Kuvat: Ville Pirinen
SARJAKUVA | Kiehtovan kummallinen vanhoillis-uskonnollinen sarjakuva tarjoaa kankeaa kerrontaa ja käppäistä piirrosjälkeä. Huumori- ja kauhusarjakuvan keinoja lainaava lohduton novelli herättää ristiriitaisia ajatuksia. Agnostikon saati ateistin ei tarvitse pelätä hengellistä heräämistä, teos kääntyy omaa sanomaansa vastaan.
Ville Pirinen, teksti
Kuvat Jack T. Chickin traktaatista Tehtävä (Chick Publications / Traktaattipalvelu, 1972). Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.
Jack T. Chick (1924–2016) oli amerikkalainen uskonnollinen kirjoittaja, sarjakuvapiirtäjä, julkaisija, salaliittohörhö, ja King James Only -liikkeen kovan linjan kannattaja. Eli hän uskoi suunnilleen niin, että vuonna 1611 julkaistu Kuningas Jaakon Raamattu (King James Bible) on tuorein asiallinen raamattukäännös, ja kaikista sen jälkeisistä versioista löytyy virheitä ja/tai vaarallista harhaoppia.
Chickin sarjakuvista tunnetuimpia ovat Suomessakin lähinnä uskonnollisena ilmaisjakeluna levinneet traktaatit, näppärästi taskuun mahtuvat köykäiset vaakalipareet, joissa säännönmukaisesti ihmiset päätyvät palamaan ikuisessa helvetin tulessa. Chick Publicationsin traktaatit vastustavat mm. katolista kirkkoa, islamia, rockmusiikkia, homoseksuaalisuutta, evoluutioteoriaa, noitia, roolipelejä, huumeita, halloweenia, alkuperäiskansojen uskonnollisuutta, maallista lakia, vapaamuurareita, illuminatia, itsekeskeisyyttä ja bailaamista. Melkeinpä mitä vaan muuta, paitsi traktaattien takasivulta löytyvää ohjeistusta siitä, kuinka elämä kuuluu antaa Jeesukselle Kristukselle, ja vähän äkäseen sittenkin.
Semi-innostuneella googlauksella löytyy ristiriitaista tietoa Chickin traktaattien painosmääristä. Varovaisimmat arviot pyörivät jossain 500 miljoonan tienoilla, ja rohkeimmat kertovat Chick Publicationsin tuotteiden levinneen ympäri maailmaa 950 miljoonan niteen voimin. Joka tapauksessa matskua on tuutattu yli sadalle kielelle ja läystäkkeitä painettu ns. ihan saatanasti. Mainoslause ”century’s most published author and cartoonist” lienee perusteltu. Mikäli tästä sarjakuvahistoriallisesta erikoisuudesta kiinnostuu, traktaattisarjiksia löytää luettavakseen katujen ja kirpputorien lisäksi tätä nykyä laajalti myös internetistä.
Tehtävä on itsensä Jack T. Chickin vuonna 1972 piirtämä, monin tavoin tyypillinen esimerkki ”tällaisesta kamitsusta”. Chickin nimissä hänen käsikirjoituksiaan piirsi runsaasti myös Fred Carter, jonka piirrosjälki on perinteisessä mielessä päätekijää selvästi taitavampaa ja realistisempaa.
Jack T. Chickin piirtämä kohtalokas kuva.
Tarinan aluksi sekä valkokaapuiset siivekkäät enkelit taivaan valtakunnassa, että suuren pimeyden keskellä väijyvät kaapudemonit saavat tehtävän (engl. The Assignment). Jykeväleukainen Kalle Virtanen tulee kuolemaan marraskuun 22. päivä sepelvaltimotukokseen, ja osapuolilla on palttiarallaa pari viikkoa aikaa saattaa Virtasen sielu joko ikuiseen autuuteen tai ikuiseen kärsimykseen.
Syystä tai toisesta enkelit tai demonit eivät voi ottaa yhteyttä suoraan Kalleen, mutta voivat kuiskutella vihjeitä Virtasen lähipiirin korviin, ja täten myötävaikuttaa siihen löytääkö ja hyväksyykö kohtalokkaasti sepelvaltimo-ongelmainen mies King James Biblen sanoman ennen kuolemaansa.
Tarina rytmittyy 21 sarjakuvasivun puoliväliin saakka sujuvasti: yksi leveä ja tehokas ruutu per vaakasivu. Tässä kerrontatavassa Chick on parhaimmillaan. Juoni sivuhenkilöineen tulee pohjustetuksi, ja vakavan fantasiatyylin ja humoristisen pilakuvailun välisessä maastossa viipyilevä piirrosjälki toimii. Omalaatuiset sivusommitelmat kummallisesti asemoituine puhekuplineen ja tekstilootineen ovat helposti luettavissa, ja ilmaisun keskivahva kömpelyys näyttäytyy viehättävänä erilaisuutena. Juonenkäänteet asettuvat huvittavuus/pelottavuus-akselilla samaan kohtaan kuvailmaisun kanssa. Kilvoittelu Kalle Virtasen sielusta on tasaväkistä.
Rankan näköinen demoni ja rankan näköinen rouvashenkilö.
Keskiaukeamalta lähtien tarinalle tulee kiire. Tarvitaan kaksi tai kolme ruutua per sivu että yliluonnollinen saaga saadaan päätökseensä pienikokoisen painotuotteen sivumäärän puitteissa. Periaatteessa kerronnan rytmin kiristäminen voisi lisätä loppupuoliskon intensiteettiä, mutta hiukan paradoksaalisesti Tehtävä löysähtää ruuvia tiukentamalla.
Neliösommitelmissa kankea tekstitukotus, lähdeviittaukset Raamattuun ja Chickin piirrosjäljen jäykkyys alkavat haitata lukukokemusta. Kuvat ilman ”ylimääräistä” tyhjää tilaa ovat astetta tylsempiä, ellei ruudusta löydy aidosti häiritsevän näköistä demonihahmoa. Ohuehko tarina kulkee oikeastaan kokonaan replikkien ja tekstin varassa, puhuvat päät täyttävät tekstiblokkien välejä koska ”jotainhan tähän täytyy piirtää”. Sanottava jyrää taiteellisen vaikutelman ohi ja yli.
Hyvä niin, sillä Chickin traktaattisarjisten lukemisen viehätys löytyy virheistä. Tehtävä on malliesimerkki siitä, kuinka korventavalla liekillä kohiseva hengenpalo alistaa kerronnan oudoksi jankkaukseksi. Chick puskee sarjakuvaansa asia eikä taide edellä.
Väitän, että vastaavalla tarinasisällöllä varustettu, modernimmalla ja ammattimaisemmalla kuvakerronnalla ja hiotummalla piirrosjäljellä toteutettu herätyssarjakuva olisi armotta tylsempää tutkittavaa. Nyt äimisteltävää löytyy sekä muodosta että sisällöstä. Tehtävä on kummallista kamaa.
Sen sisältö lähestyy uskovais-vanhoillisesta kulmastaan jonkinlaista infosarjakuvaa tai kuvallista käyttöohjetta, mutta sekä tekstien että kuvien tyylivalinnat ovat huomattavasti pelkkiä piktogrammeja ekspressiivisempiä. Tehtävä väittää tunteella.
Kiireistä kerrontaa.
Väännetään tähän väliin vielä rautalangasta se, etten koe sarjakuvan viestiä omakseni. Objektiivisesti ajatellen Chick Publicationsin järkyttävällä volyymilla ympäri planeettaa levitetty äärikonservatiivinen helvetillä pelottelu ja ahdistunut/ahdistava kaiken erilaisuuden tuomitseminen ovat varmasti olleet maailmalle enemmän haitaksi kuin huviksi. Sarjakuvataiteelliset ansiotkin ovat melkein mihin tahansa muuhun alan ilmiöön verrattuna mitättömiä.
Nootti itselle: Aikamoista sekoilua sotkea tähän eri tavoin yleviä sarjakuvateoksia käsittelevään kirjoitussarjaan yksi kaikinpuolin läyhäinen pökäle. Julma kriitikko pystyy perustellusti dumaamaan sekä Tehtävän tarkoituksen että toteutuksen. Tässä on nyt tehty kehnoa asiaa melko surkeasti.
Jos kuitenkin irroittaa tämän synkän sarjakuvanovellin sitä ympäröivästä ilmiöstä ja tarkastelee sitä vakavamielisesti ainoastaan yksittäisen sarjakuvalukukokemuksen näkökulmasta, teoksena siinä missä muutkin, käsissä lipsuu kiinnostava teos.
Jack T. Chickin sarjakuvatuotannon musiikillinen vastine voisivat olla lukuisat ympäri maailmaa omakustannetut, rupisesti psykedeeliset ja ainakin puolivahingossa kokeelliset kristilliset rock-levyt. Hämäriä tyylikeinoja ja aavemaista hengellistä fjongaa. Taiteellisesti vaikuttavaa nimenomaan teknisten puutteidensa ja kokijalle välittyvän sanomisen pakon vuoksi. Vertaus ontuu toki siinä, että vuoden 1611 Raamattu-käännöksessä ei varmasti mitään gospel rockia toki millään muotoa hyväksytä.
Sarjakuvapuolelta samaa vinoa viehätystä voi nähdä esimerkiksi Fletcher Hanksin toisteisissa supersankarisarjakuvissa, Matti Hagelbergin Läskimooseksen salaliittojankutuksessa, 1980-luvun halvimmissa He-Man and The Masters Of The Universe -lelusarjan minikokoisissa oheissarjakuvissa tai missä tahansa järkähtämättömällä päättäväisyydellä, mutta vaillinaisin taidoin väännetyssä esoteerisessa kuvapamfletissa.
Toivottavasti juuri tämän traktaatin, koska siinä riittäisi metatasojen metatasoja.
Tehtävä päättyy klassiseen Chick-loppuyllätykseen. Juuri kun Kalle Virtanen on enkelien keinottelun ja tosiuskovaisen Kati Heinosen avulla löytänyt raamatullisen sanoman, ja on siis täten pelastumaisillaan, hänet valtaa inhimillinen ylpeys.
Virtanen pelkää menettävänsä ystävänsä, jos antaa julkisesti elämänsä Jumalalle, ja päättää hoitaa uskonlupauksen vasta muutaman vuoden kuluttua. Hybriksessään johtajasmies kuvittelee, että aikaa hänellä kyllä on. Ja eikö mitä, äijähän kuoleekin hetimiten marraskuun 22. päivä tuskallisesti ja joutuu suoraa päätä ikuiseen kadotukseen!
En ole lukenut puoliakaan suomennetuista Chick Publications -lipareista, mutta mututuntumalla useimmat niistä päättyvät jollain tapaa kehnosti. Toisinaan keskushenkilön sielu saattaa pelastua, mutta satanistit tappavat ruumiin, väärät elämäntavat mädättävät terveyden tai jotain muuta hirveää tapahtuu. Kärsimys on ihmisen osana joko maan päällä, tuonpuoleisessa tai mieluiten molemmissa.
Meno on jokseenkin lohdutonta, ja visuaalisestikin lähempänä kauhu- ja underground-sarjakuvan viitekehystä kuin vaikkapa Vartiotorni-lehdyköiden auvoisia maalausvisioita, joissa uskovat ihmiset ja eläimet käyskentelevät harmonisesti aurinkoisen vehreissä maisemissa.
Traktaatit piirtävät ehdottomuudellaan Jack T. Chickin uskosta varsin karun ja luotaantyöntävän ahdistavan kuvan. Osansa tässä on karkealla kuvitustyylillä. Traktaattien maailma houkuttelee luokseen oikeastaan vain heitä, jotka ovat kiinnostuneet juuri kaikista niistä pop- ja alakulttuuriasioista, joista traktaatit ehdottomasti varoittavat. Tehtävän visuaalit puhuttelevat nimenomaan kämäisemmän punk-, metal- ja roolipelikuvaston arvostajaa. Vanha kirkkotaide on täynnä teknisesti ylivertaisia kuvauksia kadotuksen kauhuista.
Minkä tahansa sarjakuvan tunnelma ja viesti muodostuu siitä, kuinka teksti- ja kuvailmaisu kannattelevat tunnetta omilla vahvuuksillaan. Niiden yhteispeli luikertelee lukijan aivoihin, ja tämä itse ”tekee” sarjakuvan saumattoman kerronnan sinänsä irrallisista, pysähtyneistä palikoista. Unohtumattomimmissa lukukokemuksissa lopputulema on jotain määrättömästi enemmän kuin pelkkä tekstin ja kuvan summa. Mestarilliset tekijät säätelevät kuvan ja tekstin tunnerekistereitä, leikittelevät niiden ristiriidoilla tai hyödyntävät niiden yhteisiä mahdollisuuksia.
Jack T. Chickin kuvan ja tekstin tunnerekisterit kääntyvät toisiaan ja itseään vastaan. Vaikka Chickin traktaatteja on uutettu maailmaan satoja miljoonia, rohkenen epäillä niiden kääntäneen mitenkään kauheasti jengiä tekijän uskonveljiksi.
Subjektiivisia lukukokemuksia erittelevässä kirjoitussarjassa sallittakoon subjektiivisuus: Tehtävän sanoma puistattaa ja saa vaistomaisesti vastustamaan kaikkia sen viestejä. Sen sarjakuvataiteellinen kankeus puolestaan kiinnostaa, ja tyylivalinnat kummastuttavat. Ne eivät tunnu palvelevan lärpäkkeen tarjoamaa syyllistävää tuomiopäivän messagea, vaan päinvastoin vetävät mattoa messuamisen alta.
Tehtävä on huono sarjakuva, mutta ei suinkaan huono keskiverrolla, tylsällä tavalla. Ei ihme, että useakin metamoderni nykysarjakuvataiteilija on parodioinut tai muuten hyödyntänyt traktaattiformaattia. Aidot Chickit ovat kuitenkin kaukana parodiahorisontin tuolla puolen, ja omituisuudessa niiden kanssa on turha kilvoitella.
Paha perii omansa.
Tehtävä ja muita Jack. T. Chickin (Tai Fred Carterin) piirtämiä traktaatteja pyörii sattumahyllyn nurkissa muun muassa kirjanmerkkeijnä, ja aika ajoin joku tipahtaa lähempään tarkasteluun. Ne eivät muutu huonoista hyviksi sarjakuviksi uudelleenlukemalla, ja yhden luettuaan on periaatteessa lukenut kaikki, mutta kyllä uusia aspekteja ja näkökulmia löytyy, kun ottaa asiakseen juttuihin syventyä. Tehtävä ei ole tässä suhteessa poikkeus. Kuvista löytyy uusia outouksia, piirrosten yksityiskohdista ennenhuomaamatonta kauheutta tai kauneutta, kerronnasta yhä uusia ja uusia ongelmia. Harmaat rasteripinnat ovat yllättävän eläväisiä, jäyhät piirroshahmot oudon ilmekkäitä, sommitelmat usein epätarkoituksenmukaisia.
Tehokkaaseen kertokäyttöön suunnitellut, teollista pikatahtia tehdyt jutut kestävät sittenkin pidempää, ironiavapaata tarkastelua. Ilmiselvistä ongelmistaan huolimatta tarinat omalla tavallaan palkitsevat keskittyneen lukijan. Tehtävässä riittää kuin riittääkin tutkimista.
Eteerinen rasterienkeli taustalla.
Painotuotteena heikkolaatuiselle paperille painettu, ties missä katuojissa vuosien saatossa pyörinyt liustake on heikkolaatuinen. Tässä mielessä se on aivan kuin mietityimmät kovakantiset nykysarjakuvajulkaisut. ”Kirjamuoto” jatkaa sisällön herättämiä fiiliksiä. Ohutta sisältöä ohuissa kuorissa, julkaisuformaatti sisälmysten mukaan.
Silti, pikku vihko pitää pintansa, pysyy asiallisesti kasassa ja mahtuu kämmenelle tai takataskuun ongelmitta. Hyvä julkaisuformaatti lyhyelle sarjakuvanovellille. Eiköhän tämä tule taas parin vuoden päästä luettua, kun osuu hyllyssä silmään. Ai tää oli tää missä Virtasen Kalle joutuu helvettiin! Tässähän oli muutama huomattavan leso kuva!
Julkaisun kansikuva, musta geometrinen siluetti sinisessä vortexissa, on erityisen hieno ja tehokas. Siitä on vaikea nähdä kuinka se liittyy itse tarinaan, mutta se ei vähennä tehoa.
Angel mind trick.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sattumia sarjakuvahyllystä #65: Noah Van Sciver – As a Cartoonist
SARJAKUVA | Amerikkalaisen indie-sarjakuvan nuori veteraani sekoittelee itseironista omaelämäkertaa huikentelevaiseen historialliseen fiktioon.
Sattumia sarjakuvahyllystä #63: Altan – Kolumbus: Erään haahuilijan tragedia
SARJAKUVA | Mustalla sapella piirretty historiallinen satiiri tarjoilee teräviä sivalluksia ja hahmotonta haahuilua. Matalaotsainen meininki tuntuu kohottavalta.
Sattumia sarjakuvahyllystä #62: Benito Jacovitti – Cocco Bill ja Bää-Bää-rosvot
SARJAKUVA | Hysteerinen länkkäriparodia kikkailee kuvalla, kielellä ja kuvakielellä. Turboahdettu huumorisarjakuva tunkee ruudut ylitsevuotavan täyteen vitsejä. Hellittämätön, absurdi rellestys kiehtoo aikuisen sisäistä lasta.
Sattumia sarjakuvahyllystä #61: Neal Adams & Denny O’Neil – Teräsmies vastaan Muhammad Ali
SARJAKUVA | Supersankari ja nyrkkeilylegenda hakkaavat toisiaan kosmisessa mittakaavassa. Hämmentävä amerikkalainen hittituote 1970-luvulta tarjoaa hienoa ajankuvaa, visionääristä kuvakerrontaa ja läyhäisiä juonenkäänteitä.
