KUVATAIDE | Sanni Pyhänniskan ja Petri Hännisen yhteistyö Tampereen Tarinatehtaalla on jo puolessa välissä, ja tunnelma tiivistyy. Uutta syntyy joka päivä kaksi- ja kolmiulotteisena, sekä liikkuvana kuvana.
Artikkelit
Kulttuuripotretit #49: Anne-Mari Kivimäki & Palomylly
Kulttuuripotretit-sarjassa nähdään Simo Ollilan kuvia satunnaisista kulttuurin tekijöistä. Miksi? No, kaikkihan ovat valokuvaajia.
Isäni tähtien takaa – Kun lapsuuden ihmeet ja aikuisuuden epäilys kohtaavat
VIIKON DOKUMENTTI | Einari Paakkasen dokumenttielokuva on kertomus etäältä katsottuna tavallisen perheen tavallisesta pojasta, jonka elämä kuitenkin muuttui lapsuudessa radikaalisti ja yllättäen.
Mauno Koivisto lämmitti Barbaraa, mutta valitsi Tellervon – näin presidenttiparin suhde sai alkunsa
KIRJAT | Suomella olisi myöhemmin saattanut olla walesilaista syntyperää edustava ykkösnainen, ellei Mauno Koivisto olisi päätynyt etsimään Tellervo Kankaanrannan kanssa tanssipaikkaa itsenäisyyspäivän aattona 1950, Kiihkeä Koivisto -kirja kertoo.
Sattumia sarjakuvahyllystä #17: Eleanor Davis – Why Art?
SARJAKUVA | Yltiövakavaa taidepuhetta ja leikkisää absurdismia törmäyttelevä taideteos vastaa otsikkonsa kysymykseen. Vastaus on positiivisella tavalla sekava, eikä kirjasta ole peruskoulun opetuskäyttöön.
Mitä tapahtuu 15.–21.9.2020: HENRIK!, Tampereen Taiteilijaseura 100 vuotta, Rulla avautuu, Kuvista kokoelmaksi, Kuolemantanssi…
Mitä kaikkea Tampereella ja Pirkanmaalla tällä viikolla tapahtuu? Jokatiistaisella palstalla listaamme viikon tärkeimmät kulttuuritapahtumat konserteista näyttelyihin ja muihin rientoihin.





