Hurmaa ensisilmäyksellä – arvostelussa Cyril Pedrosan sarjakuvakirja Portugali

26.10.2020

Kuvat: Kimmo Ylönen, piirros Cyril Pedrosa.

SARJAKUVA | Ranskalainen sarjakuvantekijä piirtää monella käsialalla ja värittää yli omien viivojen. Tuloksena on hehkuvan kaunis ja hiljaa viisas kirja, Portugali.

”Tämän sarjakuvakirjan tarina on useimmille joltakin osaltaan tuttu. Se on hyvin todenmakuinen ja ihmiselämää ymmärtävä. Se on tarina, joka ei lataa loppuun opetusta tai puhdistavaa tulta.”

ARVOSTELU

5 out of 5 stars

Cyril Pedrosa: Portugali

  • Suomennos Saara Pääkkönen.
  • WSOY, 2020.
  • 264 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Avaan paketin heti Matkahuollon pihassa. Pahvista kuoriutuu kookas kirja. Sillä on kovat kannet. Kannen alla kaartaa ja kiertää mittaamattomia metrejä kaunista viivaa. Värit hehkuvat hyvällä paperilla.

Selaan muutaman sivun. Jo sivulla 9 herkistyn ilon kyyneliin. Sivuja on kaikkiaan 261. Ruokarepun päälle tulee reilusti lisää painoa.

kuva1 6

Sivulla 9. Kuinka ei herkistyisi?

Ranskalainen sarjakuvantekijä Cyril Pedrosa on kirjoittanut ja piirtänyt pienen, omaa elämänkulkua muistuttavan tarinan, jonka kuvakudokseen kätkeytyy isoja teemoja. Kahden vuoden työn tuloksena syntynyttä Portugalia (WSOY, 2020) voisi verrata Manu Larcenetin Pieniä voittoja -sarjaan. Ja se on kehujen kehu.

”Ja se on surkea”, tyrmää päähenkilö Simon Muchat kirjoituspöydän takana prosentteja laskevan pankkivirkailijan. Puhutaan sarjakuvantekijä Simonin viimeisimmästä kirjasta, viimeisestä mikäli se tekijästä itsestään riippuu. Pitäisi puhua asuntolainasta.

Simon ei saa viivan päästä kiinni. Ei ole tarinaa kerrottavaksi. Simon rakastaa piirtämistä, mutta häpeää kirjojaan. Hän luuhaa itse asian liepeillä, tekee kouluvierailuja ja ottaa vastaan sekalaisia kuvitustöitä, piirtää ”mainoskakkaa”. Työn ulkopuolella ote elämään ei ole yhtään sen terhakkaampi. Pitäisi tehdä päätöksiä, asettaa askelmerkkejä ja loikkia eteenpäin. Tyttöystävä Claire tivaa toistuvasti: ”Mitä sinä haluat?”

Herkin korvin kasvuympäristöä kuunnellut poika on oppinut kyyristymään kokoon auton takapenkillä, mummolan portailla ja elämän edessä.

Simon saa kutsun pienille sarjakuvafestareille Portugaliin (Pedrosa lienee itsekin edustanut muutamilla). Portugali on Muchatin suvun kotimaa, jossa Simon ei ole käynyt sitten lapsuusvuosien. Lissabonissa hotellihuoneen sängylle lakoaa lamaantunut mies. Sama vempula tuntee kuitenkin outoa vetoa kadulle. Matkalaukku jää purkamatta.

Kieli, jota Simon ei puhu alkaa soida korvissa. Matkalla kuluneen vuorokauden aikana tunteet ovat vaihdelleet vihasta haikeuteen. Rannalla Simon tahtoisi jo syleillä ohikulkijoita. Hän on lumoutunut ja onnellinen, omin sanoin ”täysi ääliö”.

kuva2 8

Tervetuloa Portugaliin.

Raolleen auennut miessimpukka ei palaa ennalleen. Matka muuttaa kaiken ja Claire tekee osansa pakkaamalla omat laukkunsa.

Kirja on jaettu kolmeen, Simonin, isä Jeanin ja isoisä Abelin mukaan nimettyyn osaan.

Keskimmäisessä osassa Simon on pitkään kiemurreltuaan ottanut vastaan toisen elämää avaavan kutsun. Lapsuudessa läheisen Agnes-serkun häitä tanssitaan vanhasta myllystä remontoidussa talossa, Burgundin viineistään kuulussa maakunnassa. Sulhasen suku on oikeita Ranskan ranskalaisia. Heitä on paikalla paljon.

Simonin perheen ydin, työhön pakeneva, pienillä valheilla kuvaansa kirkastava isä Jean, tämän kulmikas veli, morsiamen isä Jacques, joka on sen verran portugalilainen, että syö mieluummin sardiineja kuin pateeta tai persiljakinkkua, ja varovaisesti raikulitäti Yvette, joka on sen verran ranskalainen, että osaa valita hyvän viinin, tuntee olevansa alakynnessä. ”Saarroksissa”, sanoo täti.

Jeanille tulee mieleen Alamon linnoitus: ”Paitsi että… Alamossa… uhka tuli ulkopuolelta.”

Ihmisten välillä on tavallisen perheen tavallista kitkaa. Erilaiset persoonat kolhivat toistensa kulmiin ja ärsyttävät välillä ihan tahallaan. Puhetta pulppuaa, mutta kun rättisitikan ahtaudessa eksytään koskettelemaan hankalia asioita, napsautetaan suu kiinni ja vajotaan yhdessä vaalimaan hiljaisuutta, joka jo useamman sukupolven ajan on vaivannut ja haavoittanut jokaista. Juuriaan ja itseään etsivä Simon saa kasaan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Kolmannessa osassa Simon palaa Portugaliin. Tällä kertaa Lissabonissa on vastassa Alessandro-serkku. Illallisella syödään liikaa ja sitten vielä jälkiruokaa. Teresa-täti kertoo ja Simon tuntee saavansa kokoon kokonaisia lauseita yhdestä ainoasta ymmärtämästään portugalin kielen sanasta. Kuka lähti, kuka jäi ja kuka palasi. ”Pienestä se on kiinni”, joutuu Simon toteamaan. Kaikki voisi olla eri lailla. Kaikki voisivat olla erilaisia.

”Pari hassua vihannesta” ja mikroaaltouuni takapenkillä ajetaan Marinhaan, Portugalin matalalle rannikolle, Amerikkaan asti ulottuvan Atlantin rantaan. Simon asettuu asumaan isoisän entiseen taloon, siihen, jossa tämä asui ennen muuttoa ranskaan. Kylällä tulee vastaan jonkun miehen enon tytär ja lopulta löytyy vatsahaavan vaivaama serkkujen serkku Eugenio. Tarinat täydentyvät vaan eivät täyty.

Tilaustöiden lisäksi Simonin tekee mieli piirtää patiolla pulputtavia inhoja puluja. Puutarha alkaa kiinnostaa. Simon päättää jäädä, vähän pidemmäksi aikaa kuin kaavaili.

kuva3 10

Kodin lämpö löytyy suvun talosta.

Pedrosan isovanhemmat muuttivat Portugalista Ranskaan 1930-luvulla. Cyril-poika syntyi Poitiersissä vuonna 1972. Sarjakuvantekijän ura oli unelma pienestä pitäen. Parikymppinen Pedrosa harjoitti käsityötaitoaan Disneyn animaatio-osastolla. Nuorukainen ei uskonut kykyynsä kertoa tarinoita ja oli jättämässä sarjakuvaunelmat taakseen, mutta löysi sitten kumppanikseen käsikirjoittaja David Chauvellin. Yhdessä tehtiin kymmenkunta albumia. Pedrosa sanoo oppineensa tässä koulussa myös sen, mitä ei koskaan halua tehdä sarjakuvan kanssa.

Ensimmäinen oma kirja Les Cœurs solitaires ilmestyi Ranskassa 2006. Vuotta myöhemmin valmistui Trois ombres, jonka WSOY julkaisi nimellä Kolme varjoa. Sen lisäksi sama kustantaja on käännättänyt suomen kielelle valikoiman kahdesta omaelämäkerrallisesta, vihreän elämäntavan kiemuroita huumorilla kuvaavasta albumista nimellä Ekoloogiset.

Portugali ilmestyi ranskassa jo vuonna 2011. Se on ehtinyt voittaa useita palkintoja ja myynyt satatuhatta kappaletta.

kuva4 7

Kodin lämpö löytyy suvun talosta.

”Ei norsutaloja ole olemassa”, tuhahtaa poika luokassa, jossa Simon vierailee. ”Minun ammatissani on. Piirtämällä voi luoda ihan mitä vain”, vastaa Simon.

Sanat sopivat varmasti myös oikean sarjakuvapiirtäjä Pedrosan suuhun. Piirtämällä voi ja hän luo.

”Olen päätynyt siihen, että on turhaa etsiä omaa tiettyä piirrostyyliä. Ei sitä tarvitse hakea”, sanoo Helsingin sarjakuvafestivaaleilla vuonna 2011 haastateltu Pedrosa.

”Vertauskuvallisesti sarjakuvan tekeminen voi olla puutarhan hoitoa. Monella tekijällä on taipumus viihtyä aina samassa paikassa tuossa puutarhassa. Itse kerään tuosta puutarhasta tarpeen mukaan milloin mitäkin, välillä kukkia ja välillä salaattia. ”

Sarjakuvapiirtäjä Pedrosa ei tottavie ole minkään valitun viivan, selkeän sen paremmin kuin syherönkään vanki. Portugalin sivuilla kieppuu paljon ohuen ohutta viivaa, kuin ompelulankaa. Se hakee ihmisille muodon ja sykertyy puiden latvuksiksi. Joissakin kuvissa ihmiset kulkevat läpinäkyvinä haamuina . Toisaalla kuvan tekee lavea siveltimen pyyhkäisy. Metsää kuvaava piirros tuntuu taipuvan tuulessa.

Asennot, ilmeet ja eleet ovat kautta kirjan huolella mietittyjä ja tutkittuja. Paikoin kuviin olisi voinut luottaa vielä enemmän ja jättää tunteita selittäviä tekstejä pois. Autojen merkit tunnistaa, samoin kotien sisustuksen yksityiskohdat. Maisemakuvissa on ilmaa. Kaupunkikuvat ovat tosia. Ne saavat kaipaamaan Euroopan asemille ja katukahviloihin nauttimaan parempaa kahvia, parasta jos ollaan Portugalissa.

Joskus ruuduilla on rajat, joskus ei. Joskus ne ovat kuin pehmeitä pilven pyörylöitä. Ja kuitenkin kirjan ilme on yhtenäinen. On kuin taitava dj vaihtaisi fadon chansoniin melodian siitä häiriintymättä.

Mestaripiirtäjä Pedrosa on myös mestarivärittäjä, joka ei edes yritä pysyä omien viivojensa sisällä. Kannesta kanteen ja kaikkialla niiden välissä, väritys on upea. Se antaa oikean sävyn ulkona näkyvälle ja sisäiselle maisemalle. Se tavoittaa yhtä hyvin valon Portugalin avaralla, auringossa kylpevällä rannikolla, kuin Burgundin samettiyön. Kirjan keskimmäisen kolmanneksen on värittänyt Pedrosaa lainaten, ”lahjakas, kekseliäs ja kärsivällinen Ruby”.

kuva5 5

Valtameri, hiekka, männyt ja rannikon valo.

”Tekijän kannalta tärkeintä on, että on jotain kerrottavaa ja että valitsee juuri sen oikean tavan kertoa kyseinen tarina.” Portugali ei ole eeppinen sukudraama. Tarina ei hae vauhtia räjähdyksistä tai luita murtavasta väkivallasta, ei menneisyydessä eikä tässä päivässä. Tämän sarjakuvakirjan tarina on useimmille joltakin osaltaan tuttu. Se on hyvin todenmakuinen ja ihmiselämää ymmärtävä. Se on tarina, joka ei lataa loppuun opetusta tai puhdistavaa tulta.

Moniääninen vuoropuhelu pulppuaa eri näköisissä ja kokoisissa ja erittäin lukuisissa puhekuplissa. Suomentaja Saara Pääkkönen on tehnyt hyvää työtä. Portugalinkieliset kuplat on jätetty silleen. Joillakin sivuilla vierasta kieltä on enemmän, kuin ymmärrettäväksi tarkoitettua. Lukijalle tarjoutuu tilaisuus yrittää Simonin tavoin saada selkoa edes keskustelun pääpiirteistä ja maistella ja suhistella yhtä maailman kauneimmista kielistä. Nao falo portugues, mutta sittenkin.

kuva6 3

Simon maistelee soppaa ja tuttua vierasta kieltä.

Muchatin perhe on taatusti eurooppalainen, mutta ei ihan vallan ranskalainen. Maahanmuuttajan juurettomuus tuntuu taustalla, mutta mitkä ovat muuton syyt. Salazarin ajan ”Uusi valtio”, oikeisto tai vasemmisto, asevelvollisuus ja sota Angolassa, nämä voivat olla syitä, mutta niin voi olla ihan tavallinen leveämmän leivän tavoittelukin. Sitä paitsi, ”1930-luvulla ei ollut asevelvollisuutta Angolaan, se oli myöhemmin. Kuka hölmö sellaista väitti?” Maasta lähtöön ei tarvittu salakuljettajien apua Pyreneiden livettävillä vuoripoluilla.

Kuka minä olen ja mistä tulen ja nämä jos tietäisin, tietäisinkö mihin menen? Osaisinko päättää? Olisiko minulla mielipide? Pitääkö kunnolla tunteakseen tuntea taustansa? Kirjan tarina ei avaa mitään levälleen tai pura osiin ja pureskele analyysin hampain. Simonin ratkaistavaksi jää paljon avoimia kysymyksiä, mutta palmikon pää on kädessä ja hän voi tehdä oman osansa takkujen auki harjaamiseksi. Toivoa on.

Pitäkää painokoneet käynnissä. Sarjakuva ei toteudu äänikirjana.

Kimmo Ylönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua