on vähän. Sielläkin, missä ihminen ei ole paikalla, hänen vaikutuksensa on läsnä. Ihmiset hyödyntävät luontoa kaikkialla, myös susien reviireillä. asuttavat erämaat ja liikkuvat kaikkialla susien reviireillä. Kun susireviirille lasketaan koira irti tai kotieläimet jätetään yksin metsään ilman toimivaa petoaitaa, se on aina riski, tietenkin. On silti väärin ajatella, että susi olisi tällöin paikassa, jonne se ei kuulu.

Pakahduttavia kuvauksia

Takula kirjoittaa luontokokemuksistaan pakahduttavasti. On helppo eläytyä hänen matkaansa. Melkein kuulee telttakankaan kahinan ja haistaa lumisen metsän. Kirjailija kokee olevansa etuoikeutettu, kun saa elää suomalaisen metsän valossa ja pimeydessä.

– Eräs sykähdyttävimmistä kokemuksista sattui Snappertunassa. Susiparilla oli kuusi pentua. Yövyin aivan reviirin ytimessä kumppanini ja koirien kanssa. Yöllä heräsin siihen että vanhemmat ulvovat parin sadan metrin päässä teltan toisella puolella, pennut vastasivat toisella puolella. Se oli pitkä keskustelu, kesti varmaan vartin. Oma koirani heräsi siihen ja aloitti kovan metelin, mutta sain sen hiljenemään. En halunnut häiritä susia, kuten en retkilläni muutenkaan.

Nykyisin Snappertunassa ei ole susilaumaa. Se on metsästyksellä hävitetty.

”Ohuehkosta laulusta erottuu kahden suden äänet. Hetki on samaan aikaan iloinen ja surullinen. Suru tulee lauman tuhoamisesta ja ilo siitä, että täällä on sentään vielä susielämää. Mietin, tietävätkö ulvojat, kuinka vähän heillä on lajikumppaneita. Äänenkantaman sisäpuolella tuskin on ketään. Silti viesti on äärimmäisen tärkeä: täällä he ovat. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa.”

Mia Takula: Susien mailla (Docendo, 2020, kuvaus Raaseporin susireviiriltä)

9789522918475

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This