Veikko Sinisalo Sven Tuuvan roolissa. Kuva: Suomen Filmiteollisuus
KOLUMNI | Väinö Linna kirjoitti Sven Tuuvan hihittelemään suomalaiselle sotahistorialle. Löytyisikö meiltä rohkeutta vähentää pyssyjen palvontaa ja kehittää joulukuun 6:sta entistä iloisempi juhla, Kari Pitkänen kysyy.
Joulun alla 1958 ensi-iltaan tuli melkoinen elokuva. Budjetti oli 50 miljoonaa silloista markkaa eli 10 miljoonaa enemmän kuin Tuntemattomalla sotilaalla.
Työryhmä oli tuttu: Edvin Laine, T.J. Särkkä ja pääosassa Veikko Sinisalo, joka oli nähty Tuntemattomassa Lahtisen roolissa. Ja käsikirjoitus? Väinö Linnan!
Sven Tuuvasta tuli kallis floppi. Laine tosin piti sitä yhtenä parhaistaan, mutta jopa Sinisalo katui myöhemmin näyttelemistään. Yleisökin vieroksui – paitsi Itä-Suomessa, jonne Suomen sotaan vuosina 1808–1809 liittyvät tapahtumat oli sijoitettu.
Sven Tuuvasta oli elokuvassa tehty ympäriinsä kuseskeleva ja paskova lapsellinen hihittelijä, joka ei lainkaan vastannut runebergilaista ihannetta suoraselkäisestä ja töyhtöpäisestä Suomen sodan taistelijasta.
Kun Tuuva koikkeloi etualalla, filmiä ei pelastanut edes Sandelsin roolin näytelleen Leif Wagerin karisma.
* *
”Tuntemattomassa sotilaassa minä annoin suomalaiselle sotilaalle jotakin, jonka Runeberg oli unohtanut hänelle antaa, nimittäin pään, sillä kyllä useimmilla suomalaisilla sotilailla sellainenkin oli”, Väinö Linna kirjoitti esseessään Runeberg ja suomalainen kansallismentaliteetti vuonna 1964.
Sven Tuuva on saman ajattelun jatkumo. Talonpoikaissoturi vaikuttaa yksinkertaiselta ja hitaalta, mutta Tuuvalla on pää paikallaan ja sen sisällä ajatuksia ja järjenjuoksua.
Mies saattaa kulkea ryysyissä ja toimia yksioikoisesti. Toden tullen juuri hän täyttää velvollisuutensa, josta kunnian ottavat tietenkin korskeat upseerit.
”Niin Runebergilla kuin Linnalla Sven Tuuvan kuolema kuvautuu sankarin kuolemaksi”, dosentti Kaisa Kurikka kirjoittaa tuoreessa Väinö Linna. Tunnettu ja tuntematon -kirjassa (WSOY 2020).
Kurikka analysoi Linnan tapaa muokata runebergilaista Sven Dufva -myyttiä omien sotakokemustensa pohjalta ja Tuntemattoman sotilaan hengessä.
”Svenin hahmo nauraa yhdessä kansan kanssa sekä itselleen että hierarkkisesti korkeammalle nostetulle kansanosalle. Ennen kaikkea se nauraa idealistisille näkemyksille sodasta ja sotilaista”, Kurikka summaa.
* *
Oma suhteeni sotilasasioihin on sanalla kuvattuna jakomielinen.
Arvostan yli kaiken juuri tavallisten rivimiesten ja upseerienkin uhrauksia viime sodissa. He pelastivat oman sitä seuranneet sukupolvet Baltian maiden ja muiden suurvaltojen alle jyrättyjen valtioiden ja kansojen kohtalolta.
Olen loikkinut Karjalankannaksella Taipaleenjoen rannalla ja hahmotellut mielessäni talvisodan puolustusrakennelmia korsun paikkoineen ja juoksuhautoineen. Historia ja sotahistoria kiinnostavat, en kyllästy aiheeseen koskaan.
Tuomas Gerdtin hautajaisia katsellessa silmäkulma kostui, kun Veteraanin iltahuuto kajahti jylhästi. Kohta heitä ei enää ole.
Gerdt muuten jos kukaan oli väinölinnamainen sankari: teki velvollisuutensa, oli tarvittaessa rohkeakin, mutta ei koskaan elämöinyt saavutuksillaan ja piti loppuun saakka aseveljien puolta.
Silti kapinoin ja ymmärrän, että sota ja sotiminen kertovat ihmisen epäonnistumisesta. Harvoin niistä seuraa mitään hyvää. Kärsijöinä ovat hetimiten naiset, lapset ja ympäristö, lopulta ne aseisiin pakotetut miehet itsekin.
Sodista on pyrittävä pois, estettävä ne ennakolta. Sen tärkeämpää tavoitetta ei voi olla.
* *
Komppaan kulttuurivaikuttajia, jotka hiljattain vaativat Ilmavoimien HX-hävittäjähankkeen uutta harkintaa. En pidä pahana, vaikka koronan takia tämän vuoden itsenäisyyspäivän sotilasparaatit jäävät marssimatta.
Meidän olisi jo aika irrottaa menneet sodat ja nykyinen itsenäisyys toisistaan. Voisiko Suomea muistaa ja kunnioittaa rakentavilla ja iloisemmilla tavoilla?
Tänä vuonna juhlan keskipisteeksi voi nostaa vaikka suomalaisen demokratian.
Se on kestävä ja vahva tilanteessa, jossa kansanvallan perustuksia louhitaan, valheita levitetään ja ihmisiä erotetaan yhä kauemmas toisistaan niin Euroopassa kuin Atlantin takana.
Juuri kansanvaltaa kannattaa puolustaa. Se on epätäydellisenäkin täydellisin tapa järjestää hyvä ja turvallinen elämä niin monelle kuin mahdollista.
Kari Pitkänen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (26.7.2024): Jaakko Yli-Juonikas, Kirjakyläpäivät, Sinikka Vuola, James Joyce
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Miikka Vuori on kolunnut Sysmän polkuja ja pitänyt runoutta yllä itsessään.
Parasta juuri nyt: Pori–Rauma-spesiaali!
Juuri nyt voi olla hyvä ellei paras ratkaisu pysyä etäällä tulikuumasta Etelästä ja todeta, että eksottiikkaa löytää lähempääkin, Kari Heino kirjoittaa.
