Marginaalinen pop-musiikki tänään osa 3: Lopputulos ratkaisee – Rosita Luu työstää kappaleensa yhteistyössä ja biisin ehdoilla

Kuva: Tomi Palsa

MUSIIKKI | Rosita Luu -yhtyeen laulaja Marita Berg on lapsesta saakka nähnyt itsensä rumana ja vastenmielisenä. ”Heti kun mä avaan mun turpani, niin se kaikki unohtuu, ja se on just se hyvä tila, missä olla.”

Eros Gomorralainen, teksti

Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa. Lue kaikki artikkelisarjan jutut täältä.

Rosita Luu alkoi Merita Bergin sooloprojektina. Sittemmin se on kasvanut kokonaiseksi lahjakkaiden muusikoiden muodostamaksi yhtyeeksi. Ryhmä julkaisi viime vuoden syyskuussa toisen albuminsa Samettisuun (Helmi Levyt), joka on saanut varsin kiitteleviä arvosteluja; olipa se mukana Kulttuuritoimituksen viime vuoden erinomaisten levyjen esittelyssäkin.

Rosita Luun työskentelystä henkii rakkaus musiikkia kohtaan ja vuorovaikutteinen inspiroituminen keskinäisestä tekemisestä. Levyihin panostetaan, ja biisi edellä mennään. Tämä(kin) yhtye lienee silti kuitenkin parhaimmillaan elävänä. Viime syksyn koronakurimuksessa se tosin pääsi esiintymislavoille Samettisuun julkaisun tiimoilta vain neljän kertaa.

Rosita2

Rosita Luu on parhaimmillaan elävänä esiintymislavalla, tässä Tampereen G Livelabissä viime syyskuussa. Kuva: Tomi Palsa

Kohtasin videovälitteisesti kolme varsinaista Rosita Luun jäsentä, Merita Bergin (laulu, sanoitukset, sävellykset), Tuukka Tervon (basso, sovitukset, tuotanto) ja Aleksi Karppisen (rummut). Lisäksi mukana oli ”ulkojäsen” Antti Hermaja, joka on mukana kappaleiden säveltämisessä, sovittamisessa ja joskus sanoittamisessakin sekä myös soittaa eri instrumentteja yhtyeen levyillä. Poissa olivat kosketinsoittaja Otso Kauniskangas ja kitaristi Jenni Kinnunen.

Sooloprojektista yhtyeeksi

Ensimmäisen albumin, SOS:n (2018, Helmi Levyt), aikoihin Rosita Luu oli vielä Bergin sooloprojekti. Pitkälti kaikki sillä kuultavat instrumentit soitti Hermaja. SOS:n äänitysten jälkeen tarvittiin kuitenkin yhtye soittamaan kappaleita levynjulkaisukeikalla.

– Aika lailla se silleen meni, että jotenkin joku aina ties jonkun, keneltä vois kysyä, muistelee Berg kokoonpanon muodostamista.

Yksi soittaja oli päätetty. Berg halusi kitaristiksi klasaritaustaisen mutta rockbändissä soittamisesta haaveilleen Kinnusen, ”koska hänellä on niin suuri ja ihana sydän”. Rosita Luun ensimmäiseksi rumpaliksi löytyi Helmi Levyt -levy-yhtiöstä Arwi Lind, joka taas suositteli Tuukka Tervoa basistiksi ja tämä puolestaan Teemu Vänskää kosketinsoittajaksi. Noista ajoista kokoonpano on siis ehtinyt elää hieman, kun kosketinsoittaja ja rumpali olivat vaihtuneet ennen Samettisuu-levyn äänityksiä.

Rosita3

Kitaristi Jenni Kinnunen, jolla on suuri ja ihana sydän. Kuva: Tomi Palsa

Vaikka Rosita Luuta ei muodostettu ehkä kaikista tyypillisimpään tapaan kaveripiirin pohjalta, tavoitteena on saada yhtyeen kokoonpano pysymään vakituisena ja yhdessä kehittyvänä.

Tervo valottaa yhtyeen epätavallista alkutaivalta:

– Tää bändi on lähtenyt ihan ekaksi soittamaan biisejä, jotka on ollut Antin ja Meritan valmiiksi sovittamia. Me ollaan siltä levyltä opeteltu ne biisit, että ”okei tälleen nämä menee”, että tavallaan vähän niinku oltais joku cover-bändi.

Berg jatkaa alkuajoista:

– Mä en Tuukkaakaan tuntenut ollenkaan, enkä Teemu Vänskää. Siinähän me sitten tutustuttiin, kun alettiin veivaan niitä biisejä.

Hedelmällistä yhteistyötä

Hermajan ja Bergin hedelmällistä yhteistyötä on kuultu myös Hullu ruusu -ryhmässä. Vaikka Berg jonkinlainen Rosita Luun primus motor onkin, on tuo yhteistyö olennaista myös nykyään. Hermajaa luonnehditaan ulkojäseneksi, mutta Berg tähdentää hänen olevan todella tärkeä sellainen.

– Tosi suuri osa biiseistä on multa lähtösin, mutta mä oon aina tosi varhaisessa vaiheessa jo riippuvainen yhteistyöstä Antin tai Tuukan kanssa, koska he kuitenkin sovittavat ja sitten säveltävät ne kappaleet loppuun asti.

Berg pitää yhteistyössä tekemisestä, eikä suhtaudu kappaleisiinsa omistushaluisesti.

– Tavallaan mä oon huomannut sen, että se lopputulos ratkasee. Se on se tärkein asia.

Toimivan yhteistyön seuraavana hedelmänä on jo kypsymässä uusi Rosita Luu -albumi. Vaikka äänityksiä ollaan jo aloittelemassa, julkaisun arvioidaan menevän ensi vuoden puolelle.

– Mä en halua, että se tulee nyt vielä 2021, koska on ihan hyvä laittaa siihen tekemiseen vähän aikaa, ja aina pikkasen saattaa deadline paukkua, Berg sanoo.

Mitään puolihuolimattomia sohaisuja Rosita Luulta tuskin odotetaankaan, niin hiottuja kokonaisuuksia yhtyeen aiemmatkin tuotokset ovat. Uusia kappaleita on jo tehty levyllinen; sanoituksia, sävellyksiä, sovituksia, demoja. Kokonaisuuden suunta tuntuu olevan mietittynä ja selkeä.

Berg avaa levyn yleisiä tunnelmia:

– Siel on tosi valoisa elämään uskomisen sävy, ja sellainen että haluu sanoo ”sä et oo yksin”, tsemppimeininki monessa kohtaa biiseissä. Kyllä sinne sitten aina löytyy joukkoon myös niitä vähän kummallisempia ehkä.

Karppinen on samoilla linjoilla.

– Toiveikkuus, rinnalla seisominen ja tuki; mun mielestä siinä on samantyyppistä kirkasotsaista valoa kuin jossain 1980-luvun alun Suomi-uusiaalto-biiseissä. Lämpöä ja rakkautta. Kaikenlaisia biisejä on, mut mones toistuu tämmönen lähimmäisenrakkaus.

Paljon on siis jo työstetty, ja on mieltälämmittävää kuulla, että aiemmiltakin levyitä tuttua kevyttä uusiaalto-henkeä on jollain tavalla mukana jatkossakin.

Berg haluaa tehdä vielä lisää kappaleita, jotta on varaa, mistä valita.

– Tulee mahdollisesti parempia, nopeasti työskentelevä taiteilija uskoo.

Miksipä ei tulisi. Yhden päivän aikana saattaa impulssinomaisesti työskentelevältä Berg–Hermaja-kaksikolla syntyä kaksikin kappaleen aihiota. Karppisen mukaan ensimmäisen äänitysrupeaman kappaleet ovat jo aika hyvin tiedossa.

– Se hahmo on aika hyvin tiedossa, että mitä lähdetään tekeen. Varmaan tokan session kappaleet on vielä osittain auki. Sekin mitä kappaleita tälle levylle lopultakin tulee on varmaan vielä vähän auki.

Se tiedetään, että levylle on tulossa myös kokonaan Hermajan sanoittamia ja säveltämiä biisejä.

– Mä oon tykännyt niistä niin paljon ja aatellut, että mieluusti tulkitsen niitä, Berg kiittelee.

Tekemistä eri osa-alueilla jaetaan nykyään muutenkin kaikille yhtyeen jäsenille.

– Nykyään koitetaan Tuukalle sälyttää mahdollisimman paljon tuotantovastuuta, sanoo paljon työllistetty Hermaja.

Samettisuu-levyllä vahvassa roolissa ollut Tervo tituleeraa itseään levyjen tekemisessä ”yleissäätäjäksi”, Karppinen luonnehtii häntä multi-instumentalistiksi.

Rosita4

Multi-instrumentalisti Tuukka Tervo bassokitaran varressa. Kuva: Tomi Palsa

Rosita Luun tapa työskennellä on kuitenkin edelleen tehdä kappaleista suhteellisen valmiita demoja joko työparilla Berg–Hermaja tai Berg–Tervo. Vasta sitten koko yhtye astuu kuvaan.

– On kaikki konerumpubiitit siellä, kaikki saundit ja se fiilis ja paketti aika tarkkaan mietitty, kuvailee yhtyeen kakkoslevyä tehtäessä mukaan liittynyt Karppinen.

Samettisuu-albumi meni silleen, että oli jo aika pitkälle joitain biisejä kai mietitty, Berg myöntää.

– Se ainakin kuulostaa bändilevyltä, painottaa kuitenkin Hermaja.

Jos lukijalla on vielä vaikeuksia ymmärtää, miten Rosita Luu toimii, esittää Tervo yhden tavan hahmottaa sitä:

– Vois ajatella, että tällä bändillä on kaksi eri ilmenemismuotoa. On se keikkabändi, joka on tietynlainen. Ja on tää porukka jolla me tehdään levyjä, siinä roolitus on vähän erilainen ja siinä on Antti mukana. Kaikki livebändin tyypit on kuitenkin myös levynteossa mukana.

Berg kertoo tunteneensa kiitollisuutta siitä, että soittajien mielentila on ollut sellainen, että kaikkien ei ole ollut välttämätöntä osallistua aivan alusta saakka kappaleiden tekoprosessiin. Soittajat ovat kuitenkin olleet innoissaan saadessaan kuulla kahden hengen ryhmillä tehtyjä demoja.

– Jos tässä ois koko kuuden henkilön tosi suuri egojen välinen taistelu, eihän siitä tulis mitään. Tuntuu, että jokainen loistaa omalla tontillaan tosi kivasti ja hyvin.

Minkälainen merkitys yhtyeellä on tällaisessa järjestelyssä levynteossa? Karppinen muistaa Bergin joskus arvioineen, että dynamiikka ja dynamiikan kuljetus tulee bändistä, soittajien draaman, dynamiikan ja musiikillisen estetiikan tajusta. Se puhaltaa laulut henkiin. Berg vahvistaakin muistikuvan.

– Meidän kaikkien oma estetiikka ja dynamiikan taju on jotenkin aika pinnanalaista, mutta silti aivan bändin kudoksissa olevaa, tai sen saundin kudoksissa olevaa, Karppinen maalailee.

Hermaja on vaikuttanut vahvasti molemmilla tähän mennessä julkaistuilla levyillä.

Samettisuun osalta hän kiittelee vielä yhtyeen suurta merkitystä ja saundia revittelyineen.

– Verrattuna ekaan levyyn, niin onhan se nyt paljon eläväisempi. Tuli kyl kaikilta tosi tärkeitä juttuja lopputulosta ajatellen. Muun muassa Mansikkapaikka-biisi, siihenhän tuli semmonen progeosa, mitä ei ollut alun perin, kun sitä Meritan kanssa demotettiin. Ne tuli kai Otsolta ja Tuukalta ne hommat.

Jännitteitä ruisleipäytimen äärellä

Proge onkin yksi monista mausteista, joita Rosita Luun uusi aalto -vaikutteisen, paikoin kohtalokkaan melankolisen mutta kuitenkin leppoisan perus-poppirokki-pohjan päällä voi aistia. Keitoksessa on myös pientä iskelmällisyyttä ja toisinaan kevyttä jatsahtavuuttakin.

Biisi edellä mennään ja lopputulos ratkaisee. Yhtyeen jäsenet luonnehtivatkin otettaan kameleonttimaiseksi, mikä onkin ymmärrettävää heidän monipuoliset taustat huomioiden.

Monessa mukana ollut Karppinen pohtii:

– Kun on vähän kaikenlaisia biisejä, se myös vaatii muusikoilta muuntautumiskykyisyyttä. Kaikki meistä kuuntelee tosi paljon kaikkea erilaista musaa ja on soittanut erilaista musaa. Tässäkin bändissä saattaa joku biisi olla soul-meininkiä tai kantria tai jotain Prince-menoa tai jotain helvetin viiksiheviä.

– Jos mietin omaa taustaa, niin mä oon soittanut heviä, folkia, räppiä, funkia, perus-rokkihommia, ja rakastan Genesistä ja Phil Collinsia yli kaiken. Tavallaan aika monenlaisia juttuja saa tähän bändiin ja näihin biiseihin kanavoida. Muissa bändeissä en oo kokennut tämmöistä ennakkoluulotonta yhdistelyä ja musiikin riemua.

Rosita5

Rumpali Aleksi Karppinen on ollut monessa mukana. Kuva: Tomi Palsa

Laajalla skaalalla musiikkia kuunteleva Berg kertoo olevansa kiinnostunut suurista persoonista, jotka ovat ”menneet vähän sivupoluilla”. Hän antaa esimerkkeinä Kauko Röyhkän, Maritta Kuulan, Nicon, David Bowien ja Morrisseyn.

– Mä en osaa sinänsä kytkeä sellaisia suoria musiikillisia vaikutteita, Berg kuitenkin miettii.

Yhtye tekeekin usein kappaleista monta eri tyylistä versiota, ennen kuin päätyy lopulliseen. Siinä prosessissa katoavatkin matkan varrella mahdollisesti mielessä käyneet referenssit.

Kokeilut ovat antoisia, ja Hermaja liputtaa niiden puolesta.

– Joskus ihmiset saattavat takertua siihen, et on joku yks hyvä idea, mistä pidetään kiinni. On hyvä kokeilla vähän erilaisia.

Kokeilut kuitenkin vaativat osallisilta avointa mieltä ja näkemystä.

Karppinen summaa:

– Tavallaan se biisien ydin on semmosta reikäleipä-eppunormaalia, semmosta ymmärrettävää, helposti lähestyttävää. Meritan teksteissä ehkä maailmankuva ja näkökulmat ovat aika viistoja ja erikoisia, mikä tuo hyvän jännitteen siihen ruisleipäytimeen nähden. Sitten ennakkoluulottomuus tuotannon ja sovittamisen suhteen on se, että kaikkea voi ja pitääkin tehdä. On heittäytymiskykyä myöskin tuotantoon osallistuvilla ja soittajilla, ja on myöskin osaamista. Meillä on ihan pirun taitava jengi! On halua ja osaamista tehdä kaikenlaista musaa. Se ei oo mikään itsestäänselvyys myöskään.

Karppinen puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä. Hän ja muut Rosita Luun toiminnassa mukana olevat ovat aktiivisia monessa muussakin musiikkiprojektissa ja kokeneet yhtyetoiminnan kiemuroita eri kulmista katsottuna. Tervo äänittää ja miksaa. Lisäksi hänellä on uusi yhtye, joka ei tosin ole vielä keikkaillut tai julkaissut mitään. Karppinen soittaa Hulda Huiman yhtyyeessä, jolta on tulossa uusi levy. Lisäksi hänellä on useita erityylisiä kokoonpanoja, kuten Palm Pillows ja Future Box.

Hermaja puolestaan on tehnyt viimeksi omalla nimellään soololevyn Kultasuoni. Hän tekee myös muille esittäjille kappaleita sekä torvi- ja jousisovituksia.

Musiikillisia taustoja

Rosita Luun jäsenten osaminen kumpuaa syvältä. Useimmilla bändissä on myös musiikillista koulutusta. Monella heistä sisarusten tai vanhempien musiikkiharrastukset ovat alun perin herättäneet kiinnostuksen. Esimerkiksi Hermaja on päätynyt aikoinaan soittamaan vaskipuhaltimia, ja Karppisen ensimmäinen instrumentti on ollut kitara.

Musiikki on usein ollut Rosita Luun jäsenille se ylivoimaisesti kiinnostavin asia.

Hermaja kuvailee motivaatiotaan:

– Kun ei oikein mikään muu oo ikinä varsinaisesti napannut, niin sitten on pysytellyt noissa musajutuissa. Ja kyl niist löytää aika paljon tekemistä edelleen, ei se lopu kesken, eikä käy tylsäksi.

Vaikka Rosita Luussa pidetään rima korkealla. ja soitannon sekä tuotannon laatuun panostetaan keskimääräistä enemmän, kaipaa ammattimuusikoiden ympäröimä Berg soittajalta äärimmäisen teknisen taituruuden lisäksi muutakin.

– Pitää olla hyvä spiritti, ja semmosta särmikkyyttä mä etin ja kaipaan.

Rosita Luun jäsenet puhuvat siitä, miten indie-musiikkipiireissä toisinaan kapeakatseisesti halveksitaan musiikillista koulutusta ja teknistä suhtautumista tekemiseen. Tässä yhtyeessä on toisin.

– Ammattimaisuutta saatetaan kattoo vähän kieroon ja vinoon, mutta mun kaltasella amatöörillä on ihan loistavaa, et on tollaset huipputyypit tekemässä, Berg riemuitsee.

Karppinen ja Berg ovat Rosita Luusta ainoat, joilla ei ole ammattimuusikon papereita. Tärkeää musiikki on kuitenkin heillekin.

– Soittaminen on semmonen vakava elämäntapa, toteaa Karppinen.

Musiikin kuuntelu astui hänellä kuvaan jo varhain. Soittamaan Karppinen ryhtyi joskus kymmenen vanhana Oulussa asuessaan ja ensimmäisen yhtyeensä hän perusti 13–14-vuotiaana. Kymmenisen vuotta sitten Tampereelle muuton jälkeen instrumentiksi vaihtui rummut.

Erilaisten yhtyeviritelmien jälkeen Karppinen päätyi Hulda Huiman bändiin vuonna 2017, mitä hän pitää jonkinlaisena vedenjakajana urallaan. Sen kautta pääsi tutustumaan ihmisiin. Eräs heistä oli tuleva Rosita Luu -kollega Tervo, joka niin ikään soitti tuolloin Hulda Huiman yhtyeessä.

Tervolla on musiikkitaustaa vanhempien patistamista viulu-, piano- ja kitaratunneista lähtien. Teini-iässä heräsi omaehtoisempi innostus asiaa kohtaan.

– Yläasteella viimeistään musiikki oli semmonen asia, että ei muut asiat elämässä läheskään siinä määrin kiinnostaneet, ja semmosta se on sitten ollut.

Tervo ei kuitenkaan uskonut, että olisi tarpeeksi hyvä ollakseen ammattimuusikko, joten hän opiskeli äänitekniikkaa.

– Mähän oon varsinaiselta ammatiltani äänittäjä ja miksaaja, ja tää bändeissä soittaminen on sitten semmosta sivutoimista puuhastelua ollut.

Myös Berg on kuunnellut mielellään musiikkia lapsesta asti.

– Eka tais soida jotkut Muumilaakson tarinoiden musiikit, ja äiti kuunteli paljon Agentsia ja Leevi and the Leavingsiä. Keksin pienenä paljon omia lauluja.

Bergin reitti musiikin tekemiseen on kulkenut ”sattuman ja houkuttelun kautta”. Hän on ollut musadiggari, joka ei ajatellut ikinä päätyvänsä tekemään musiikkia. Laulaja korostaa tuurin merkitystä tapahtumien kulussa. Bergin ensimmäinen yhtye, Hullu ruusu, sai alkunsa, kun Ville Linna, artistinimeltään Spigu, houkutteli tätä: ”Kasataan bändi, kun sä osaat noin hyvin kirjoittaa, varmasti osaisit laulaakin.” Hermaja oli mukana alusta lähtien.

Aiemmin valokuvauksen ja runojen parissa yksin tekemiseen tottunut Berg kuvailee yhteistyön alkua:

– Meistä tuli Antin kanssa sellainen biisintekijäkaksikko. Se oli poikkeuksellisen innostavaa ja kivaa. Se onnistui hirveen hyvin. Antilla oli heti sellainen taju, että kun mä lauloin jonkun biisin ulos, niin hän löysi heti ne oikeet soinnut. Meil on vaan joku jännä omituinen jaettu estetiikantaju, mistä me ei ees kumpikaan oikeen ymmärretä, mistä se tulee.

Alkuajat ovat piirtyneet kirkkaina Hermajankin mieleen.

– Mä olin sanonut sulle ennenkin, että sun pitäs kirjoittaa laululyriikkaa ja mennä musahommaan jotenkin mukaan. Se ei edistynyt, kunnes yhtenä päivänä hirveen iloisesti soitit ja ilmoitit: ”Mä osaan laulaa!” ja oli pari biisiä siinä sitten. Ainakin toinen niistä oli Hullun ruusun ekalla levyllä.

– Se oli Opin maailman edessä luihuutta. Se on ihan ensimmäinen, se syntyi Hakaniemen torilla, Berg muistaa.

– Sä et oo käynyt semmosta, että oisit parikytvuotta opiskellut musiikkia ja koittanut hioa sitä, vaan suoraan syvään päähän ja helvetin hyvällä menestyksellä vielä, kiittelee Hermaja.

Hänen omat kokemuksensa ovat aika vastakkaisia.

– Luulen, et lapsena kaikki jotenkin luontasesti kokeilee kaikkee ja ikään kuin improvisoi ja tekee juttuja silleen ”luovasti”. Mulle kävi silleen, et se meinas vähän unohtuu, kun ajautu ammattimaiselle muusikon uralle. Se piti ikään kuin itse löytää uudestaan. Kyllä mä sen jotenkin tiesin, että en ollut hirveen tyytyväinen sillon, kun mä koitin suorittaa pelkästään semmoista ammattimuusikkoutta. Että se ei ollut kauheen mukavaa.

Ammattimuusikko Hermaja antaa vielä tunnustusta Bergille:

– Ehkä toi Merita oli siin kohtaa aika iso vaikute, kun tosiaan hän on niin eri taustasta. Mä olin sitä musiikkia aina koittanut tehdä ja opiskella. Merita teki sitä ihan vaan vaistolla. Niin siinä kohtaa ehkä itellä heräs taas enemmän se, että haluu tehä itekin sillä tavalla, semmosen leikin ja ilon kautta sen homman.

Sanoituksista

Jos Berg onkin itse toiminut vaistolla, on hänellä ollut aina kunnioitusta ja mielenkiintoa myös muita, toisenlaisista lähtökohdistakin ponnistavia, musiikintekijöitä kohtaan.

– Musiikki on mulle taiteenmuotona jotenkin se kaikista kirkkain tähti, joka liikauttaa mannerlaattoja ja yhdistää ihmisiä, hän muotoilee.

Berg kiittelee vielä Ville Linnaa, joka kannusti häntä aikoinaan musiikin pariin.

– Mun mielestä on lähimmäisenrakkautta parhaimmillaan, että joku voi vaistota tai aistia sussa jotain sellaista, mitä et oo välttämättä ikinä nähnyt itsessäs.

Rosita6

Merita Bergin parhaat tekstit syntyvät nopeasti. Kuva: Tomi Palsa

Linna tunnisti Bergin lahjakkuuden tekstintekijänä, ja tekstit ovatkin laulajalle tärkeintä. Niissä viitataan toisinaan muihin kulttuurituotteisiin (kuten Ingmar Bergmanin elokuva Mansikkapaikka tai Sylvia Plathin romaani Lasikellon alla), mutta Berg ei kuitekaan myönnä ottavansa mainittavasti vaikutteita muista taiteista.

– Ne tekstit, suurin osa on kyllä ihan mun kynästä lähtösin, ja ne peilaa jotain mitä on ite nähnyt tai elänyt. Sit on jotain täysin keksittyjä tarinoita. Sitä prosessia ainakin yhdistää se, että paras teksti tuntuu kuin se tulis jostain melkein annettuna, et se vaan tapahtuu ja tulee tosi nopeella ryöpyllä.

Kreisiä menoa keikoilla

Rosita Luun levyt ovat selkeästi varsin mietittyjä kokonaisuuksia. Kuitenkin myös yleisölle elävänä esiintyminen on heille tärkeää – ja se myös näkyy.

Tervo summaa näitä kokemuksia.

– Se on tosi merkityksellistä, että näkee niitten ihmisten naamat hymyssä siellä keikalla kuuntelemassa sitä musaa. Siitä tulee semmonen kokemus, että tällä hommalla on jotain merkitystä.

Samettisuu-levy otettiin hyvin vastaan. Sen jälkeen Rosita Luu pystyi kuitenkin tekemään vain muutaman keikan. Vastaanotto oli erittäin myönteinen.

Karppinen kehuu erityisesti viimeistä, loppuunmyytyä ja hurmoksellista keikkaa marraskuun puolessa välissä Helsingin Bar Loosessa.

– Oli jotenkin ihan kreisi meno, semmonen että sekä bändi että yleisö söi samasta lähteestä siellä. Ja vähän sama oli Helsingin G Livelabissä kans.

Ihmisillä tuntuu olevan jano päästä elävän musiikin äärelle, ja Rosita Luukin odottaa mielenkiinnolla, että pääsee tekemään normaalisti keikkoja. Maalis-huhtikuulle on sovittu joitakin keikkoja ja kesälle pari festivaaliesiintymistä. Toivottavasti toteutuvat.

Berg kertoo omiksi suosikeikseen keikkapaikoista intiimit klubit, esimerkiksi Telakka Tampereella on jäänyt mieleen. Etenkin vuonna 2019 yhtye soitti mukavasti myös festivaalikeikkoja: Provinssirock, Ruisrock, Sideways, Uusi Tampere, Valoa-festivaali.

Oli esiintymispaikka millainen tahansa, Berg iloitsee:

– Rosita Luulla on ihana kuulijakunta! Mä en ymmärrä, miten onkin jokaisessa keikkapaikassa semmonen kokemus päässyt syntyyn, kuulijat et on aina halunneet tulla keikan jälkeen juttelemaan ja kertomaan esimerkiksi omasta elämästään. Siin tuntuu, et on semmosen humaanin duunin parissa. Se on tosi tärkeetä, että tapahtuu se kontakti kuulijoiden kanssa.

Rosita7

Rosita Luu Uusi Tampere -festivaalilla kesällä 2019. Kuva: Tomi Palsa

Vastaanottavaisen yleisön kohtaamisesta ja esiintymisen jälkeisestä euforiapöllystä huolimatta keikoille meneminen on Bergille kuitenkin ristiriitaista.

– Vaikka sitä ei ehkä näennäisesti millään tavalla vois huomata, mun on tosi vaikee mennä katseiden alle, ja mä oon kokenut siitä paljon kauhunsekaista tunnetta, hän tunnustaa.

Berg puhuu dysforiasta ja ruumiinkuvan häiriöstä, siitä miten hän on lapsesta saakka nähnyt itsensä rumana ja vastenmielisenä.

– Yhtäkkii herää eloon niin vahva trigger, että ois jotenkin poikkeuksellisen vääränlainen tai epäsopiva. Mut sitä vastaanhan täs koko ajan tekee työtä.

Berg kertoo ymmärtävänsä järjen tasolla, että kyseessä on vääristynyt ajattelumalli. Keikkapäivät vaativat paljon itsensä ja huumorin rajan ylittämistä, mutta onneksi ahdistava tunne helpottaa.

– Heti kun mä avaan mun turpani, niin se kaikki unohtuu, ja se on just se hyvä tila, missä olla, hän hymyilee.

Rosita8

Vaikka lavalle nouseminen onkin Merita Bergille joskus vaikeaa, on siellä lopulta kuitenkin hyvä olla. Kuva: Tomi Palsa

Valtavirtaa ja marginaalia

Rosita Luu julkaisee musiikkiaan pienlevy-yhtiön kautta, ja kyllä yhtyettä voidaan useammassakin mielessä marginaalisena pitää. Asia ei ole kuitenkaan aivan yksioikoinen. Hermaja toteaa, ettei jaottelu valtavirtaan ja marginaaliin ole vielä musiikin tekovaiheessa läsnä.

– Se tulee sitten siitä, että millä radiokanavilla sitä soitetaan ja kuinka paljon. Se ei tavallaan liity siihen musan laatuun, eikä tyyliin.

Tervo tarkentaa:

– Sillä tavalla se liittyy mun mielestä musiikin laatuun, että pienlevy-yhtiöllä meillä on ehkä enemmän vapauksia tehdä mitä me halutaan. Joku semmonen major label -homma on ihan erilaista.

Berg yhtyy näkemykseen.

– Mulle se marginaalissa tekeminen merkitsee vapautta. Se on se tärkein. On mukavaa, että ei oo tarvinnut tehdä mitään taiteellisia kompromisseja.

– Tämä vapaus tehdä marginaalimusiikkia tulee siitä, että jotkut ihmiset uskovat siihen tosi vahvasti, Tervo painottaa.

Näitä ihmisiä on löytynyt muun muassa Rosita Luun levy-yhtiöstä, jota hän kernaasti kiitteleekin:

– Ennen kuin edes on mitään yleisöä, on joku Helmi Levyjen Arwi, joka uskoo siihen, ajattelee että tää on hyvää musaa, tää levy kannattaa tehdä ja julkasta. Onhan sillä ihan älytön merkitys. Sitten tietysti kaikki ne muut ihmiset, jotka on jollain tavalla mukana siinä. On sen tason musadiggareita, että ne haluaa buukkailla omaan kotikaupunkiinsa bändejä, vaikka eivät saa siitä toiminnasta ehkä ite muuta kuin sen musiikin ilon.

– Tätä tehdään silleen rakkaudesta lajiin, Berg säestää.

Vaikka Rosita Luu on indie-yhtye pienellä levy-yhtiöllä ja tekee paljon itse, on sillä kuitenkin aika monta yhteistyökumppania. Helmi Levyt hoitaa kaiken jakelun ja ison osan promosta. Bändin ulkopuoliset tekevät myös esimerkiksi levyjen masteroinnin ja keikkamyynnin. Karppinen kiittelee heidän olevan hyvässä asemassa, sillä tällaiset järjestelyt eivät ole indie-yhtyeelle itsestäänselvyys.

Entä voisiko Rosita Luu olla puhtaasti musiikillisessa mielessä ajateltuna valtavirtaa? Bergin mielestä voisi, ainakin jotkut yhtyeen kappaleista. Vaikka aivan hitistä ei ehkä puhua voidakaan, on esimerkiksi Kuollut monta kertaa soinut YleX:llä melko usein.

– Ihan hyvin vois olla sellasii [kappaleita], et valtavirta vois pitääkin aika paljon, mut se ei oo olennainen osa ollenkaan sitä tekemistä. Me vähän sivupoluilta tehdään sitä omaa juttua.

Karppinen nostaa esille kysymyksen: mikä lopulta on valtavirtaa? Mikä on suomenkielisen pop rock -musiikin asema suomalaisessa musiikkikentässä laajemmin? Esimerkiksi Rosita Luukin on saanut mediajulkisuutta, näkynyt Suomen Kuvalehdessä ja Helsingin Sanomissa sekä Emma-palkintoehdokkaana.

– Instituutiot huomioi meitä, mikä tavallaan edustaa jotain valtavirtaa, mut toisaalta myös hyvin kaupunkilaista ja aika elitististä julkisuutta. Vaikka Helsingin Sanomat on tän maan tärkein sanomalehti, niin eihän se oo mikään koko kansan lehti, joka tulee kaikille suomalaisille. Tavallaan se valtavirta on sitä, että pitäis pystyä esimerkiks keikkailemaan ihan missä tahansa päin Suomea. Kyl tää meidän nykyinenkin valtavirtaisuus on semmosta eliitin kaikukammion valtavirtaisuutta ja isompiin kaupunkeihin keskittynyttä hommaa.

Valtavirran ja marginaalin määritelmä riippuu siis myös näkökulmasta, mistä asiaa katsotaan.

Hermajakin puntaroi yhtyeen asemaa.

– Se on suhteellista tuo marginaalisuus. Jotkut jotka on vielä syvemmällä marginaalissa varmaan kattoo, että ei tää Rosita Luu nyt kauheen marginaalissa ole, kun se on kuitenkin soittanut isoilla festareilla, ja on lehtijuttuja ja kaikkee tällasta.

– Onhan tän tyyppisen musan kuuntelijakunta tosi marginaalista verrattuna vaikka joihinkin suomalaisiin rap-artisteihin, Karppinen vielä suhteuttaa.

Yhdessä tekemistä, ei paskaa baarinnurkassa

Yhdessä tekemisen tärkeys korostuu taajaan Rosita Luun jäsenten puheissa.

– Yhteistyö on kyl aika hyvä juttu tossa musiikissa, silloin kun se toimii, Hermaja pohtii.

– Yhteissoitto on tietysti se, et siin syntyy just semmosta taikaa, jota ei voi oikeen saavuttaa muuten. Ja ideoiden vaihto muiden kanssa. Silloin kuin on hyvä flow päällä, et tehdään biisii eteenpäin, niin sekin on ihan korvaamatonta.

Karppinen jatkaa:

– Mun mielestä meidän bändin kaikki tyypit on tosi inspiroivia, ja se pistää piiskaamaan myös itseä kovemmin ja myös avartaa omaa muusikkoutta. Kaikki tää keikkailu ja keikkoihin liittyvä, reissaaminen ja tämmönen, on tosi mukavaa yhteistoimintaa. Meillä on tosi kivaa ja lämminhenkistä yhdessä, niin se on se bändin antoisuus mun mielestä.

Rosita Luussa vaikuttaa siis olevan juuri sellaista kuin yhtyeessä soittamisen ihanteellisesti pitäisikin olla.

Bergkin kiteyttää:

– Bänditoiminta on kiva väylä olla ihmisten kanssa yhteydessä sellaselle, joka on vähän introvertti. Se on niin oiva tekosyy. Ei tartte vaikka keksii mitään tikanheittoo tai jauhaa jotain small talkii. Se on kivaa ja rikasta, ja mä saan olla hirveen älykkäiden ihmisten kans tekemisis. Tuntuu että kaikki soittajat on jotenkin niin teräviä, sydämellisiä ja älykkäitä. Siitä tulee aika kiva olo, että on sellaisten joukossa.

– Jotenkin se on huomattavasti helpompaa olla jonkun kanssa kiinnostavan projektin äärellä tekemässä sitä, kuin vaan jauhaa paskaa jossain baarinnurkassa, Tervokin arvioi.

Tunteita ja järkeä

Kun Rosita Luu antaa muusikoilleen paljon, toivoo Berg heidän pystyvän myös antamaan kuuntelijoilleen samaistumispintaa tekstin maailmaan; ehkä lohtua, tunteiden käsittelyä. Tässä on todistetusti onnistuttukin.

– Kyllä ne toi jotenkin lohtua, ja mä jotenkin ite pystyin samaistumaan niihin Meritan teksteihin, tunnustaa Samettisuu-levyn äänitysten alla yhtyeeseen liittynyt Karppinen muistellessaan ensi kertaa, kun Rosita Luuta kuuli.

– Monessa kappaleessa käsitellään aika monien tunnistamia asioita, mitä kuitenkaan monet ei ehkä ole pystyneet itselleen sanallistamaan tai tulleet ajatelleeksi asioita sellaisista näkökulmista kuin niitä näissä kappaleissa käsitellään. Näis on semmonen mahdollisuus, että ne saattaa tuoda tosi hienoja oivalluksia ihmisille heidän omasta elämästään, jostain käyttäytymismalleista tai asioista.

Kappaleiden tekemisessä vahvasti mukana oleva Hermaja miettii:

– Kyl siin varmaan on jokin syvempi juttu, että pyrkii kommunikoimaan ihmisille jotain sellasta mitä ei muuten pysty oikeen selittämään. Jotain isoo kokonaisuutta, mihin liittyy tunteita ja… ehkä järkeäkin.

Ei ole musiikkia varten kaavaa

Karppinen toivoo Rosita Luun voivan välittää muille yhtyeille rohkeutta tehdä ja kokeilla kaikenlaista musiikkia, oman näköistä musiikkia, perustuuhan Rosita Luunkin musiikin luominen vapauteen kokeilla kaikenlaista. Yhtyeessä mietitään harvoin tietoisesti, että tehdään tietynlainen kappale. Jos näin joskus tehdäänkin, ei siitä välttämättä tule lainkaan alkuperäisen ajatuksen kaltaista. Joskus saattaa vahingossa kuulla jotain musiikkia jostain, ja se musiikki jää kummittelemaan päähän, ja sitten siitä jokin osa siirtyy johonkin omaan kappaleeseen, Hermaja kertoo.

– Me voidaan tehdä mitä vaan, mennä aina se biisi edellä, asia kerrallaan, Berg kiteyttää.

Hermaja kuitenkin havaitsee kappaleiden toteutusten välillä muutamia yhteyksiä ja jatkaa:

– Jotain linjoja siinä voi löytää, et esimerkiksi ei oo hirveesti kymmenen minuutin jameja tai sooloja, ainakaan levyversioissa. Enemmän semmosia läpisävellettyjä hommia ne tuppaa olemaan, ja aika tiivistä ilmasua.

– Musta se on ainakin hauskaa, että musan tekemisessä on mahdollisuus käyttää mielikuvitusta vapaasti, tai antaa alitajunnan tuottaa ideoita sinne sen sijaan, että seurais jotain kaavaa, iloitsee Tervokin.

Palataan vielä lopuksi tulevaan Rosita Luu -levyyn. Mitä voimme odottaa siltä? Valoisa ja ihmisläheinen meininki mainittiinkin jo aiemmin.

– Varmaan on tuotannon ja sovitusten runsautta tulossa myös tälle tulevalle levylle, Karppinen arvelee.

– Rajuu rokkii, Hermaja naurattaa.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, lienee rockin lisäksi mukana kosolti muitakin elementtejä.

Berg valottaa näkymiä tulevaan levyyn hieman kollegaansa monisanaisemmin:

– Siitä tulee hyvä rokkenroll-rock-pop-albumi. Ainakin on ollut sellainen valoisa fiilis tehdä sitä. Mä en oo puristanut mailaa. Siin on sellainen usko itseensä ja joku anteeksiantamisen taito itselleen ja sit usko myös muihin ihmisiin ja elämään. Toisaalta nyt heti, kun mä puhun täst, niin mä kuitenkin muistan, et siel on muutamii jotain vähän alavireisempiäkin kappaleita. Ei ne oo niin mustavalkosii kuitenkaan.

– Siellä on vähän rokkaamista varmaan joukossa, semmost mitä ei Samettisuulla tai ekallakaan levyllä tosiaankaan ole, sanoo Karppinen vielä.

– Keskitempo 145, Tervo lupaa.

Tätä jäädään odottamaan.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This