Sattumia sarjakuvahyllystä #63: Altan – Kolumbus: Erään haahuilijan tragedia

25.08.2022

Kuva: Ville Pirinen

SARJAKUVA | Mustalla sapella piirretty historiallinen satiiri tarjoilee teräviä sivalluksia ja hahmotonta haahuilua. Matalaotsainen meininki tuntuu kohottavalta.

Ville Pirinen, teksti
Kuvat Altanin sarjakuvakirjasta Kolumbus: Erään haahuilijan tragedia (Asema Kustannus/Zum Teufel/Täysi Käsi Oy, 2022). Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Francesco Tullio Altan (s. 1942) on italialainen sarjakuvataiteilija ja pilapiirtäjä. 1970-luvun alussa lapsille suunnatuilla sarjakuvilla aloittaneen tekijän luomista hahmoista ainakin Pimpa-niminen koirahahmo on kotimaassaan ns. household name. Punapilkkuisen koiran kikkailua on nähty sarjakuvissa, animaatiosarjoissa, teatterituotannoissa ja monenlaisissa oheistuotteissa. Suomalaiselle sarjakuvakansalle Altan on tullut tunnetuksi hyvinkin aikuiseen makuun sopivista Ada-sarjakuvistaan, joihin itsekin olen törmännyt ensimmäisen kerran 1980-luvulla Tapiiri-lehdessä.

Kolumbus: Erään haahuilijan tragedia -teoksen (2022) julkaissut kustantajakolmikko Asema, Zum Teufel & Täysi Käsi on aiemmin pukannut tosiolevaisuuteen kaksi Ada-kirjaa: Ada viidakossa (2018) ja Ada Macaossa (2020). Niiden älyvapaan monimutkaisesti elostelevissa tarinoissa riemastuttavan kyyninen ihmiskuva, karkea yhteiskunnallinen satiiri ja omalaatuisen yksityiskohtainen, rujouksilla herkutteleva piirrosjälki yhdistyvät ihanasti uuvuttaviksi sarjakuvateoksiksi.

”Historiallisiin tapahtumiin perustuva” suurmies-epookki Kolumbus tapahtuu aivan eri ajassa, mutta on muodoltaan ja sisällöltään hyvin samanhenkistä riemullista rienausta kuin Ada-tarinatkin.

Altan kuva1

Hehkuvia värejä + julmuutta.

Kolumbuksen lämpimissä väreissä hehkuva kahdeksansivuinen prologi yllättää Altanin voimakkaan mustavalkoiseen jälkeen tottuneen lukijan. Rempseä muotokieli ja kaikkiin hahmoihin tasalaatuisen armottomasti suhtautuva ihmiskuva ovat kuitenkin ennallaan. Ruudut kuhisevat yksityiskohtia ja hahmoilla on kummalliset kullinenät myös väriversioissa.

Tekijän kerronnallinen tavaramerkkiratkaisu, eli ruutujen alla kulkeva ”ohjaajan kommenttiraita”, sekä syventää kerrottavaa tarinaa tekemällä kyynisiä lisähuomioita ruuduissa toilailevista hahmoista ja tapahtumista että tuo tarvittaessa mukaan kerronnallisia ratkaisuja arvostelevan metatason. Altanin sarjakuva satirisoi kuvaamansa maailmaa ja muistaa satirisoida myös itseään.

Prologissa pyöritään kahdessa eri maailmassa: alkuperäiskansa elää, kuolee ja syntyy vehreillä Antilleilla, ja nuori nainen synnyttää vastentahtoisesti saastaisen harmaassa eurooppalaisessa satamakaupungissa. Meno on karua molemmissa, mutta karmeatkin vastoinkäymiset kohdataan jämerän välinpitämättömällä supliikilla kaikilla pallonpuoliskoilla.

Esimerkki Euroopasta, keskustelu raskaana olevan neidon ja mahdolliseen aborttiapuun kykenevän vanhan eukon välillä:

”Saat hoitaa vek tämän kiviriipan, ja äkkiä.”

”Ai saan, kissanpaskat! Opettele pyytämään nätisti. Sitten hoidan, jos huvittaa, jos se luontuu, ja jos maksat, horo.”

Heikki Kaukorannan käännöstyö on Altanin suomilaitosten vankka peruskivi. Teksti svengaa yhtä ilkeästi kuin kuvatkin.

Altan kuva2

Kolumbus on pöyhkeä tyylittelijä. Ruutujen välissä ollaan toista mieltä.

Prologin jälkeen palataan lopullisesti ruotuun, eli tekijälle tunnusomaisen voimakkaaseen mustavalkografiikkaan. On vuosi 1492, ja Kolumbuksen laiva kyntää kuohuavaa merta psykedeelisesti tuikkivan tähtitaivaan alla. Nimihenkilö yrjöilee yli laidan.

Laivan miehistö on selvästi karua jengiä, ja amiraali suhtautuu niin rivityöläiseen kuin merenkululliseen keskijohtoon väsähtäneen ylimielisesti. ”Ja Intiat pitäisi löytää mokoman pohjasakan kanssa, ahhahh!”

Ensimmäisessä kuuden sivun luvussa alkaa sekä laivalössin löytöretki kohti Intioita että Kolumbuksen jatkuva omaelämäkerrallinen horina. Molemmat kerrontalinjat vaikuttavat suhteellisen päämäärättömältä ajelehtemiselta.

Kaksitoista lukua myöhemmin molemmat sisäkkäiset tarinat päätyvät uusiin pisteisiin, mutta yhtenäisen Hollywood-draaman kaaren sijaan Kolumbuksen trippi tarjoaa epämääräistä ja arvaamatonta aaltoliikettä. Alaotsikko ”Erään haahuilijan tragedia”, kuvaa osuvasti paitsi päähenkilön tapaa olla olemassa, myös teoksen tarinallista rakennetta.

Altan kuva3

Suunnan hakeminen merellä tai elämässä ei kuulu suurmiehen vahvuuksiin.

Altanin 1970- ja 1980-lukujen taitteessa tekemät sarjakuvat eivät koukuta juonellaan, vaan huumaavalla kuvallis-tekstillisellä maksimalismillaan. Kolumbus edustaa tätä tyylilajia täydellisesti.

Sarjakuva sisältää lähinnä karseita tyyppejä käyttäytymässä karseasti karseissa tilanteissa. Visuaalinen tykittely on tiheää. Ärsyttävän näköiset mulkosilmät hikoilevat torakoita vilisevissä ympäristöissä, ruutujen nurkissa piilottelee laajemman tarinakaaren kannalta täysin ylimääräisiä irvokkuuksia aina kun mahdollista. Viiva itsessään on selkeää kuin Hergen Tinteissä, mutta kuvat kuumeisia kuin Hieronymus Boschilla.

Altanin piirrosjäljelle ei löydy suoria verrokkeja, mutta samanlaista monisyistä viehätystä löytyy ainakin Joakim Pirisen, Aapo Rapin, S. Clay Wilsonin, Carel Moiseiwitschin, Julie Doucetn, Tove Janssonin tai George Herrimanin piirroksista. Dynaamisia kuvia, jotka osaavat olla samaan aikaan tehokkaan selkeitä ja upottavan monimutkaisia.

Kieli on kuvakielen kanssa samalla tavalla terävää ja koukeroista. Sinänsä perinteisessä ruutukaavassa etenevän jutun omaperäiset ”selittävät tekstipalkit”, eli ruutujen alle kirjatut sarkastiset lisähuomiot tuovat kerrontaan piirrosviivasta ja kielenkäytöstä löytyvää extrakierrettä. Muoto ja sisältö ovat toistensa erottamattomia jatkeita.

Optimaalinen kerta-annos Kolumbuksen tarinaa tutkiskeltavaksi on suunnilleen 12 sivua; kahdeksankymmentä sivua riemukkaita ruokottomuuksia putkeen uuvuttaa. Altanin kauniit kamaluudet ovat optimoitu hitaampaan nautiskeluun, ja alun perin julkaistukin pätkissä jatkosarjoina. Kolumbus on tuore tuttavuus sattumahyllyssä, mutta päätyy varmasti toistuvaan ihmettelyyn siinä missä tekijän aiemmat kirjajulkaisut tai Altanin sarjiksia sisältävät wanhat Tapiiri-lehdet. Tutkittavaa piisaa.

Altan kuva4

Viivaa riittää.

Vaikka sarjakuvan kuvitus ja kielenkäyttö näin tekstiksi purettuna vaikuttaa jotenkin tympeältä apokalyptisten hirveyksien kavalkadilta, on Kolumbuksen haahuilun yytsäilyllä virkistävä ja vapauttava vaikutus. Epäkorrekti kohellus kohottautuu filosofisiin korkeuksiin. Jatkuva maksimimellastus tuottaa yllättäen pidempään lukukokemukseen rauhoittavan rytmin ja melankolisen yleissävyn.

Alkuteos on vuodelta 1979, ja Kolumbusta on vaikea sovitella nykymallisiin soveliaisuusfilttereihin. Sen satiiri suomii ilmiselvästi kolonialismia, kapitalismia, kristinuskoa ja Eurooppa-keskeistä historiankirjoitusta, mutta kampaamalla löytyy varmasti monta aihetta närkästyä oikeastaan jokaisen tarinaan päätyneen ihmis- tai eläinryhmän kuvauksesta.

Jatkuva absurdismin taso (110 %) ja kaikenkattava kuvallinen hillittömyys kuitenkin ohjaavat ajatuksen toisaalle: närkästyjä tuskin jaksaa Kolumbuksen matkassa kovin pitkälle huomattuaan astuneensa aivan väärän paatin kyytiin. Rienaava julmuus on Kolumbuksen huumorin perusasetus, ja armottoman itsekeskeinen sekoilu koko ihmislajin osa.

Takakannen sulkeutuessa lukijan usko ihmisyyteen ei ole vähentynyt. Päinvastoin, kuurillinen yli kolmekymmentä vuotta vanhaa tylyä italiaista sarjakuvaa tuntuu kohottavan toleranssia itsen ja ympäröivän ihmiskunnan tötöilyä kohtaan. Ainoa on toivoa sille, joka osaa nauraa toivottomuudelle.

Altan kuva5

Kolonialisti on polttanut liikaa yrttejä.

Huojentuneen yleisolon lisäksi mukaan tarttuu useita iäksi mieleenpalavia kuvia ja varmasti arkikäyttöön hyvin sopivia, yleispäteviä ässärepliikkejä.

”Suus kiinni, pikku paskiainen, menee laskut sekaisin!”

”Haluaisin että minut teljetään pappisseminaariin jotta pääsen tutkimaan kosmografiaa ja parallaksia ja rakentamaan tulevaisuuttani.”

”Elämässä te runkkarit menette liian pitkälle tai jäätte liian lähelle. Ja päädytte, kummassakin tapauksessa, helvettiin.”

”Olen pahoilla mielin, haluan rakastettuani, ja olen hurjan ylpeä siitä että olen mies ja mänttipää.”

”Et pysty hapattamaan autuuteni maitoa, veli! Jollette ole kiinalaisia, niin jotain olette kumminkin!”

Lause ja viiva lentää irtonaisesti.

Altan kuva6

Teräviä huomioita.

Painotuotteena kovakantinen A4 toimii 99-prosenttisen moitteettomasti. Saman sarjan Ada-kirjojen tyylikkäästi elävä tekstausjälki on pykälän tai kaksi Kolumbuksessa käytettyä Altanin tyylin pohjalta rakennettua fonttia coolimpaa, mutta ero on niin pieni että siitä nillittäminen on tosi ankeaa hommaa. Ei olis pitänyt moiseen puuttua, hävettää saakeli!

Kirja näyttää hyvältä ja pyörii kätevästi käsissä. Painojälki on skarppia, lähes mikroskooppisten hyönteisten ja äyriäisten bongailu pienistä ruuduista onnistuu.

Altan kuva7

Laske ötökät.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua