Sattumia sarjakuvahyllystä #50: Simon Hanselmann – Crisis Zone

09.09.2021
Sattumia50 Hanselmann paakuva 1

Kuva: Ville Pirinen

SARJAKUVA | Ensimmäinen koronavuosi sarjakuvana! Viime vuonna ”reaaliajassa”, kymmenen ruudun päivävauhdilla Instagramissa julkaistu huipputörkeä aikalaissatiiri hengästyttää, pöyristyttää ja ihastuttaa kirjamuodossa. Ei heikkohermoisille!  

Ville Pirinen, teksti
Kuvat Simon Hanselmannin sarjakuvakirjasta Crisis Zone (Fantagraphics, 2021). Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Simon Hanselmann on vuonna 1981 Tasmaniassa syntynyt ja sittemmin Seattleen kulkeutunut sarjakuvataiteilija. Tuottelias tekijä on tykitellyt tällä vuosituhannella sinnikkäästi lisää sivuja, sisältöä ja sävyjä omaan Megg, Mogg & Owl -sarjakuvamaailmaansa. Palkintoja, ehdokkuuksia ja New York Times Bestseller -listauksia on kertynyt tekijän hyvinkin vaihtoehtoisista lähtökohdista huolimatta, tai juuri niiden vuoksi.

Megg ja Mogg -tarinauniversumiin tutustuminen onnistuu myös suomeksi. Kustannusosakeyhtiö Kumioravan vuonna 2015 julkaisema, leuhka 360-sivuinen tarinakokoelma ansaitsee erityisen lämpimät suositukset!

Hanselmannin sarjakuvien maailmaa on hankala tiivistää näppäräksi hissipuheeksi. Periaatteessa Meggin, Moggin, Pöllön ja lukuisten toistuvien ja tärkeiden sivuhahmojen maailma on jonkinlainen holtiton sitcom syrjäytymisestä. Ulkoisesti Megg on lierihattuineen, vihreine ihoineen ja kaapuineen klassinen lastenkirjan noita, Mogg puhuva kissa ja Pöllö nimensä mukaisesti antropomorfinen lintu. Tyypit elävät selvästi ”meidän maailmassamme” jonkin satufantasian sijasta, ja lähinnä mätänevät sohvalla vetämässä kaikkia mahdollisia päihteitä, joita käsiinsä saavat.

Hahmojen väliset lihalliset ja henkiset suhteet ovat yhtä aikaa karmaisevan kamalia ja lämpimän koskettavia. Tästä suhteellisen olemattomasta ja kepeähköstä lähtökohdasta versoo hyvin monitahoista ja yllättävän nopeatempoista tragikomediaa, eikä juttujen tunnerekisterillistä tyylilajia osaa yleensä arvata tarinan alun perusteella.

Monimuotoisissa zineissä ja antologioissa ilmestyneitä sarjakuvia lienee helpoin löytää Fantagraphics-kustantamon kirjajulkaisuina. Taiteilijan itsensä ehdottama lukujärjestys kirjoille on seuraavanlainen: One More Year (Fantagraphics 2017), Megg & Mogg in Amsterdam (2016), Megahex (2014), Bad Gateway (2019) ja Seeds and Stems (2020). Siitä sitten lukemaan!

Crisis Zonen ensisijainen julkaisualusta oli taiteilijan Instagram-tili. Pandemiavuoden käsittämättömyyttä käsitellyt sarjakuva ilmestyi interwebsissä 13.3.–22.12.2020 suhteellisen tasaista kymmenen ruudun päivävauhtia. Ilmestymistahti saati sarjakuvan sisältö ei tarjoillut hengähdystaukoja. Hysteerisen dystooppinen tykittely voisi pandemiatilanteen puolesta toki jatkua edelleen, mutta kirjajulkaisusuunnitelma pakotti tekijän päättämään instasaagan viime vuoden joulukuussa.

Tässä käsiteltävä uunituoreehko kirjaversio sisältää nettiformaattiin mahtumattomia ruutuja sekä ekstratörkeitä kohtauksia, joiden tekijä oli ajatellut jäävän julkaisualustan sensuuriin. Kirjaversio Crisis Zonesta on siis ns. laajennettu painos, mutta ruutua tai paria pidempiä hiljaisia hetkiä se ei sisällä.

Hanselmann kuva1 1

First things first. Pandemia ja tarina alkaa.

Kaikki Hanselmannin sarjakuvahahmot ovat persoja huumeille, sukupuoli- tai eläinlajirooleista riippumattomalle seksille ja totaaliselle syrjäytymiselle. Maailmanlaajuinen virusaalto tarjoaa tyypeille lähinnä laajemman apokalyptisen toimintakehyksen, jossa oman pään sekoittaminen ja ulkomaailmasta eristäytyminen yhdistyvät kätevästi eloonjäämiskamppailuun. Syystä tai toisesta, ja social distancingista piittaamatta, keskuskolmikon kämpille linnoittautuu heti kirjan eli koronakriisin alussa laajempi ryhmä Hanselmannin vakiohahmoja.

Laitetaan tähän kirjan alkusivuilta löytyvä kätevä luettelo hahmoista kuvauksineen: Megg (welfare witch), Mogg (Megg’s crappy boyfriend), Owl (uptight straight man), Werewolf Jones (raging id), Diesel and Jaxon (scummy children), Booger (transgender boogeywoman), Mike (passive wizard), Ian (smelly bear), Dracula Junior (gutter philosopher), Amelie (aging drug-addict) ja Valeria (European woman).

Hahmot tekevät myös koronakriisin aikana lähes yksinomaan huonoja valintoja ja hirveitä asioita, mutta tekijän, ja sitä myöten lukijan, sydän sykkii kummallisen luuserirykmentin puolella. Hanselmannin sarjakuvien härski maailma onnistuu yhdistämään joka suuntaan sähisevää loukkaavaa rienausta ja inhimillistä myötätuntoa. Vuonna 2016 tekijä on kuvannut The Guardianin haastattelussa tekemisiään mm. näin:

”People are horrible. People are cruel. People are abused. Social circles, especially in small towns, can get fucking nasty. I just write what I see and what I’ve experienced. I don’t deliberately set out to aggravate or shock. I don’t censor myself. You need to be honest. You need to not hold back. I hate twee art. I find it dishonest; a false, privileged construct. Life is not nice. Existence is sad and cruel.”

Lainaus itsessään antaisi odottaa tyypin sarjakuvilta lähinnä kohtalokkaan synkkää ja ankaraa filosofista pohjamutien ruoppausta, mutta karun ajattelun päälle rakentuukin visuaalisesti raikasta tilannekomediaa. Tilannekomediaa, joka ajoittain ällöttää ja ahdistaa, mutta naurattaa jatkuvasti. Crisis Zonessa höhötyttäviä aspekteja annostellaan suunnilleen jokaiselle sivulle.

hanselmann kuva2 1

Hyväksyntää haetaan vääristä paikoista.

Aloitussivun suurta yleiskuvaa lukuun ottamatta koko kirja lasettaa kolmen ruudun ja neljän rivin tasajakoista sivutahtia: kaksitoista Instagram-neliöksi sopivaa, yleensä keskikohtasommiteltua ruutua per sivu. Etukäteen oletin tappavan tasatamppauksen muodostuvan 292-sivuisessa kirjassa ongelmaksi, mutta oletin väärin. Palikkamainen tuuttaus pitää yllä hurjaa tarinallista intensiteettiä.

Covid-sekoilua myötäilevä, väkisinkin improvisoitu ja päivänpoliittisia uutisia ja muuta ajankohtaista mediasfääriä kommentoiva tarinakaari haahuilee odottamattomiin suuntiin, mutta Hanselmann on hämmentävän tiukka käsikirjoittaja.

Päivä kerrallaan -metodi on tuottanut tujakkaa tarinatiivistettä. Silloinkin, kun jutussa vain odotellaan hidastetun ruttoajan kuluvan, simppelistä kuvakielestä ja nasevasta replikoinnista revitään painajaismaista huumoria. Ajan kulumista odotellaan kuitenkin keskiverto-koronakokemukseen verrattuna varsin vähän.

Crisis Zonessa tungetaan asioita peräaukkoihin, tapellaan, kidutetaan, lennetään, ryöstellään, huumeillaan, harrastetaan emotionaalisesti epäilyttävää seksiä, ammutaan tyyppejä, revitään raajoja irti, paskotaan, oksennellaan, kuollaan, heräillään henkiin ja kuvataan kaikesta joko kovaa some- tai striimauspalvelusisältöä hengästyttävällä frekvenssillä. Kolmekymmentäkahdeksan ihmistä palaa ohimennen hengiltä koronahotellina toimivan puumajan tulipalossa, eikä kukaan ihmettele sen kummemmin, koska sellainen on tämän tarinamaailman aukoton sisäinen logiikka.

Tekijän mukaan tarina sijoittuu ”Megg & Mogg -multiversumissa” vaihtoehtoiselle aikajanalle aiempiin julkaisuihin verrattuna, eikä tämän hurjastelun lukemiseen sinänsä vaadita aiempia kohtaamisia Hanselmannin sarjakuvien kanssa. Mikäli yhteyspinta ”varsinaiseen kaanoniin” kuitenkin löytyy, kokee Crisis Zonen myllytyksen luultavasti astetta sävykkäämpänä. Esimerkiksi Meggin ja hänen covid-yksinäisyydessä ryytyvän huumeriippuvaisen äitinsä väliset puhelinkeskustelut tuntuvat raastavammilta, kun on aiempi kosketus sarjan addiktioita ja masennusta käsitteleviin jaksoihin.

hanselmann kuva3 1

Välillä itkettää.

Hanselmannin pelkistetyn formalistinen mutta rento piirros- ja maalausjälki on Crisis Zonessa hätäisesti vilkaistuna ”huonompaa” kuin yleensä. Kirkkailla vesi- ja elintarvikeväreillä huolellisesti värittäminen on saanut väistyä Instagram-tehtailussa nopeampien puuvärien ja tussien tehokkuuden tieltä. Muotokieli ja kuvakerronnalliset ratkaisut ovat kuitenkin aivan yhtä jämeriä kuin muissakin julkaisuissa, ja haaleampi instajälki alkoi miellyttää silmää ihan entiseen malliin nopeasti jo viime vuonna sarjaa puhelimen ruudulta tuijotellessa. Kirjamitassa väritystekniikka tuntuu jo täysin toissijaiselta asialta, eivätkä sisäsivujen höttöisemmät väripinnat tunnu vahvasävyisten kansimaalausten rinnalla yhtään ”huonommilta”.

Kuvat ja piirrosjälki ovat tietysti sarjakuvassa aina puoli ruokaa ja suunnilleen 75 % sarjakuvan lukijaan alitajuisestikin vaikuttavasta tunnelmasta, mutta Hanselmannilla kuva on ennen kaikkea kuljettamassa tarinaa.

Funktiota ja formia annostellaan funktio edellä. Tasapaksuissa instapalikoissa kulkevassa, eksplisiittisen selkeässä jutussa asia korostuu. Kyllä: Werewolf Jonesin heiluva kulli näyttää huvittavalta noin piirrettynä, mutta tärkeämpää on se, että tämä kohtaus vaatii heiluvan kullin. Siispä sellainen on piirrettävä, ja valituilla välineillä sen ehtii piirtää päivässä tarvittavan monta kertaa.

Crisis Zonen kuvitus ei kikkaile omiaan puhtaasti kuvataiteellisista lähtökohdista, vaan sen tehtävä on jauhaa selkeästi luettavaa materiaalia alisteisena kulloisillekin tarinallisille ideoille. Ohuehkot puuvärit toimittavat tekijän ajatukset lukijan aivoihin tehokkaasti.

hanselmann kuva4 1

Näkemyksellistä välineiden hallintaa.

Sarjakuva poimii vuoden 2020 (amerikkalaisesta) tosiolevaisuudesta globaalien koronaoireilujen lisäksi hemmetillisen määrän popkulttuurin, politiikan ja internet-kuohunnan aineksia ja sotkee niitä erikoisen henkilögallerian elämään. Mainittuna vuonna ilmestynyt, Netflixin true crime -tositelkkusekoilu Tiger King: Murder, Mayhem and Madness on ilmiselvä esikuva kirjassa kuvattavalle Netflix-tuotannolle Anus King: Death, Dildos & Destruction.

Vaikka Crisis Zonen tosi-tv onnistuu väkivaltaisuudessa ja loukkaavuudessa jopa ylittämään tosimaailman Youtube-tiikeritarhailijoiden totaalisen mielipuolisen ja järkyttävän örvellyksen, on se silti armeliaampaa seurattavaa. Hanselmannin piirrosjäljellä toteutetut antropomorfiset karikatyyrihahmot kiduttamassa toisiaan ovat helpommin hyväksyttävissä. Sarjakuva tapahtuu ”vain paperilla” ja alleviivaa sitä, kuinka kieroille kierroksille muu ”oikeilla ihmisillä” pelaava media on väännetty.

Kun kaikki sarjakuvan hahmot ovat kärsineet hirvittävästi Anus King -ohjelman tuotannossa tapahtuvista ylilyönneistä, ohjelman sisältö raivostuttanut jokaisen kuviteltavissa olevan internet-eturyhmän vasemmalla, oikealla ja muissa suunnissa, ja sarja noussut valtavaksi taloudelliseksi menestykseksi, ovat kaikki nalkissa hirvittävässä huomiotalouslihamyllyssä. Sarjan keskushahmo on jättiläisdildoja takamukseensa mahduttava ja kaikin tavoin täysin kohtuuton Werewolf Jones, jolle ei jää muuta vaihtoehtoa päästä irti ja pelastaa muita mukanaolijoita tv-sopimuksista kuin värjätä kasvonsa mustaksi ja kuvata julkinen blackface. Lähetys katkeaa, ja kaikki raivostuvat.

Crisis Zone tarttuu nikottelematta mihin tahansa; Megg & Mogg -maailmassa joustavia sukupuoli-identiteettejä, hyvin monimuotoista kehollisuutta, rodullistamista, taloudellisia etuoikeuksia, sosiaalisia ennakkoluuloja, cancelointia, canceloimattomuutta, tiedostavuutta tai juntteilua käsitellään saman arvoisilla olankohautuksilla. Kaikki on luonnollista ja kaikkeen suhtaudutaan samalla ehdottoman empatian ja ehdottoman ylenkatseen yhdistelmällä. Altavastaajien puolella toki ollaan, ja kritiikin kärki kapitalismin rakenteissa, mutta altavastaajia ei kohdella yhtään kapitalismia iisimmin.

Teos ansaitsee osapuilleen jokaisen kuviteltavissa olevan sisältövaroituksen ja potentiaalisesti loukkaa lukijaa vähintään joka kolmannella sivullaan. Simon Hanselmannin Instagram-seuraajien määrä kasvoi Crisis Zonen julkaisukaudella reilusti yli sadantuhannen, ja täytyy ihmetellä, että jotkut jutuista eivät a) jääneet algoritmin törkyhaaviin tai b) nostattaneet suurempia närkästysaaltoja tietoverkossa. Somessa julkaistu tarina tietysti kommentoi sometodellisuutta useammalla levelillä.

Jossain kohtaa kirjan tositelkkuilua seuraava satunnainen McDonald’sin työntekijä toteaa: ”Woah, ’Anus King’ is fucking INTENSE.” Saman kommentin voi laukaista Crisis Zonesta hyvinkin useassa kohtaa. Intensiivistä riepottelua.

hanselmann kuva5 1

Some liekeissä.

Törkymittarien rikkominen ei kuitenkaan tunnu olevan mikään pointti, vaan näppärä keino tehdä itse asiassa varsin realistiselta tuntuvaa mediasatiiria. Meno on ankaraa ja tyhmää, mutta onko se loppujen lopuksi sen ankarampaa tai ainakaan tyhmempää kuin meitä ympäröivässä fyysisessä saati digitaalisessa maailmassa?

Tässä kirjoitussarjassa käsitelty Jyrki Nissisen Viihdealus Dreamzone onkin teoksena Crisis Zonen selkeä kohtalotoveri, vaikka onkin tehty maailmassa ennen koronaa. Tekijöiden tavassa käsitellä lohduttomuutta ja syrjäytymistä mustan komedian keinoin on muutenkin jotain yhteistä, samoin visuaalisessa sensibiliteetissä. Zonekin löytyy molempien kirjojen nimistä!

Hanselmannin tiukkarytminen kerronta muistuttaa nopeasti vitsailevista tv-komediasarjoista, kuten Simpsoneista, Curb Your Enthusiasmista tai South Parkista. Tavallaan ihme, ettei ainakin vaihtoehtosarjakuvaksi hyvin myynyttä hommaa ole yritetty sovittaa esimerkiksi aikuisten animaatioksi, mutta varmaan myös hyvä niin. Suurempi produktiokoneisto todennäköisesti löysäisi visiota, joka yhden työnarkomaanin toteuttamassa sarjakuvassa pysyy viiltävän terävänä.  

Hanselmann kuva6 1

Liian rajua telkkariin.

Paksu, ”sarjakuva-albumin kokoinen”, pehmeäkantinen kirja on kiva käsissä ja helppo silmille. Internet-versioon verrattuna mukana on lisää järkeviä ruutuja ja kokonaan uusi epilogi tarinalle. Lisäksi varsinaisen tarinan ja epilogin välistä löytyy aukeamatolkulla maanisesti käsinkirjoitettuja tekijän kommentteja. ”Casual readers: you may close the book now… This is exclusively for horrible nerds and young aspirants”.

Horrible nerdinä suosittelen kommentaarien lukemista, koska ne paitsi avaavat tekoprosessia, myös vitsailevat viihdyttävästi etenkin jokaisesta mukaan vedetystä julkkiksesta tai popkulttuuriaspektista. Välillä kommenteissakin dipataan syviin vesiin, ja hämmentävän sarjakuvamaailman omaelämäkerralliset ainekset tulevat käsitellyksi. Meggin narkomaaniäiti esimerkiksi peilaa tarkasti Hanselmannin omaa äitisuhdetta, ja useiden hahmojen muuttuvat sukupuoli-identiteettikysymykset saavat informatiivisia lisäselvityksiä tekijän omasta kokemuspohjasta.

Sarjakuva itsessään ei kaipaa liian täyteen liian pientä tekstiä tuherrettua selitysosiota, mutta kirjakokemuksessa se on merkittävä plussa.

Olen liian vanha hakemaan sarjaa takautuvasti Instagramista, mutta kirjan ääreen palaan varmasti. Ehkä jopa useammin kuin muihin Megg ja Mogg -objekteihin, koska omalla tolkuttomalla tavallaan teos onnistuu tallentamaan piinallisen tarkasti sen miltä tuntui vuonna 2020, kun pandemiapökäleet mäjähtivät tuulettimeen.

Joskus se, että on korostetusti aikansa lapsi, voi merkitä myös ajattomuutta. Jännä nähdä miltä Crisis Zonella harhailu tuntuu kahdenkymmenen vuoden päästä.

”Kanye 2020.”
”Fuck it.”

hanselmann kuva7 1

Kaikki loppuu ja kaikki jatkuu.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Sattumia sarjakuvahyllystä #55: Jyrki Nissinen – Exät

Sattumia sarjakuvahyllystä #55: Jyrki Nissinen – Exät

SARJAKUVA | Menestyjät ja luuserit ovat kaikki samaa rupusakkia trendikkäiden luovan luokan skeneilijöiden sekoillessa ihmis- ja päihdesuhteissaan. Kovan linjan taidesarjakuvaa, ala-asteen puskafarssia, viiltävää aikalaiskritiikkiä ja ärsyttävästi piirrettyä sikailua yhdistelevä draamakomedia huvittaa ja hämmentää.

lue lisää