Kuvat: Katrin Havia / Nysalor
KIRJAT | Romantiikka on vaikea tyylilaji, varsinkin runoudessa.
”Artemis Kelosaari on genressä kuin kotonaan eivätkä hänen ruusuja ja pääkalloja pursuilevat runonsa aiheuta myötähäpeää.”
ARVOSTELU
Artemis Kelosaari: Kaupunki rämeen päällä
- Nysalor, 2022
- 82 sivua.
Romantiikka ei ole suuressa huudossa autofiktion ja post-ironian aikakaudella. Artemis Kelosaari on kirjailijatyypiltään täysverinen romantikko ja kuvittelija. Kelosaaren runokokoelma Kaupunki rämeen päällä (Nysalor, 2022) pursuilee pääkalloja, meripihkahuoneita ja sotureita. Vaikutelma ei kuitenkaan ole falski, vaan raikas. Kelosaari pitää helmet ja pääkallot taitavasti hyppysissään ja tarjoilee lukijalle maagisia kuvia ja punnittuja ajatuksia.
Kuvia kulkutaudista
Kokoelma alkaa runolla Kuovin nokka, jonka kirjailija sanoo kirjoittaneensa ”ruttokeväänä 2020”. Koronapandemia vertautuu kulkutauteihin, jotka ovat runnelleet maailmaa vuosituhansia. Runon minä liikkuu Venetsiassa, jonka karnevaalivieraat ovat kuolleet ja kaduilla on vain viikatemiehiä.
Renessanssiajan Italiassa bakteereilta suojauduttiin peittämällä kasvot linnunnokkaa muistuttavalla naamarilla, jonka nokkaan hierottiin parantavia yrttejä. Runoilija varoittaa lukijaa:
”Kun kuulet kuovin äänen,
älä mene ulos, älä järven jäälle
äläkä torille syki roiskuen väittelemään”
Niinhän meitä hetki sitten neuvottiin.
Kuovin paluumuuttoon liittyy oikeasti sanonta ”kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle”. Kuovien paluun aikaan jää ei nimittäin ole enää kestävää.
Keväällä 2020 jouduimme pelkäämään sekä heikkoja jäitä että oman aikamme ruttoa. Kelosaaren tekstissä on paljon tällaista historiallista nippelitietoa, jonka bongailu luo mielihyvän lisäksi uusia tasoja tekstiin.
Suurten miesten pienuus
Kelosaari tarkastelee runoissaan myös miehen roolia ja suurmiesten pienuutta. En tiedä, koska viimeisimmät runot on kirjoitettu, mutta nyt ne tuntuvat kuvaavan Putinia hätkähdyttävän tarkasti. Tällainen runo on esimerkiksi Pääkallo ja ruusut:
”Suurimmat sotaherrat syntyvät
aikuisina aseet käsissä,
tai elleivät syntyneet,
he tekevät parhaansa unohtaakseen senHe eivät koskaan tarvinneet äidiltä maitoa,
eivät koskaan oppineet isältään mitään,
eivät koskaan tulleet isomman pieksämäksiHe ovat ikuisia ja itseriittoisia”
kuin ruusuja kasvava pääkallo
Runon voi tulkita myös kuittailuna kaikkein kliseisimmälle romantiikan kuvastolle, joka on sekin itseriittoista ja muuttumatonta.
Romantiikka on Kelosaarelle kuitenkin materiaalia ja työkalu, eikä kuvasto sen vuoksi aiheuta myötähäpeää. Arkisuus, niukkuus ja urbaanius loistavat poissaolollaan. Kelosaaren hahmot eivät niinkuttele tai sitkuttele. He eivät puhu Tinderistä, lastenhankkimispaineista tai urasta.
Kelosaaren runoissa liikutaan aikojen halki koronkiskureiden ja kuninkaiden kanssa, pohditaan sankarimyyttiä ja äitisuhdetta. Ei halaistua sanaa Kalliosta tai Shangai tacoista.
Miten virkistävää.
Muistoja lapsuuden kauheudesta
Vaikka Kelosaaren sanasto on toisinaan melko maskuliinista, runot eivät mystifioi miehuutta. Runon minä kyseenalaistaa roolit, joihin häntäkin on yritetty kasvattaa:
”Koko ikäni olen maksanut velkaa,
jota en ole koskaan pyytänyt”
Kelosaari ei kuitenkaan tee tylyä isän- tai äidinmurhaa. Vanhempien ja lasten suhteita käsittelevät runot ovat empaattisia kasvattajia kohtaan, myös vajavaisia ja virheitä tehneitä.
Koskettavimpia ovat lapsuutta ja nuoruutta käsittelevät runot. Enkelinluut on muisto yläkouluaikojen anoreksiaa sairastaneesta tytöstä. Maailman paino kuvaa lapsuuden kauhuja ja muistuttaa aikuista siitä, miten musertavia kahdeksanvuotiaan pelot ovat. Miten hirvittävää ja kohtalokasta on kuulla olevansa viallinen:
”Olin kuullut, että sydämeni oli epämuotoinen hirviö
jota kukaan ei oikeastaan halunnut katsella”
Monta lukukertaa kestävä teos
Kaupunki rämeen päällä ei ole vaikeaa tai yliälyllistettyä runoutta. Sen romanttisuus ei ole kuitenkaan banaalia tai lapsellista. Runoissa on paljon tasoja, joiden ymmärtäminen vaatii kulttuurin ja historian tutkimista, mutta tekstit aukeavat ilman Suuren tarukirjan selailuakin.
Puhdasverinen romantiikka, joka ei ole tunkkaista tai loppuun kaluttua, se vasta on harvinaista. Kelosaari taitaa tyylin suvereenisti, ja pääkallojen ja verenpisaroiden maailmaan tekee mieli palata vielä monta kertaa.
Janica Brander
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Tällainen elämä sattuu” – Jere Vartiaisen kokoelmassa ovat sosiaalisuuden konseptit sekaisin
KIRJAT | Joillakin Etäisyys, leikki -teoksen sivuilla on vain yksi säe, esimerkiksi se, jonka luin istuessani tamperelaisella terassilla seuranani vain lasi valkoviiniä ja tonnikalaleipä: ”mitä jos ei tarvitsisi aina olla ihan yksin?”
Veera Antsalon runoissa mekaniikkapojat palavat ja ruumiit käyvät yökerhossa – arviossa Nimettömästä
KIRJAT | Veera Antsalon runot voivat vaikuttaa pintapuolin helposti lähestyttäviltä, mutta tarkemmin luettuna ne nyrjäyttävät todellisuutta jatkuvasti uusiin muotteihin.
Piispoja ja vanhapiikoja – tutkijat hämmentävät varhaismodernin ajan henkilöhistoriaa
KIRJAT | Turkulaiset ja tamperelaiset historiantutkijat porautuvat varhaismodernin ajan henkilöhistoriaan ja kehittävät sen tutkimusmenetelmiä.
Eemeli Hakoköngäs kirjoitti kelpo tietokirjan Suomen työmarkkinahistorian eräästä avainvuosikymmenestä
KIRJAT | 1990-luvulle osui valtava määrä taloutta, työmarkkinoita ja koko yhteiskuntaa muuttaneita tapahtumia, joiden vaikutukset ulottuvat tähän päivään asti.
