Sunnuntaisitaatti #27: Hannele Wolf-Mannila

22.11.2020
27 finnkino

SANOTTUA | Nostamme viikoittain esiin sitaatin, joka on nostamisen arvoinen. Finnkinon myyntijohtaja Hannele Wolf-Mannila lupasi, että ketjun elokuvateatterit pysyvät auki, vaikka eteläisessä Suomessa elokuviin saa mennä nyt enintään 20 katsojaa kerrallaan.

Maanantaista 23.11.2020 alkaen yli 20 hengen yleisötilaisuudet on kielletty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Rajoitus on voimassa ainakin kolme viikon ajan.

Filmikamarin toimitusjohtaja ja Elokuvateatteriliiton toiminnanjohtaja Tero Koistinen arveli Ylen haastattelussa, että monet elokuvateatterit joutuvat vähentämään näytöksiään tai jopa sulkemaan rajoituksen ajaksi.

Samassa jutussa oli kuitenkin myös hyvä uutinen. Myyntijohtaja Hannele Wolf-Mannila kertoi, että Finnkino on päättänyt pitää ovensa auki:

”Pyrimme huolehtimaan, että kaikki halukkaat pääsevät elokuviin.”

Wolf-Mannilan mukaan yhtiö harkitsee jopa aukioloaikojen pidentämistä, jotta näytöksiä voisi olla tavallista enemmän.

Lue koko Ylen juttu tästä.

[Kuvitus: Matrita Salonen / Kulttuuritoimitus]

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua