TELEVISIO| Kokosimme 95-vuotiaan Ylen kunniaksi 95 sarjaa, 50 dokumenttielokuvaa ja 45 puheohjelmaa, jotka ovat katsottavissa ja kuunneltavissa Yle Areenasta. Tästä pääset käsiksi kaikkiin suosituskoosteisiimme.
Runous
Suomen kansan rakastama lastenrunoilija on poissa – Kirsi Kunnas in memoriam
MUISTOKIRJOITUS | ”Kirsi Kunnas oli rohkea, lorutyyliä ja nonsenseä käyttävä nero, joka taikoi sanoilla sellaisia soinnillisia rytmejä, ettei niille voinut kuin antautua ihaillen”, Erkki Kiviniemi kirjoittaa.
Kahdeksan kasaria #3: Mies joka sai syntymälahjana kultaisen äänen – Leonard Cohen: I’m Your Man
MUSIIKKI | Sarjassa esitellään kahdeksan kirjoittajalle merkityksellistä 1980-luvulla julkaistua äänilevyä. Leonard Cohenin I’m Your Man -levyllä sykkii synkkä mutta myös oudon rauhoittava syntetisaattoripainotteinen musiikki.
Valtakunnallista Peliviikkoa vietetään nyt! Tästä löydät teemaviikon parhaat menovinkit
PELIT | Valtakunnallinen Peliviikko näkyy kirjastoissa, oppilaitoksissa ja museoissa ympäri Suomen 8.–14.11.2021. Petri Hänninen kokosi tärppejä koko Peliviikon ajalta.
Teatterimuistoja #13: Seppo Mäki
HENKILÖ | Näyttelijä Seppo Mäki kertoo Teatterimuistoja-sarjan kolmannessatoista osassa, ettei ole elämässään pitkälle päässyt – vain 800 metrin päähän lapsuuden Tammelantorilta.
Koreografi Anniina Kumpuniemi loi tanssiteoksen koronan ehdoilla: Valintoja – Choices koostuu viidestä soolosta
TANSSITEATTERI | Koreografi Anniina Kumpuniemi on luonut Tanssiteatteri MD:lle teoksen, jonka rakenne on poikkeuksellinen. Se mahdollistaa esityksen viemisen pienempiin tiloihin kuin MD:n kotinäyttämölle entisessä elokuvateatteri Hällässä.