KESÄLEHTI | Uunituore Kesälehti Tampere kertoo vinkit lukemiseen ja kirpparishoppailuun. Tänään avautui myös kilpailu, jossa voi voittaa vapaaliput fantasiataiteilija John Howen näyttelyyn Tampere-talossa.
Eli Harju
Kesälehti Tampere löytää kappaleen Koivistonkylän historiaa ja Suomen ensimmäisen idolifestivaalin
KESÄLEHTI | Uusimmassa Kesälehdessä tutustutaan kulttuuriperintöön ympärillämme, löydetään vaarallisen houkutteleva uimaranta ja jututetaan uuden suurtapahtuman järjestäjiä.
Kesälehti kysyi Jesse Markinilta täydellisestä Tampere-ekskursiosta ja paikallisilta osaajilta parhaista skeittimestoista
KESÄLEHTI | Kulttuuritoimituksen digiliite löytää jälleen lukemattomia asioita, joita Tampereella voi tehdä kesällä esimerkiksi rullalaudan päällä. Testissä myös Kesäterassin tuolit.
Kesälehti Tampere kävi katsomassa Pohjoismaiden ainoaa tehdaspuutarhaa ja kysyi Nipa Neumannilta, millainen on uusi Dingo-musikaali
KESÄLEHTI | Tällä viikolla Kesälehdessä sukelletaan luonnonmukaisen puutarhan saloihin ja ihmetellään Tuomiokirkon rakastettuja ja kiisteltyjä taideteoksia.
Uusi Kesälehti Tampere selvitti kirjailija Mirella Mäkilän kanssa, millainen on tamperelainen mielenmaisema
KESÄLEHTI | Kulttuuritoimituksen digiliite seikkailee Tampere-fiilistelyssä Mirella Mäkilän kanssa, tutkii muraaleja ja selvittää, millainen on Manse Priden juhlavuosi.
Löysimme Pispalan Leonard Cohenin ja uimapaikkoja melkein keskustasta – lue uusin Kesälehti!
KESÄLEHTI | Historian toinen Kulttuuritoimituksen Kesälehti vierailee Pispalassa, uimarannoilla ja Tammelan stadionilla.