Pikku Kakkosen livemuskarissa Käppien kera esiintyi Silja Palomäki. Kuva: Yle
LASTENKULTTUURI | Soiva Syli on Pikku Kakkosen uusi, ihan pienten lasten perheille suunnattu kuunnelmasarja. Ohjelman synnystä kertoo Petra Käppi.
Aleksi Leskinen
Soiva Syli on Pikku Kakkosen uusi kuunnelmasarja. Siinä musisoivat etnomusikologit Petra ja Pekko Käppi. Kansanmusiikilla on ohjelmassa vahva rooli, mutta sisältö ei painotu ainoastaan kaikkein ajattomimpiin lauluihin. Kuulokulma tuntuu itse asiassa hyvinkin tuoreelta – ehkä jopa uskaliaalta – sillä Soiva Syli on suunnattu erityisesti ihan pienten lasten perheille. Petra Käppi kertoo ohjelman pyrkivän tukemaan perheitä rakentamaan omaa laulukulttuuria.
– Varsinkin vauvoille kannattaisi kaikkien vanhempien laulaa, oli oma lauluääni minkälainen vaan. Laulamisen pitäisi olla jollain tasolla luontevaa kaikille ihmisille ja varsinkin pienten lasten kehitykselle olisi hyväksi, että heille laulettaisiin. Tarkoituksena on siis tuoda musiikkia pienten lasten perheiden arkeen, ja nimenomaan ihan pienille lapsille suunnattua musiikkia, Petra Käppi kertoo.
Käppien tausta kansanmusiikin ääreltä välittyy ohjelmasta myönteisenä poikkeavuutena valtavirran tavanomaisimmista vaihtoehdoista. Ajatus musiikin taustalla on moderni, mutta se antaa nykyaikaiseen kuulokuvaan tottuneille korville erilaisen kokemuksen. Musiikki on samanaikaisesti pientä ja yksinkertaista, mutta myös monipuolista ja soinnillisesti rikasta.
– Tällä hetkellä isoilla radiokanavilla soi yhä vähemmän ja vähemmän akustiset soittimet, ja soittovirta on hyvin yksiulotteisen kuuloista. Omalta osaltani toivon, että Soiva Syli myös avaisi kuuntelijoiden korvia erilaisille, vähemmän kuulluille äänille ja musiikkikulttuureille. Sarjassa kuullaan esimerkiksi afrikkalaista sormipianoa, vanhempaa suomalaista perinnesoitinta nimeltä jouhikko sekä vanhanaikaista poljettavaa harmonia.
Ohjelmassa soiva musiikki on myös syntyperältään monipuolista. Petra Käppi kertoo, että osa ohjelman lauluista on vanhoja kansanlauluja, mutta mukana on myös Soili Perkiön tuotantoa. Enimmäkseen laulut ovat kuitenkin Petran ja Pekon omia, joista moni puolestaan on ottanut muotoaan omien lasten hoidon yhteydessä.
– Laulu on minusta avain vauvan tyytyväisenä pitämiseen – tietenkin fyysiset perustarpeet ja niiden tyydyttäminen ovat vielä tärkeämpiä. Mutta myös se vauvan sosiaalinen tarve oli minulle yllättävän suuri. Vauvan kanssa yhdessä oleminen ja seurustelu tapahtuu luontevimmin laulun, lorun ja leikin avulla. Vauvoille lauletaan joka puolella maailmaa paljon, ja siihen on syynsä.
Siitä huolimatta ”vauvamusiikki” on ohjelmaideana uusi. Pikku Kakkosen tiimin ajatusten pohjalta rakennettu kokonaisuus kattaa kymmenen jaksoa, jotka on teemoiteltu eri aakkosten mukaan. Sarja on äänitetty 12 päivässä, joten tekijätiimin tahti on ollut tiivis.
– Olen tehnyt paljon lauluja muskareihin, mitä pidän Uulun omalla musiikkikoululla. Sikäli nämä 10 jaksoa syntyivät todella pitkälle jo olemassa olevista lauluista. En tehnyt kuin muutamia lauluja pelkästään tätä ohjelmaa varten. Minä olen säveltänyt ja sanoittanut lyhyitä kansanlaulun tai lastenlaulun omaisia lauluja ala-asteikäisestä asti. Sellaisia lauluja kumpuaa minulla aina jostain. Niiden tekeminen on kivaa, luontevaa ja helppoa.
Ohjelmassa ei kuitenkaan ole kyse ”vain lauluista”. Soiva Syli rohkaisee kuulijoitaan osallistumaan, olemaan myös vahvemmin keskinäisessä vuorovaikutuksessa.
– Osassa teksteistä leikitään sillä kirjaimella, joka on jakson teemana. Näissä lauluissa teksti on tehty siis maistellen ja fiilistellen sitä tiettyä kirjainta. Sitten on paljon lauluja, jotka on tehty leikin ehdoilla, eli on nimenomaan ajateltu sitä leikkiä tai tekemistä, mikä laulun avulla tehdään lapsen kanssa.
Aikuista kuulijaa ohjelmasarja voi myös rohkaista pohtimaan omaa suhdettaan leikkiin – parhaassa tapauksessa jopa madaltamaan kynnystä ryhtyä siihen. Petra Käpin mukaan se, että aikuinen voi laulaa ja leikkiä, tulisi nähdä mahdollisuutena.
– Omien lapsien kanssa kannattaa harjoitella tätä leikkisyyttä omassa elämässä. Vielä 100 vuotta sitten elettiin Suomessakin sellaisessa kulttuurissa, että leikki ja laulu oli luonteva osa myös aikuisten elämää. Silloin kaksikymppiset nuoret kerääntyivät pelaamaan Viimeinen pari uunista ulos-tyyppisiä leikkejä ja laululeikkejä talvella järven jäälle, ja kesällä työväentaloille ja tanssilavoille. Uskon, että maailmalle ja ihmiskunnalle tekisi hyvää, jos edelleenkin myös aikuisten elämään kuuluisi enemmän leikkiä tai jonkinlaista leikillisyyttä, laulua ja kaikkia sen tyyppisiä asioita.
Tradition, osallisuuden, leikkisyyden ja luovuuden yhdistelmästä on syntynyt jotain erityistä. Soivan Sylin tekijät ovatkin saaneet ohjelmasta ansaitusti myönteistä palautetta. Petra Käpin mukaan Soivan Sylin rakennetta sekä musiikin ja äänitysjäljen laadukkuutta on kiitelty. Sen kerrotaan olevan helppo kuunnella, ja siitä on välittynyt eri-ikäisille kuulijoille rauhaa ja lämpöä. Nähtäväksi jää, saako ohjelmasarja vielä jatkoa.
– Aakkosissa olisi vielä 8 mahdollista kirjainta, joista voisi tehdä jaksot. Olisi tietysti hienoa päästä tekemään lopuistakin aakkosten suomen kielessä käytössä olevista kirjaimista jaksot. Sitten sarja olisi ikään kuin vasta täydellinen.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kun on elämän saanut, siitä on pidettävä huolta – arviossa Hämeenlinnan teatterin Ronja Ryövärintytär
TEATTERI | Hämeenlinnan teatterin ensi-iltanäytelmä on uskollinen ja visuaalisesti näyttävä tulkinta Astrid Lindgrenin iki-ihanasta tarinasta.
Humppati pomppati raisu runoreissu kellarissa – arviossa TTT:n Haitulan matkassa
TEATTERI | Kirsi Kunnaksen runohin perustuva Haitulan matkassa on levähdyshetki arjesta. Hämmästely virkistää kummasti.