VIMMA x Sorin Sirkus -kapselimallisto on konstailematonta poikkitaiteellista ilottelua

14.09.2020
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

MUOTI | Sorin Sirkuksen, VIMMA-designmerkin ja kuvataiteilija Ville Kylätaskun yhteistyönä syntynyt vaatemallisto julkaistiin perjantaina 11.9.2020 upeassa sirkusmuotinäytöksessä.

Elena Harju, teksti ja kuvat

Tamperelainen sirkustaiteen keskus Sorin Sirkus täyttää tänä vuonna 35 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi tirehtööri Taina Kopra pyysi aikanaan itsekin sirkukseen kuuluneelta, nykyään Berliinissä asuvalta Ville Kylätaskulta uutta visuaalista ilmettä. Kylätasku kuitenkin vastasi omalla ideallaan, jolla luotaisiin paitsi jotain ihan uutta nähtävää, myös uusi ansaintatapa Sorin Sirkukselle.

– Mitäs jos tehdäänkin näin…

2 2

VIMMA x Sorin Sirkus -lanseeraustilaisuus esitteli tuliterän design-malliston tavallista jännittävämmin.

Kylätasku yhytti Sorin Sirkuksen kumppaniksi kotimaisen muotimerkin VIMMAn, jonka kanssa oli viritellyt yhteistyötä aiemmin. VIMMAn suunnittelujohtaja Marjut Rahkola kertoi ajatuksen tuntuneen heti luontevalta, koska heillä on Sorin Sirkuksen kanssa paljon yhteisiä arvoja, kuten paikallisuus ja hyväntekeväisyys. Näin syntyi Kylätaskun sirkusaiheista kuosia kantava vaatemallisto, jonka tuotoilla tuetaan Sorin Sirkuksen nuorisotoimintaa.

Julkistustapahtuma oli räiskyvän upea sekoitus muotinäytöstä ja häikäisevää akrobatiaesitystä. Rahkola luonnehti saaneensa näytöksestä kylmiä väreitä, eikä varmasti jäänyt ainoaksi.

3 2

Sirkustirehtööri Taina Kopra, taiteilija Ville Kylätasku ja VIMMAn suunnittelujohtaja kertomassa malliston tarinaa. Kylätasku osallistui tilaisuuteen etänä kotoaan Berliinistä.

VIMMA x Sorin Sirkus on kapselimallisto, mikä tarkoittaa, että sen kaikki osat sopivat yhdistettäviksi toistensa kanssa. Konstailemattomat katumuotihenkiset vaatteet kuitenkin yhdistyisivät yhtä tyylikkäästi moneen muuhunkin tyyliin. Asujen siluetit ovat sopivan suoraviivaisia antaakseen Kylätaskun teoksesta syntyneen kuosin puhua puolestaan.

Jo todistetusti moneen tilanteeseen sopiva mallisto on yksinkertaisuudessaan nerokas usean taiteenlajin yhteisteos.

4 1

Lanseeraustilaisuus oli henkeäsalpaava muodin ja sirkustaituruuden näytös.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.