KUVATAIDE | Kun katsoo Kirsi Neuvosen herkkiä ja ilmavia teoksia, on vaikea uskoa, että etenkin metalligrafiikan tekeminen on joskus hermoja raastavaa raatamista.
Janica Brander
Tallinnan Banksy-näyttely kyseenalaistaa viihdyttävästi
KUVATAIDE | The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttely aukesi Tallinnassa heinäkuussa. Näyttelyn kapitalismikritiikin ymmärtää lapsikin, mutta tuotemyynti voisi olla perustellumpaa.
Virossa kulttuuri on arkinen asia, joka ruokkii myös muiden alojen kehitystä
KOLUMNI | Suomalaiset vitsailevat edelleen virolaisista, vaikka meillä ei ole siihen varaa. Etelänaapurissa arvostetaan kulttuuria ja luovuutta, ja se näkyy niin maan digiloikassa kuin Michelin-tähdissäkin.
Finlayson Art Area 2024: Tapio Wirkkala siirsi luonnon muodot hopeaan
KUVATAIDE | Kyösti Kakkonen on yksi Suomen merkittävimmistä taiteenkeräilijöistä. Vooningissa nähdään hänen kokoelmistaan Tapio Wirkkalan hopeatöitä ja Wirkkalan aikalaisten taidegrafiikkaa.
Parasta juuri nyt (28.8.2023): Babylon Berlin, Klaani, Tamperrada, Retretti, sienet
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.
Teatterikesässä kuullaan Rosa Liksomin sanoittamia työväenlauluja – Liksom Lux G Livelabissa
MUSIIKKI | Kirjailija Rosa Liksom on tehnyt uuden aluevaltauksen laululyyrikkona. Torstaina TelttaLabissa esiintyy Liksom Lux, joka tähtää nykypäivän pätkätyöläisten laululiikkeeksi.