Avio- ja työpari Tellervo ja Mauno Koivisto lomailemassa Uittamolla 1950-luvun alussa. Kuva Tapio Bergholmin kirjasta Kiihkeä Koivisto (Otava, 2020).
KIRJAT | Suomella olisi myöhemmin saattanut olla walesilaista syntyperää edustava ykkösnainen, ellei Mauno Koivisto olisi päätynyt etsimään Tellervo Kankaanrannan kanssa tanssipaikkaa itsenäisyyspäivän aattona 1950, Kiihkeä Koivisto -kirja kertoo.
Kari Pitkänen, teksti
Kansakunnan muistiin on syöpynyt herkkä ja hauras kuva helatorstailta 2017.
Tellervo Koivisto seisoo, Assi-tyttären tukemana, miehensä Mauno Koiviston avoimen haudan äärellä. Rouva Koiviston kädessä on suuri tummanpunainen ruusu, jonka hän heittää hautaan arkun päälle.
Se on lähes 70 vuotta yhdessä olleen parin viimeinen rakkaudentunnustus. Hietaniemen hautausmaalle kokoontunut saattoväki on hipihiljaa. Vain linnut sirkuttavat puissa.
Mansikkamaan Barbara
Entisen presidenttimme arkkua saattamassa olisi voinut olla myös eräs Barbara. Hänen sukunimeään emme tiedä, vaikka vuosina 1950–1951 kirjeet kulkivat tiheästi Turun ja Walesin Swansean välillä.
Mauno Koivisto pääsi kesäkuussa 1950 jo kolmannelle ulkomaanmatkalleen. Moinen oli noissa oloissa kovasti harvinaista, mutta Koivistolle tilaisuudet avautuivat ylioppilaskunnan jäsenyyden ja lupaavasti virinneen yhteiskunnallisen aktiivisuuden ansiosta, Tapio Bergholm kertoo tuoreessa kirjassaan Kiihkeä Koivisto (Otava, 2020).
Koivisto lähti kesätöihin englantilaiselle mansikkafarmille, mutta vapaa-aikaa jäi runsaasti. Kolmekymppisiään lähestyvä mies vietti luppoajan matkustelemalla Isossa-Britanniassa. Hän vieraili myös Walesin Swanseassa, josta oli kotoisin hänen ”matkatyttöystävänsä” Barbara.
Nuoret olivat tavanneet mansikkamaalla, mutta kirjeenvaihtoa pidemmälle suhde ei yhteisen työleirikokemuksen jälkeen kehittynyt. Maunolle seurustelu näyttää kuitenkin olleen tärkeä kokemus, sillä se loi häneen uskoa menestymisestä vastakkaisen sukupuolen suhteen.
Tanssilattioiden Tellervo
Kotiin palattuaan Koivisto iski silmänsä Tellervo Kankaanrantaan, jonka hän tapasi syystansseissa Turussa.
Tiet risteytyivät uudelleen 5. joulukuuta 1950 ylioppilaskunnan tiloissa Kaskenkadulla. Mauno oli jo lähdössä kotiin, mutta kohtasikin Tellervon ja ehdotti seuraavan tanssipaikan etsimistä yhdessä.
Se oli menoa. Seurustelu eteni ripeästi, eikä Koivisto arkaillut. Hän pyysi Tellervon kättä Einari Kankaanrannalta heti, kun tapasi morsiamen vanhemmat ensimmäistä kertaa.
Parin kihlauksesta ilmoitettiin Sosialisti-lehdessä 25.3.1951. Myöhemmin, omissa muistelmissaan, Koivisto kuittasi suhteen alkamisen ja avioliittoon päätymisen yhdellä lauseella.
Tyly erokirje
Walesin Barbara kummitteli Koiviston mielessä vielä senkin jälkeen, kun Tellervo oli lopullisesti astunut hänen elämäänsä. Tammikuussa 1951 Koivisto kirjoitti päiväkirjaansa:
”Näin vapaa en ole tosiaan ollut koskaan ja olen tyytyväinen. Vai liekö Barbara oikeassa: you sound as if you feel unsatisfied with being satisfied.”
Kaksi kuukautta myöhemmin Koivisto laati Barbaralle erokirjeen, jonka luonnoksen hän säilytti. Koivisto tokaisi yksioikoisesti, ettei heidän välillään ollut rakkautta, ja siksi hän oli kyennyt palaamaan Suomeen.
Elokuussa saapui vielä yksi kirje Walesista. Barbara haaveili Suomeen saapumisesta ja Helsingin olympialaisista seuraavana kesänä.
Viimeinen viesti Barbarasta oli joulukortti loppuvuodesta 1951 Eurajoen Saaristopiirin koulun osoitteeseen. Sen jälkeen kirjeenvaihto ilmeisesti päättyi kokonaan.
Vaikea suhde naisiin
Mauno Koiviston suhde naissukupuoleen oli hankala ja komplekseja täynnä. Vielä sotavuosina hän suhtautui hyvin epäilevästi avioliittoon ja naisiin yleensäkin. Asenteisiin epäilemättä vaikuttivat hänen oman, leskeksi jääneen isänsä käsitykset avioliitosta lähinnä kärsimyksenä.
Vasta Tellervo mursi Maunon rakentelemat muurit, ja tekikin sen kunnolla. Pariskunnan kirjeenvaihto oli vahvan intohimoista, ja Koivisto otti parisuhteen rakentamisen ja avioliittolupauksen äkkiä hyvinkin tosissaan.
Tapio Bergholmin mukaan Tellervo sai Maunosta pienen yliotteen kiusoittelemalla, että Turussa kyllä olisi kosolti mahdollisuuksia samaan aikaan, kun sulho hoiti opettajan virkaa Eurajoella.
Pariskunnalla oli yli viiden vuoden ikäero, mutta ajatusmaailma oli työläiskotien ansiosta yhteinen. Siitä olisi jatkossa suurta etua molemmille.
Koivisto kirjoitti päiväkirjaansa 4.4.1952: ”Ennen olin kyllin viisas arvostelemaan rahattomina ja kortteerittomina avioituvia kavereitani. Nyt olen itse samassa pisteessä.”
Häitä vietettiin kesäkuussa 1952. Sen jälkeisinä vuosikymmeninä aviopari Koivistosta kehittyi toistaan tukeva, kommentoiva ja tarvittaessa kritisoivakin työpari, oikea ja rikkumaton kahden hengen tiimi.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Vuoden 2024 Kritiikin Kannukset Elina Sallisen fragmentaariselle runoudelle
PALKINTO | Elina Sallisen esikoisrunokokoelman Kehät runsas poetiikka saa Suomen arvostelijain liiton Kritiikin Kannukset -palkinnon.
Esikoiset #6: Neroja työssään – Jouko Turkka ja Matti Tiisala
KIRJALLISUUS | Esikoiset-esseesarjan kuudennessa osassa Mikko Lamberg pohtii nerouden myyttiä vuoden 1982 J. H. Erkko -voittajien Jouko Turkan ja Matti Tiisalan kautta.
