Sunnuntaisitaatti #32: Aapo Häkkinen

10.01.2021
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

SANOTTUA | Nostamme viikoittain esiin sitaatin, joka on nostamisen arvoinen. Tällä viikolla Helsingin Barokkiorkesteri kävi konsertoimassa Portugalissa, vaikka siellä on tiukempi koronatilanne kuin Suomessa.

Marita Salonen

Työmatkailu onnistuu Euroopassa edelleen, ja siihen mahdollisuuteen myös freelancerit ovat voineet tarttua, sillä kulttuuritapahtumia rajoitetaan eri tavoin eri maissa.

Helsingin Barokkiorkesterin kaksitoista muusikkoa matkusti tällä viikolla esiintymään Portugaliin. Orkesterin cembalisti ja kapellimestari Aapo Häkkinen puhui Ylen haastattelussa kulttuurialan vaikeasta tilanteesta:

”Teemme työtä siellä, missä sitä saa tehdä.”

Häkkinen korostaa, ettei hänellä ole asiantuntemusta ottaa kantaa turvajärjestelyihin.

”Sen voin todeta, että kun luvut ovat Portugalissa viisi kertaa Suomea pahemmat, kaupat ja ravintolat kiinni, ulkonaliikkumiskielto öisin ja viikonloppuisin, mutta kulttuuritapahtumia voidaan silti järjestää, eikä esimerkiksi museoita ole suljettu, on tässä kyllä kyse myös arvoista ja politiikasta.”

Koko juttu löytyy täältä. Konsertin striimaus löytyy Youtubesta tästä linkistä.

[Kuva: Heikki Tuuli]

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.