Teatterimuistoja #16: Eila Roine

26.11.2021
eila roine 2 teatterimuistoja kulttuuritoimitus

Kuva: Ari Mäkelä

HENKILÖ | Teatterimuistoja-sarjassa esiintyy joukko tunnettuja tamperelaisia näyttelijöitä ja teatterintekijöitä. Tässä jaksossa näyttelijä Eila Roine kertoo pitkästä urastaan. Video on julkaistu hänen 90-vuotispäivänsä kunniaksi 26.11.2021.

”Isä sanoi, että eihän tällä todistuksella pääse kuin teatteriin”

Marita Salonen, teksti

Jokasunnuntaisen Teatterimuistoja-sarjan ylimääräisessa jaksossa saamme kuulla Eila Roineen eläväisiä tarinoita hänen pitkältä näyttelijäuraltaan. Video on julkaistu 26. marraskuuta näyttelijän samalle päivälle osuvan 90-vuotispäivän kunniaksi. Toivotamme Eilalle hyvää syntymäpäivää ja kiitämme häntä ikimuistoisista teatteri- ja televisiorooleista!

Eila Roine pohtii muutama vuosi sitten kuvatulla videolla, miten kaukana 1960-luvulla kuvattu Heikki ja Kaija -sarja oli tositeleviosta, johon sarjaa on hänen mielestään virheellisesti joskus verrattu. Heikki ja Kaija oli käsikirjoitettu sarjanäytelmä, kun taas Pikku Kakkosessa koko kansakunnan mummona hän puheli juontonsa kokonaan ilman käsikirjoitusta liki kahdenkymmenen vuoden ajan.

– Tein televisiota jo silloin, kun kaukosäädintä ei ollut keksitty, Eila hymyilee ja korostaa, että teatteri on kuninkuuslaji.

– Eikä ole ollut alemmuuskompleksia sen takia, etten ole käynyt kouluja.

Eilan vanhemmat Sylvi ja Eero Roine olivat näyttelijöitä. Kun he näkivät esikoisensa keskikoulun päättötodistuksen, siellä seisoi viisi vitosta – nekin nelosesta korotettuja Eilan mukaan. Hän on aina muistanut isänsä parkaisun ”eihän tällä pääse kuin teatteriin”.

Teatterikouluun jäi lopulta hakematta kokonaan, koska sinne oli haku vain joka kolmas vuosi. Tampereen Työväen Teatterista tuli työnantaja yli 50 vuoden ajaksi. Syksyllä 1949 silloinen johtaja Eino Salmelainen alkoi kouluttaa teatteriin avustajia. Eila Roine, 18 vuotta, oli ”Salmelaisen koulun” ensimmäisten valittujen joukossa.

* *

Kulttuuritoimitus tukee Teatterimuistoja-videosarjalla käynnissä olevaa digitaalisen teatterimuseon hanketta. Videot on kuvannut ja editoinut Ari Mäkelä vuosina 2017–2019 Tampereen Teatterimuseo ry:n tilauksesta.

Teatterimuistoja-sarjassa julkaistaan uusi osa aina sunnuntaisin. Pääset katsomaan kaikki videot paitsi Kulttuuritoimituksesta, myös Youtubesta löytyvältä soittolistalta.

 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Teatterimuistoja #17: Esko Raipia

Teatterimuistoja #17: Esko Raipia

Teatterimuistoja-sarjassa esiintyy joukko tunnettuja tamperelaisia näyttelijöitä ja teatterintekijöitä. Esko Raipiasta tuli mutkan kautta näyttelijä ja teatteriyrittäjä. Raipia menehtyi 21.11.2022 Tampereella 76-vuotiaana.

lue lisää