KIRJAT | Antiikin tutkijat eivät saa pikavoittoja, eikä heidän innovaatioillaan rahasteta. Tutkimus lepää meillä enemmän yksilöiden kuin instituutioiden varassa.
Risto Ojanen
Romaani sotasankarista on kuin historiateos ilman viitteitä ja lähteitä – Asko Sahlberg kertoo nyt Pompeiuksesta
KIRJAT | Fiktiivisten elämäkertojen ongelma on se, että lukija ottaa ne yhtä totena kuin tarkistetut tietoteokset. Mutta onko ongelma sittenkään aina ongelma?
Antiikki kuhisi jumalattarista, ja heitä myös palveltiin, pelättiin ja ylistettiin – arviossa Liisa Kasken Antiikin jumalattaret
KIRJAT | Antiikin jumaltarha oli yhtä runsas kuin ihmisten mielikuvitus, mutta ei tämä fantasiamaailma ollut aikalaisilleen pelkkää satuilua.
Musta kuningas alkaa tamperelaispoliitikon murhalla – arviossa Olavi Toivolan rikosromaani
KIRJAT | Olavi Toivola on rikosromaaninsa tapahtumat sijoittanut 1930-luvulle. Pääasiassa liikutaan Tampereella, ja Tammerissa syödään taas.
Kuinka sivulauseesta kasvoi lähtökohta kirjaan antiikin vallasnaisista – arviossa Naisia vallan kulisseissa
KIRJAT | Äidit, vaimot, sisaret ja tyttäret vaikuttivat antiikin Roomassa siihen, miten valtiota hallittiin. Vakiostrategiana oli vehkeily.
Parasta juuri nyt (1.2.2024): Taikakirja, Antiikin viimeinen keisari, Kuolema keskiajalla, Fogeli
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.