LEVYT | Suomalaisen punkin ja uuden aallon singleistä kasattujen kokoelmalevyjen sarja jatkuu. Vuorossa ovat Pelle Miljoonan eri yhtyeiden 7-tuumaiset vuosilta 1978–1981. CD-versio ulottuu vuoteen 1989.
Eros Gomorralainen
Riittävän synkkää marraskuuhun? Skepticism-yhtyeen lajityyppiklassikko Stormcrowfleet jälleen vinyylinä
LEVYT | Jos hevirokkia ei voi viedä kirkkoon, ehkäpä kirkkourut voi viedä hevibändille, mietti Eero Pöyry 1990-luvun alussa. Pohdinta johti kokonaisen musiikkityylin kehitykseen.
Rupista riffittelyä ja romuluista rytmiikkaa – arviossa Kuolemankellon Perkeet
LEVYT | Koronakurimuksista kohonnut, raskaskätisesti melurokkia ja esiheviä esittävä Kuolemankello on julkaissut ensimmäisen albuminsa.
Mitä kuuluu nössöpunkille? Arviossa Puhelinseksin albumi Mitä sanoa särkyneelle?
LEVYT | Kymmenen vuotta täyttänyt Puhelinseksi lupaa kolmannella albumillaan rujoa punkkia ja armotonta sanomaa mutta levyn soundipuoli turruttaa.
Cleaning Womeniltä uusi albumi Washer pitkän tauon jälkeen – Kelpasiko hyvää odottaa?
LEVYT | Omintakeinen kotitaloustarpeistosoittokunta Cleaning Women julkaisee melankolista, tummasävyistä kilkuttelukolkuttelumusiikkiaan nykyään harvakseltaan.
Alakkonää Oulua, pelekääkkönää kulttuuria? Oulun vuosi Euroopan kulttuuripääkaupunkina on jo ovella
OULU | 65° 1’ päiväntasaajasta pohjoiseen ja 25° 28’ Greenwichistä itään sijaitsee paikka, joka tulee näkymään vuonna 2026 enemmän kuin koskaan aiemmin historiansa aikana. Tuolloin Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupungin nimi.





