Teatterimuistoja #18: Esko Roine

26.12.2021
esko roine 2 teatterimuistoja kulttuuritoimitus

Kuva: Ari Mäkelä

HENKILÖ | Teatterimuistoja-sarjassa esiintyy joukko tunnettuja tamperelaisia näyttelijöitä ja teatterintekijöitä. Esko Roine puhuu taloudesta ja johtamisesta, siitä miten teatteri todella toimii.

Marita Salonen

Lopetan koulunkäynnin, menen vapaaehtoisena armeijaan ja sitten suoraan teatterikouluun. Siinä nuoren Esko Roineen suunnitelma, jonka teatterikodin vanhemmat 1960-luvulla siunasivat. Paitsi näyttelijä hänestä tuli myös pitkäaikainen teatterinjohtaja.

Esko Roine puhuu videolla teattereiden taloudesta ja johtamisesta, siitä miten teatteri todella toimii.

– Isä kävi Tampereella kaikenlaisissa kissanristiäisissä heittämässä huulta, oman aikansa stand upia. Nämä kaikki kuppikunnat soittivat isän kuoleman jälkeen ja pyysivät jatkamaan.

Tässä kohdassa Esko Roine epäilee tehneensä ainakin yhden kerran elämässään viisaan päätöksen. Hän nimittäin sanoi ei kiitos, koska ei kuvitellut pääsevänsä isänsä Eero Roineen tasolle. Ura olisi voinut kärsiä.

– Nehän olisivat kaikki alkaneet ajatella, että ei toi poika ole mistään kotoisin.

Esko Roine on ollut siitä erikoinen näyttelijä, että hänen teatterialan asiantuntemuksensa on ulottunut myös talouteen ja johtamiseen. Hän työskenteli Tampereen Teatterissa hallintojohtajana 1979–1988 ja toimitusjohtajana 1988–1998. Sieltä hän siirtyi Tampereen Työväen Teatterin johtajaksi kesään 2006 asti.

Teatterimuistoja-sarjassa Esko Roine jakaa nyt kokemuksiaan teattereiden taloudesta ja johtamisesta. Tapaninpäivän kunniaksi siis erikoispitkä 45 minuutin jakso. Tervetuloa kuulemaan Esko Roineen ajatuksia!

* *

Kulttuuritoimitus tukee Teatterimuistoja-videosarjalla käynnissä olevaa digitaalisen teatterimuseon hanketta. Videot on kuvannut ja editoinut Ari Mäkelä vuosina 2017–2019 Tampereen Teatterimuseo ry:n tilauksesta.

Teatterimuistoja-sarjassa julkaistaan uusi osa aina sunnuntaisin. Pääset katsomaan kaikki videot paitsi Kulttuuritoimituksesta, myös Youtubesta löytyvältä soittolistalta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Teatterimuistoja #17: Esko Raipia

Teatterimuistoja #17: Esko Raipia

Teatterimuistoja-sarjassa esiintyy joukko tunnettuja tamperelaisia näyttelijöitä ja teatterintekijöitä. Esko Raipiasta tuli mutkan kautta näyttelijä ja teatteriyrittäjä. Raipia menehtyi 21.11.2022 Tampereella 76-vuotiaana.

lue lisää