Museot | Kari Pitkänen | 1970-luvulla Suomi vaurastui, mutta maastamuuto Ruotsiin kiinnosti. Amerikan ihmeistä haaveiltiin, mutta kansa ajoi Hillmannilla, Wartburgilla tai Fiatilla.
Kari Pitkänen
Ihmisten vai hyönteisten planeetta? Jos hyönteiset katoavat, ihminen ei elä muutamaa kuukautta kauempaa
Kritiikki | Kari Pitkänen | Anne Sverdrup-Thygesonin kirja kertoo, että vaikka hyönteiset ovat välttämättömiä biosfäärille, teemme niiden kannalta jatkuvasti vääriä valintoja.
Simo Lampinen elää yhä kelloa vastaan – Mobilian Rallimuseon suojelija tuntee jokaisen ja muistaa kaiken
Henkilöt | Kari Pitkänen | Simo Lampinen voitti Jyväskylän Suurajot ensimmäisen kerran vuonna 1963. Rallilegendasta kertova näyttely oli esillä Kangasalla kiirastorstaihin asti.
Ari Turunen esittelee kirjassaan 26 historiallista kusipäätä – onko Tampere hirviöiden kaupunki?
Kritiikki | Kari Pitkänen | Historia on täynnä mulkeroita, kusipäisiä hallitsijoita. Tampereella heistä ovat esillä Draculan esikuva Vlad III ja vallankumousjohtaja V.I.Lenin.
Menestys on vähän muutakin kuin asennekysymys – Paranoidin optimistin hohto ei ole himmennyt lainkaan
Kritiikki | Kari Pitkänen | Nokian ja F-Securen Risto Siilasmaan kirja on yksi merkittävimmistä yritysjohtamisen ja ylipäätään elämäntaidon oppaista, joita Suomessa on julkaistu.
Kaikki alkoi kahvilan pullatiskistä – Vehoniemen automuseo sai ystäviltään 165 000 euroa remonttirahaa
Museot | Kari Pitkänen | Vehoniemen peruskorjaus ja laajennus on ohi. Huhtikuussa ovensa jälleen avannut automuseo sai remonttia varten EU-tukea. Varoja kerättiin tukijoilta myös joukkorahoituksella.





