Viikon runo tarjoilee mielenrauhaa uuden viikon aloitukseen. 44 runon sarjassa Kristiina Wallinin, Arto Lapin, Tuija Välipakan ja Juhani Ahvenjärven runoja esittävät vuoroviikoin näyttelijät Eriikka Magnusson ja Auvo Vihro.
Artikkelit
Suomalaisen teatterin alkulähteillä – Risto Ojanen kokosi Porin Teatterin historian
KIRJAT | Porin Teatterin 90 vuoteen mahtuu lähes tuhat näytelmää, 21 johtajaa ja lukematon määrä näyttelijöitä ja muuta henkilökuntaa.
Manhattan Transfer todella tulee Tampere-taloon maanantaina, painajainen Oulussa on jo menneisyyttä
MUSIIKKI | The Manhattan Transfer -yhtyeen konsertti toteutuu Tampere-talossa maanantaina 14.11.2022, vaikka yhtyeen 50-vuotisjuhlakiertueen konsertit Oulussa ja Kuopiossa jouduttiin perumaan tapahtumajärjestäjän konkurssin takia.
Carpenterin The Thing on paranoiaelokuvien klassikko, jonka lohduton loppu tuntuu ainoalta oikealta
ELOKUVA | 40 vuottta sitten ensi-iltansa saanut The Thing muistetaan Rob Bottinin unohtumattomista hirviöhahmoista. Elokuvan ”kulttiin” kuuluu myös väittelyä elokuvan alkuteoksesta ja musiikista.
Matkalla miehitettyyn kaupunkiin – Kari Aronpuro kääntää nyt Paul Van Ostaijenin runoja
HENKILÖ | ”Mulla ei ole mihinkään kiirettä, ei edes hautaan”, Kari Aronpuro tokaisee kuivasti kysymykseen Miehitetyn kaupungin (1921) käännöksen aikataulusta.
Päivi Alasalmi kirjoittaa joka päivä 10 000 merkkiä: ”Kaikesta näkyy, että olen tehnyt tätä 34 vuotta ammatikseni”
HENKILÖ | Romaaneja syntyy ainakin kirja per vuosi ja siinä sivussa paljon muutakin. Uravalinta oli selvä jo seitsenvuotiaana: ruutuvihon tarinan signeerauksessa lukee kirjailija.





