Markku Klamin viulukonsertossa soi lapsettomuuden tuska ja toivo – Requiemin kantaesitys Tampere Biennalessa

Säveltäjä Markku Klami. Kuva: Laura Karlin

Kikka Holmberg, teksti

Markku Klamin viulukonsertto Requiem saa kantaesityksensä Tampere Biennalessa (17.4.2026) viulutaiteilija Maria Puusaaren sekä kapellimestari Ruut Kiiskin johtaman Tampere Filharmonian esittämänä. Viulukonsertossa soivat tahattoman lapsettomuuden herättämät ajatukset ja tunteet.

– Lapsettomuus koskettaa hyvin monia ja jokainen lapsettomuustarina on omanlaisensa. Simpukka ry:n mukaan Suomessa joka viides hedelmällisessä iässä oleva kohtaa tahattoman lapsettomuuden, Klami muistuttaa.

Klami ja hänen puolisonsa kävivät lapsettomuushoidoissa yhteensä seitsemän vuoden ajan. Tilanne alkoi vaikuttaa toivottomalta. Viimeinen mahdollisuus kuitenkin toteutui ja nyt perheessä on pian kaksivuotias tytär.

– Tämä on ollut merkittävä jakso elämässäni ja haastanut myös elämänkatsomustani, Klami sanoo.

– Aihepiirin takia viulukonsertto on henkilökohtaisin tähän mennessä säveltämäni teos. Sen säveltäminen oli tietyssä mielessä omaa terapiaa, tapa käsitellä tahattoman lapsettomuuden ja lapsettomuushoitojen mieleen nostamia kysymyksiä, tunteita ja ajatuksia.

* *

Ensimmäisen idean viulukonsertosta Klami sai syksyllä 2018, kun hoidot olivat kestäneet hiukan yli vuoden. Hän otti yhteyttä viulutaiteilija Maria Puusaareen, joka lähti mielellään mukaan hankkeeseen. Rahoitus teokselle varmistui keväällä 2020. Sen jälkeen alkoi kuitenkin koronapandemia, joka laittoi suunnitelmat ja aikataulut uuteen järjestykseen.

– Jälkeenpäin ajatellen teokselle oli hyväksi monen vuoden kypsyttely ja kaikki sinä aikana koettu. Se suodattui musiikkiin jopa niin paljon, että ensimmäisistä luonnoksista ei ole kerta kaikkiaan mitään jäljellä lopullisessa versiossa. Konserton valmistuessa lokakuussa 2023 olin valmistautunut siihen, että kun takaiskuja on tullut seitsemän vuoden ajan, niin tuskin tässä tulee käymään sillä tavalla kuin toivotaan. Teoksen valmiiksi saattaminen oli sillä hetkellä tietyllä tavalla asian loppuunkäsittely.

* *

Viulukonsertto ei ole selkeästi ohjelmallinen teos, Klami sanoo.

– Enemmänkin olen pyrkinyt tekemään soiviksi kuviksi ajatuksiani, pohdintojani ja tunteitani lapsettomuudesta. Halusin tehdä tästä teoksesta lämpimän myötätunnon osoituksen kaikille niille ihmisille, joita lapsettomuus on koskettanut, Klami luonnehtii.

– Konsertto käynnistyy De profundis -osassa (”syvyydestä”) turhautumisesta, tuskaisuudesta, raivosta ja epäreiluuden kokemuksesta. Unenomainen toinen osa kuvaa sitä, että matkan aikana tuli moneen kertaan toivonpilkahduksia, jotka sitten kuitenkin vedettiin pois. Nimensä osa on saanut arandan kielessä aboriginaalien uniaikaa vastaavasta sanasta Alcheringa. Uniaika on kymmeniä tuhansia vuosia vanha käsite. Se on olotila, jossa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat kaikki yhtä, ne ovat samaan aikaan läsnä. Se on aboriginaaleille se myyttinen maailma, missä kaikki on luotu, kaikki syntyy ja kaikista tulee osa suurempaa yhteyttä. Se oli lohduttava ajatus omien tunteiden keskellä.

Requiem on sielunmessu syntymättömälle elämälle. Hoitojen aikana Klami ja hänen puolisonsa joutuivat kokemaan myös keskenmenon.

– Kolmas osa Ad lucem (”valoa kohti”) alkaa hetkellä, jolloin ultrassa huomattiin, että raskaus on mennyt kesken. Siinä hetkessä tullut isku on musiikissa mukana. Vaikka osa alkaa iskulla keskenmenon kokemuksesta, siinä tulee syvin sanoma, jonka toivon tällä teoksella olevan: muistutus toivon tärkeydestä. Sitä kautta konserton musiikki pyrkii kohti valoa, toivon muistutuksena, Klami korostaa.

Markku Klamin teosten ensimmäisistä julkisista esityksistä tulee tänä keväänä kuluneeksi 30 vuotta. Kuva: Laura Karlin

* *

Lapsuus- ja nuoruusvuosina musiikki oli Markku Klamille pakokeino ja turvapaikka.

– Jouduin elämään sellaisen lapsuuden ja nuoruuden, jota en toivoisi kenellekään. Niin varhaisesta ajasta kuin ylipäätään muistan olin toista vuosikymmentä todella rankan perheväkivallan uhri ja myöhemmin samaan aikaan myös kouluväkivallan uhri. Kun musiikki tuli elämääni musiikkileikkikoulussa, se tuntui pakokeinolta, olotilalta, johon pääsi pakoon aivan liian rankkaa ympäröivää todellisuutta, Klami kertoo.

Ensimmäiset omat sävellykset syntyivät 10-vuotiaana. Yläkouluiässä Klami kiinnostui tietokoneista ja ohjelmoinnista, ja ensimmäiset hänen julkisesti esitetyt teoksensa olivatkin elektronista tietokone- ja syntetisaattorimusiikkia.

– Kesällä 1995 huomasin hyvin voimakkaasti sen, että säveltäminen on minun keinoni olla maailmassa. Se oli taitekohta elämässäni ja piti noina vuosina minua elämässä kiinni. Edelleenkin säveltäminen on minulle tapa ja keino olla maailmassa, kertoo Klami, jonka teosten ensimmäisistä julkisista esityksistä tulee tänä keväänä kuluneeksi 30 vuotta.

Tie säveltäjäksi eteni musiikkiluokkien sekä viulu- ja pianotuntien kautta. Klami opiskeli musiikkipedagogiksi Turun ammattikorkeakoulun Musiikkiakatemiassa pääaineenaan musiikinteoria, säveltapailu ja sittemmin myös sävellys. Soitinpääaineena oli kitara, josta Klami teki C-tutkinnon.

– 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli Turussa oikein kitaransoiton mekka, koska siellä opetti sekä Timo Korhonen että Ismo Eskelinen. Molempien tunneilla kävin yhteensä neljä vuotta.

– Turun Tuomiokirkon poikakuorossa eli Chorus Cathedralis Iuniorumissa lauloin vuodet 1988–1998. Tuo kymmenvuotinen jakso yhdistettynä kesän 1995 voimakkaaseen kokemukseen säveltämisestä vahvisti ajatustani siitä, että minun on oltava säveltäjä – tai muussa tapauksessa minua ei pidä olla. Se oli minulle todellinen musiikin korkeakoulu, mistä suurin kiitos menee kuoron pitkäaikaiselle johtajalle Anna-Maija Sillanpäälle. Noiden vuosien aikana pääsin tutustumaan todella monipuolisesti länsimaisen taidemusiikin vokaalimusiikin traditioon, Klami kiittelee.

– Kuoron esiintymiset Suomessa ja kiertueet ulkomailla avasivat silmäni sille, mitä musiikin tekeminen vaatii: paljon aikaa, työtä, itsekuria, kykyä yhteistyöhön muiden kanssa ja vaikeuksien voittamista.

* *

Turun ammattikorkeakoulussa Klamin sävellyksenopettaja oli Tuomo Teirilä, Sibelius-Akatemiassa puolestaan Tapio Tuomela. Säveltäjäksi Klami valmistui Sibelius-Akatemiasta vuonna 2010.

– Turun vuodet sävellysopinnoissa Teirilän oppilaana olivat aivan mahtavia. En ole törmännyt toiseen yhtä hyvään sävellysopettajaan kuin Tuomo Teirilä. Hän suhtautui kaikkiin oppilaisiin yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti. Hän ei myöskään millään tavalla arvottanut esimerkiksi sävellysoppilaan estetiikkaa, vaikka sellaiselle on Suomessakin pitkä traditio – että on niin sanotusti oikein säveltämistä ja väärin säveltämistä.

– Kun sitten siirryin Sibelius-Akatemiaan, niin järkytyshän siellä iski. Vaikka olin siellä tämän vuosituhannen puolella (2006–2010), niin kyllä silloin se asennemaailma oli vielä se, että ellet tee akateemista modernismia, niin olet säveltäjänä tarpeeton ja vanhaan juuttunut. Sibelius-Akatemian asenneilmapiiri vaikutti minuun pitkään vielä valmistumisenkin jälkeen.

– Molemmista koulutuksista oppi kyllä säveltämisen käsityötaitoa. Tuomela oli hyvä opettaja siinä, että hän on paitsi säveltäjä myös ammattipianisti ja -kapellimestari eli hänellä oli hyvin vahvasti kaksi roolia: luova taiteilija ja esittävä taiteilija. Hän osasi kommentoida, että kun tekee näin ja kirjoittaa sen näin, niin miten esittäjä sen mahdollisesti tulkitsee. Kun tuollaista näkemystä ei ole, opetus menee hyvin teoreettiseen lähestymistapaan, mitä Sibelius-Akatemiassa silloin pidettiin arvossaan, Klami analysoi.

”Säveltäjä oppii parhaiten eri instrumenteista ja niille kirjoittamisesta, kun luonnoksia käydään läpi muusikon kanssa.” Kuva: Laura Karlin

* *

Säveltäessään Klami lähtee liikkeelle improvisoinnista.

– En ole ollenkaan sellainen säveltäjä, joka pohtisi ensin jotain rakennetta tai mallia tai teoreettista lähestymistapaa, vaan minulle lähtökohtana on musiikillinen kokemus itsessään: pitää olla jotain soivaa. En kuitenkaan tarkoita, että lähtisin tilanteesta, jossa mikä tahansa on mahdollista. Eihän luovuus pääse käyntiin ellei sitä rajoita jollain tavalla.

– Kun keksin jotain mielenkiintoista, rupean miettimään, mitä haluaisin siitä tehdä tai minkälaisia ominaisuuksia siinä on. Löytyisikö raja-aitoja, joiden sisäpuolella yritän ensin pysyä. Lähden ensin tutkimaan sitä yhtä tilannetta ja siinä olevia musiikillisia ominaisuuksia, ja kun prosessi siitä sitten lähtee liikkeelle, ne raja-aidat jollain lailla kaatuvat ja ensimmäiset suunnitelmat muuttuvat ajan myötä. Tutustuessani materiaaliin löydän siitä uusia asioita ja se tuo minulle uusia mielleyhtymiä ja mahdollisuuksia kehittää sitä materiaalia, Klami kuvailee sävellysprosessin vaiheita.

– Nykyisin improvisaatio lähtee liikkeelle siitä, että minulla on teoksesta jonkinlainen tausta-ajatus, joka on minulle henkilökohtaisesti tärkeä, kuten tämän viulukonserton kohdalla lapsettomuusmatka. Se ohjaa improvisaatiota.

– Kynä ja paperi ovat vahvasti käytössä, koska heti kun improvisaation kautta alkaa tulla jonkinlaista materiaalia, joka herättää mielenkiintoni ja jota haluan kehitellä, kirjoitan sen omalla pikakirjoitustavallani nuottikirjoitukseksi heti muistiin. Siinä mielessä olen aika perinteinen, että lähtökohtana on soitin, kynä ja paperi. Hyvin usein tähän tulee myös muusikkoyhteistyö. Säveltäjä oppii parhaiten eri instrumenteista ja niille kirjoittamisesta, kun luonnoksia käydään läpi muusikon kanssa. Aika usein ajatukseni toimii ihan suoraan, mutta joskus muusikko saattaa ehdottaa toisenlaista tapaa toteuttaa musiikillinen idea. Nämä tilanteet ovat aivan kullanarvoisia. En pidä vaikeutta enkä virtuositeettiakaan itseisarvona, vaan toivon, että musiikkini on esitettävissä ja että sitä mahdollisimman monet esittäisivät, Klami painottaa.

Suurin osa Klamin viimeisen kahdenkymmenen vuoden tuotannosta on tilausteoksia.

– En ole pöytälaatikkosäveltäjä enkä ehtisikään olla. Olen 17 vuoden ajan hakenut jatkuvasti monivuotista työskentelyapurahaa, jotta voisin keskittyä säveltämiseen, mutta toistaiseksi en ole sellaista saanut. Opetustyötä olen tehnyt pitkään ja vuodesta 2024 olen ollut Teostossa musiikkiasiantuntijana. Se on todella näköalapaikka, koska siellä törmään hyvin suureen kirjoon siitä, mitä suomalaiset musiikintekijät genrestä riippumatta tekevät.

– Oikeastaan koko muodollisen sävellyskoulutuksen ajan keskityin akustisille kokoonpanoille säveltämiseen, sen opiskeluun ja myös ihmisääneen. Elektroniikka on säilynyt mukana alkuajoista, jolloin rupesin tietokoneella ja syntikoilla tekemään elektronista musiikkia. Olen tehnyt useita kappaleita soolosoittimelle ja elektroniikalle. Viime vuosien aikana olen tehnyt myös elektronisia ambient-teoksia ja julkaissut niitä Spotifyssa ja muissa suoratoistopalveluissa. Ne ovat paluuta sinne elektronisille juurille, Klami hymyilee.

Tampere Biennale 15.–19.4.2026. Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto on tukenut kirjoittajan työtä. Lue kaikki Kuukauden säveltäjä -sarjan haastattelut täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua