KIRJOITUSKILPAILU | Raati kehuu Seija Mustanevan tekstiä realismia uhmaavaksi. Se-novelli saa lukijan miettimään toiseenkin kertaan, mitä pelko sisältää. Lue novelli tästä.
Saitko liikaa aikaa? -lyhytnovellikilpailuun lähetettiin kaikkiaan 274 tekstiä. Raati palkitsi viisi teksteistä ensimmäisellä sijalla ja kymmenen kunniamaininnalla. Julkaisemme huhti- ja toukokuun aikana palkitut tekstit sekä valikoiman muita kilpailuun lähetettyjä lyhytnovelleja.
Lisää kilpailusta voit lukea täältä. Kaikki tähän mennessä julkaistut lyhytnovellit voit lukea täältä.
* *
Se
Madonna televisiossa aukaisi hanan ja sieltä Se alkoi valua. Ensin Sen huomasi vain ohuena kerroksena lattialla. Imuroin Sen huomenna pois, ajattelin. Illalla avasin kalenterin katsoakseni mitä huomenna on ohjelmassa. Kas kummaa, Se oli ennättänyt sinnekin ja pyyhkinyt sivut putipuhtaiksi ja täyttänyt itsellään koko kevään. Herätyskelloa ei siis tarvitse laittaa soimaan ennen kesää!
Menin tuulikaappiin tarkistamaan onko ovi lukossa. Se oli ennättänyt sinnekin. Laittanut oven takalukkoon ja kirjoittanut lapun. Siinä minua kehotettiin pysymään oven sisäpuolella. Kuuluin kuulemma riskiryhmään. Mihin ihmeen riskiryhmään? Enhän minä koskaan ole riski ollut? Lapsenakin olin leini siis heiveröinen ja vähäverinen. Sisko oli paljon riskimpi.
Kun riisuin sukat, huomasin, että Se oli ohuena pölynä ympäröinyt jalat polviin saakka ja tehnyt varpaiden väliin monta pientä pesää. Harjasin jalat ja venyttelin varpaita ja sain Sen ravisteltua lattialle. Voitelin jalat huolellisesti, että Se ei enää pääsisi tarttumaan niihin kiinni.
Nukuin makeasti yli kahdeksan tuntia. Yhden kerran kävin yöllä vessassa. Silloin tuntui kuin olisin kävellyt vesilätäkössä. Vähän ihmettelin. Oletin tuntohäiriöksi. Niitähän minulla oli ollut jo pitempään.
Aamulla noustuani ylös huomasin Sen ulottuvan nilkkoihin saakka. Eihän se enää imurin pölypussiin mahtuisi. Keittiössä Se ei vielä ylettänyt sokkeleiden yläpuolelle. Hyvä niin! Tuskin Se tekisi hyvää pesuaineille ja roskasankoille.
Päivä kului muuten tavalliseen tapaan, mutta Sen pinta nousi koko ajan. Illalla Sitä oli 15cm! Koko talossa sitä oli siis jo noin 25 kuutiometriä. Kestävätköhän rakenteet? Keittiön sokkeli oli peittynyt kokonaan. Nostin roskasankot ja pesuaineet tiskipöydälle.
Seuraavana iltana Sen syvyys oli 30 cm. Tarkastelin lattialistoja ja parkettia. Olivatko ne alkaneet turvota ja käpristyä? Eivät olleet. Jos joka päivä tulee 15cm:n kerros lisää ja huonekorkeus on 240 cm, on koko talo täynnä Sitä kahden viikon ja kahden päivän kuluttua. Vaikeuttaako se hengitystä? Puristaako Se päätä? Miten syöminen onnistuu? Syttyykö se palamaan kuumalla keittolevyllä?
Ja niinhän siinä kävi. 16 vuorokauden kuluttua talo oli täynnä Sitä. Avasin puu-uunin luukun ja pellin niin ylimääräinen nousi savupiipun kautta katolle. Sieltä se valui pihalle ja lähimetsään. Takaovi ei ollut takalukossa. Pääsin pihalle ja metsään kävelemään välillä. Se antoikin uusia mahdollisuuksia. Siinä voi kellua. Hypähdin kevyesti ja parilla rintauintivedolla olin katonrajassa. En tarvinnut tikkaita, kun naputtelin kylpyhuoneen puoleksi irronneet kattolistat paikoilleen, vaihdoin palaneet kattolamput ja maalasin keittiön katon.
Kun ulos oli kertynyt Sitä puiden latvoihin saakka, menin metsän reunaan, hyppäsin ja uin yläoksalle istumaan. Naapurit katsoivat suu auki. He eivät olleet huomanneet Sen ihmeellisiä ominaisuuksia. Kun sukelsin oksalta alas kuin laiturilta veteen he huusivat kauhusta ja sulkivat silmänsä. Se otti minut vastaan ja laskeuduin pehmeästi jaloilleni nurmikolle ja juoksin sisään. Kun he avasivat silmänsä olin kadonnut.
Avasin television ja katsoin madonnan tiedotustilaisuutta. Jonakin päivänä hän sulkee hanan ja pysäyttää Sen valumisen ja imuroi ylimääräisen pois. Olenko sitten tyytyväinen siihen pieneen siivuun, joka jää jäljelle?
Seija Mustaneva
* *
VIDEO: Tampereen Teatterin näyttelijä Ola Tuominen lukee Kulttuuritoimituksen lyhytnovellikilpailussa palkittuja tekstejä.
