Taiteidenvälisyys innoittaa säveltäjä Anna Hakulaa, joka kaipaa musiikkiin myös haurauden ja herkkyyden voimaa

Säveltäjä Anna Hakula. Kuva: Leena Lehti

Kikka Holmberg, teksti

Musiikki on aina ollut olennainen osa säveltäjä ja arkkitehti Anna Hakulan elämää. Ensimmäistä soitinta, viisikielistä kannelta, seurasi kouluiässä klassinen kitara. Myös kuorolaulu kuului arkeen lapsuus- ja nuoruusvuosina.

– Musiikin keksiminen ja musiikin kanssa kommunikoiminen on aina ollut minulle tapa olla. Heti kun opin nuotit, niillä piti alkaa leikkiä, Hakula muistelee.

Teini-iässä Hakula harrasti näyttelemistä ja sävelsi näytelmiin musiikkia. Samoihin aikoihin hän kiinnostui länsimaisen taidemusiikin lisäksi myös muista musiikinlajeista ja innostui soittamaan sähkökitaraa.

– Nimenomaan punk kolahti. Se, että kaikilla on oikeus tehdä, vaikkei osaisikaan. Se vei vahvemmin myös siihen, että minäkin voin tehdä.

Musiikista ei kuitenkaan heti tullut ammattia.

– Olen lähtöisin työväenluokkaisesta taustasta. Vanhemmiltani tuli malli, että töissä käydään, sieltä saadaan rahaa ja sitten se muu elämä tapahtuu muualla. Ammatinvalintatestejä tehtyäni tavallaan päädyin opiskelemaan arkkitehtuuria, sillä arkkitehti on ”oikea” ammatti, mutta silti myös luovaa, Hakula luonnehtii.

Musiikki oli kuitenkin koko ajan mukana, ja arkkitehtiopintojensa ohella Hakula opiskeli Tampereen konservatorion musiikkiopistossa.

* *

Tuulikellon sisällä. Alkuajatus Soiva tila -teokseen. Kuva: Anna Hakula

Akkitehdiksi valmistuttuaan ja vähän aikaa kokopäivätöissä oltuaan Hakula alkoi tajuta, ettei se ei ollut sitä elämää, mitä hän halusi elää.

Hakula pääsi konservatorion toiselle asteelle opiskelemaan laulua. Sivuaineena oli sävellys, jota opetti Minna Leinonen.

– Jotenkin asiat alkoivat loksahdella paikoilleen: ”Tätähän mä oon aina tehnyt!” Se on minulle tosi luontainen tapa olla: kuunnella ääniä ja miettiä niiden suhteita, ja se on motivoivaa. Siellä sävellystunneilla sain vahvistuksen, että säveltäjäkin on ammatti, ja alkoi tulla sellainen olo, että minäkin voisin kokeilla säveltäjyyttä. Erityisesti vaikutti myös se, että opettajani oli nainen.

Hakula valmistui vuonna 2022 TAMKin musiikkipedagogin tutkinto-ohjelmasta säveltäminen pääaineenaan. Hän on osallistunut myös muun muassa Kaija Saariahon, Brigitta Muntendorfin, Riikka Talvitien ja Petri Kuljuntaustan sekä Juhani Nuorvalan pitämille kursseille.

– Olen halunnut erityisesti kohdata muita naissäveltäjiä ja minulle on ollut tosi tärkeää nähdä, mitä erilaisia tapoja on olla säveltäjä. Jostain syystä naissäveltäjien musiikki monesti resonoi minussa eri tavalla kuin miessäveltäjien. Esimerkiksi Tytti Arolan ja Aino Tenkasen teokset ovat aina inspiroivia.

– Tärkeä identiteetin rakentaja on ollut myös se, että näillä kursseilla tulin kohdatuksi tasavertaisena sävellysopiskelijana eri taustoista tulleiden opiskelijoiden kanssa.

Soiva tila -teoksen hahmotelmaa. Kuva: Anna Hakula

Hakula ylistää opettajiaan Hannu Pohjannoroa ja Minna Leinosta.

– Jos Minna Leinonen oli se, joka avasi silmäni, niin Hannu Pohjannoro oli se, joka saattoi minut ammattiin. Kun tuli sellainen tunne, että olin aivan jumissa enkä tiennyt, mitä olin tekemässä, hän kysyi jotain tosi yksinkertaista, mitä en itse ollut osannut ajatella. Niiden kysymysten kautta vyyhti pikkuhiljaa lähti purkautumaan. Lopulta kaikki vastaukset löytyvät itsestä – pitää vaan opetella esittämään itselleen niitä kysymyksiä.

Arkkitehtuuri on Hakulan elämässä läsnä edelleen. Hän tekee väitöstutkimusta konserttisaleista ja kehollisesta konserttikokemuksesta.

Säveltäjä Soiva tila -teoksensa keramiikan sisällä. Keramiikan on rakentanut Mari Paikkari. Kuva: Anna Hakula

* *

Hakula kertoo ajattelevansa parhaiten kynä kädessä ja varsinkin aluksi välttelevänsä tietokonetta mahdollisuuksien mukaan.

– Aluksi minulle saattaa tulla jokin vahva visio siitä kokonaisuudesta, mitä olen tekemässä. Kerran sain todella selvän vision, joka lähti veistos-ajatuksesta: valtava tuulikello, jonka sisään voi mennä. Siitä se jotenkin muuttui monitaideteokseksi, jossa oli mukana keraamikko, tanssija ja neljä muusikkoa. Keramiikkaa muun muassa soitettiin jousella ja soittajat imitoivat soittimillaan keramiikan ääniä.

– Minulla saattaa olla ajatus jostain eleestä, ja saatan lähteä varioimaan sitä ja miettimään jonkinlaista muotoa tai tihentymistä jo ennen kuin tiedän tarkasti säveliä tai harmonioita. Välillä taas lähden keräilemään ääniä. Kun olin tekemässä sävellystä klarinetille ja vibrafonille, aloin tutustua klarinettiin ja kuuntelin paljon erilaisia multifoneja. Valitsin mielestäni upeimmat ja aloin käyttää niitä harmoniana.

Hakula työskentelee kynällä ja paperilla, piirtelee luonnoksia ja käyttää välillä värejä.

– Siinä vaiheessa, kun on pakko avata tietokone ja notaatiosofta, minulla alkaa olla aika selvät sävelet siitä, mitä oikeasti haluan. Se on enimmäkseen puhtaaksikirjoittamista, mutta saatan myös tulostaa ja tehdä tulosteisiin merkintöjä, koska ajattelen paremmin kynän ja paperin kanssa, kaukana tietokoneesta.

– Halutessani käyttää merkittävissä määrin laajennettuja soittotekniikoita, joille ei löydy Sibeliuksesta (nuotinnusohjelma) valmista merkintää, saatan piirtää lopullisenkin nuotin käsin. Tärkeintähän lopulta on se, miten soittaja on sävellyksen ymmärtänyt ja miten se välittyy yleisölle eikä se, millaisia nuotit ovat, Hakula muistuttaa.

Kuva: Leena Lehti

Yhteistyö soittajan kanssa onkin Hakulalle yksi tärkeimmistä ja antoisimmista säveltäjän ammattiin liittyvistä asioista.

– Motivoivinta on säveltää niin, että tietää, kuka sävellyksen tulee esittämään. Mielestäni on ihaninta tehdä alusta asti yhteistyötä soittajan kanssa. Musiikista tulee myös paljon parempaa, kun on saanut keskustella siitä ja olla vuorovaikutuksessa soittajan kanssa.

* *

Myös taiteidenvälisyys inspiroi Hakulaa, ja esimerkiksi hänen tekemissään installaatioissa taiteenlajit kohtaavat. Hakula oli kokoonkutsuja vuoden 2023 Tampering Festivalilla järjestetyssä Välisyyksiä-monitaidenäyttelyssä, joka tutkii äänitaiteen rajapintoja.

Hiljaiset ja herkät äänet kiinnostavat Hakulaa.

– Kuvittelin aiemmin, että haluan tehdä nimenomaan akustista musiikkia, mutta huomaan yhä useammin, että nauhojen ja kaiuttimien käyttö tuo sellaisia mahdollisuuksia, joita ei akustisesti pysty toteuttamaan. Konserttitilanteessa tila saattaa hukata hiljaiset äänet tai yleisö liikkuu sen verran, että äänet peittyvät. Vahvistaminen tai äänittäminen mahdollistaa sellaiset hiljaiset yksityiskohdat, jotka jäävät helposti muiden äänien alle.

Unwritten on tila-ääni-installaatio paperista. ”Kokija näkee ehjät, tyhjät paperit, mutta kuulee äänet, miten niille kirjoitetaan. Merkitykset on rajattu pois.” Kuva: Anna Hakula

– Olen vahvasti sitä mieltä, etten ole ikinä halunnut löytää jotain tiettyä tyyliä säveltää. Minusta on tuntunut, että se tappaisi luovuuden kohdallani täysin. Mutta kun teoksia alkaa olla jonkin verran, niistä alkaa huomata jälkikäteen, että esimerkiksi juuri hiljaiset äänet vetoavat minuun selvästi –sellainen tietty hauraus ja herkkyys ja huojunta, toteaa Hakula.

– Mielestäni hauraudessa ja herkkyydessä on sellaista voimaa, mitä taidemusiikki tarvitsisi lisää. Meidät ympäröidään vahvuudella ja voimalla ja koen, että se, mitä haluan tutkia, ei ole voima eikä se, keneltä lähtee isoin sointu, vaan päinvastoin. Sen takia henkäykset ja suhinat ja sellaiset asiat kuten ”tuulee” ovat minulle läheisiä. Yksi kauneimmista äänistä on se, kun syksyllä maahan pudonneet kuivat lehdet rapisevat maassa.

– Muutenkin ympäristöäänet – luonnosta tulevat, mutta myös sellaiset, jotka häiritsevät minua aika paljon, kuten ilmastointihurinat – tulevat minulle mukaan siihen, mitä kirjoitan musiikiksi. Emme me voi oikein luoda sellaista, mitä emme ole kokeneet. Saan musiikkiini enemmän jostain muualta kuin toisesta musiikista, enemmän sellaisesta maailmassa olosta.

Hakula kertoo olevansa tällä hetkellä innostunut pienuudesta: miniatyyreistä ja pienistä kappaleista, tietystä intiimiydestä.

– Lyhyeen kappaleeseen pystyy keskittymään tosi intensiivisesti. Pidän siitä, että kappale kestää viisi tai seitsemän minuuttia tai jopa minuutin, ja sitten se on ohi, ja on aikaa pureskella.

Pirkanmaan musiikkiopisto tilasi muutamalta säveltäjältä pedagogiset kappaleet musiikkiopiston soittajille. Hakula on säveltänyt huilukappaleen, joka kuullaan osana Tampere Biennalen ennakkotapahtumaa. Kuva: Leena Lehti

Kesäksi on luvassa uusi versio teoksesta Unwritten, jonka Hakula on tehnyt jo kaksi kertaa aiemmin. Installaation taustalla on ajatus tekemättömistä vallankumouksista, joka oli teemana Brigitta Muntendorfin ja Michael Höppnerin Musiikin aika -festivaalilla järjestämässä esittävien taiteiden työpajassa.

– Siellä saimme tekstejä, joita ihmiset olivat kirjoittaneet: mitä olisi pitänyt tehdä, milloin olisi pitänyt vastustaa auktoriteetteja, milloin olisi pitänyt tehdä vallankumous. Näistä teksteistä minulle tuli sellainen ajatus, että installaatiossa näkyy vain tyhjiä papereita. Samaan aikaan ympärillä on nelikanavainen äänimaisema, josta kuuluu, kun kirjoitan niitä tekstejä, mitä olisi pitänyt sanoa tai tehdä, ja kuuluu myös, kun revin paperia tai rypistän paperin. Siis sekä ne asiat, jotka ovat jääneet tekemättä, että myös itsesensuuri. Installaatiossa näkyvät tyhjät paperit ilmentävät, että tätä asiaa ei koskaan tapahtunut.

* *

”Meidät ympäröidään vahvuudella ja voimalla ja koen, että se, mitä haluan tutkia, ei ole voima eikä se, keneltä lähtee isoin sointu, vaan päinvastoin.” Kuva: Leena Lehti

Pedagogin koulutuksen saaneen säveltäjän päiviin mahtuu myös opetustöitä.

– Aloitin konservatoriolla Sävellys 2 -nimisen kurssin, joka on suunnattu musiikkiopistolaisille. Useimmat opiskelijoista ovat aikuisia, ja nuorimmatkin taitavat olla lukioikäisiä.

Sävellyspedagogin työhön liittyy myös huhtikuussa järjestettävän Tampere Biennalen yhteydessä järjestettävä lukion musiikinopettajille suunnattu sävellystyöpaja.

Hakulan lisäksi työpajassa ohjaajina toimivat säveltäjä Eetu Lehtonen sekä musiikin- ja huilunsoitonopettaja Sandy Ahjo.

Hakulan ääni kuuluu Biennalessa muutenkin.

– Pirkanmaan musiikkiopisto tilasi muutamalta säveltäjältä pedagogiset kappaleet musiikkiopiston soittajille. Olen säveltänyt huilukappaleen, joka kuullaan osana Biennalen ennakkotapahtumaa, Hakula kertoo.

– Pohdimme ensin opettajan kanssa, millaisia toiveita hänellä on, ja ajatuksena oli tehdä mahdollisimman helppo kappale. Ihan alkeismateriaalia se ei kuitenkaan ole. Kappaleessa on graafista notaatiota ja laajennettuja soittotekniikoita, ja olen ollut myös soittotunneilla mukana, jotta olemme voineet keskustella oppilaiden kanssa niistä asioista, jotka tarvitsevat selitystä.

– Kappaletta soittaa tällä hetkellä kaksi oppilasta, joista toinen esittää sen konsertissa. Molemmat soittavat upeasti, ja on hauskaa, että heidän versionsa ovat keskenään tosi erilaiset, Hakula iloitsee.

* *

Kuuntele: Anna Hakula – Soiva tila

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua