Merja Haapalan keramiikkaveistokset Isku, Lopun alku ja Pelko (2022).
KUUKAUDEN GALLERIANÄYTTELY | Kun äitienpäivä ja perheväkivalta lausutaan samassa yhteydessä, sydänalasta jo kouraisee. Merja Haapalan näyttely Äitienpäivä avautui Kulttuuritalo Laikun Studiossa juuri äitienpäivän aattona.
Keraamisilla veistoksillaan Merja Haapala osoittaa kunnioitusta edesmenneelle äidilleen. Haapala kuvaa veistoksissaan hillittyä, kaunista naista, jolla on aina helmet kaulassa, huoliteltu kampaus ja hallittu ilme.
Veistoksissa nainen säilyttää ilmeensä ja asentonsa, vaikka joissakin niistä hänen kasvoihinsa on ilmestynyt suurikokoinen läiskä, milloin kullan, milloin tummanpuhuvan värinen. Lopulta kasvot ovat haurastuneet läpinäkyviksi, verkkomaisiksi. Ryhdikäs asento yhä kuitenkin pitää.
”Keraamisten veistosten teemana on perheväkivallan rikkoma naisen itseys ja ihmisyys sekä sen seuraukset. Näyttelyni tuo esiin nuoren naisen muodonmuutoksen rakastumisesta avioeroon”, selvittää taiteilija näyttelytiedotteessa.
Merja Haapala: Viimeinen kerta (2022). Lasitettu kivitavara, helminauha.
Tutkimuksetkin ovat osoittaneet, että lapset kärsivät vanhempiensa välisestä väkivallasta hyvin voimakkaasti, myös siinä tapauksessa, ettei väkivalta kohdistu heihin itseensä. Äitiin kohdistuva väkivalta ja jo sen uhka luo lapsen maailmaan suuren turvattomuuden tunteen. Myös tätä asiaa Haapala käsittelee näyttelyssään sarjalla lapsiveistoksia.
Tiedotteessaan Haapala kertoo, että lapsia tarkastelevat veistokset keskittyvät avioeron jälkeiseen aikaan. Niissä onkin koettavissa valoa, elämänvoimaa, tulevaisuuden uskoa ja lasten erilaisia innostuksen aiheita. Kun väkivallan varjo on väistynyt, elämä avautuu.
Pienten lapsiveistosten sarjaan Merja Haapala on tavoittanut herkkävireisiä tunnetiloja arkuudesta innostukseen.
Haapalan veistoksissa on tarkkaa muodon hallintaa, ja hän tavoittaa kuvaamiensa lasten olemukseen erilaisia tunnetiloja. Herkästi särkyvänä, hauraana materiaalina keramiikka luo käsiteltävään aiheeseen nähden erityisen jännitteen.
Vaikka Haapala käsittelee hyvin raskasta aihetta, hän tekee sen lempeästi, uhrin asemaa kunnioittavasti ja traumakokemuksista selviytyviä perheenjäseniä vahvistavalla asenteella. Olennaista on, että pahoista ajoista ja rikkovista kokemuksista voi myös selviytyä ja toipua.
Merja Haapala: Poika ja kissa (2022). Lasitettu kivitavara, posliini ja kultalysteri.
Näyttelyä on helppo lähestyä, eikä se lisää ahdistusta, vaan antaa rohkeutta kohdata kipeitä muistoja ja kokemuksia. Toivottavasti se myös hälventää häpeää, jota väkivallan uhri voi kokea. Häpeämuuri ja sen synnyttämä vaikeneminen voivat liian usein toimia väkivallan tekijän suojana. Haapalan teokset rikkovat tabuja ja muistuttavat, ettei musta silmä ole kantajansa häpeä.
Haapalan hillitty ja rauhallinen, myös kauniilla tavalla rauhoittava käsittelytapa on syntynyt lasitetusta kivitavarasta ja posliinista. Teosten värien, sävyjen ja kiiltojen taustalla ovat kulta- ja platinalysterit sekä posliinivärit.
Merja Haapala: Seis (2020). Lasitettu kivitavara, posliini ja kultalysteri.
Näyttelytiedotteensa lopuksi Haapala siteeraa Amnesty Internationalia:
”Naisiin kohdistuva väkivalta on mittava ongelma Suomessa. Euroopan perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan Suomi on yksi Euroopan unionin vaarallisimmista maista naisille. Joka kolmas nainen Suomessa on kokenut väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppaninsa taholta. Vuosittain ainakin 50 000 naista kokee seksuaalista väkivaltaa. Naisiin kohdistuva väkivalta on syrjintää sukupuolen perusteella. Väkivallan pelko kaventaa naisen elämää, loukkaa itsemääräämisoikeutta ja heikentää osallistumisen mahdollisuuksia yhteiskunnassa.”
Ongelman yleisyyteen nähden sitä on käsitelty kulttuurissamme melko vähän. Nyt mieleen tulee lähinnä vain PMMP:n biisi Joku raja.
Merja Haapalan voimavarakeskeisen ja toipumisen mahdollisuuteen rohkaisevan näyttelyn yhteydessä tuntuu oikealta muistuttaa, että suomalaisista järjestöistä Naisten Linja auttaa väkivaltaa kokeneita ja sitä pelkääviä naisia, tyttöjä ja heidän läheisiään.
Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat
Pirkanmaan kulttuurirahasto on tukenut kirjoittajan työskentelyä.
Merja Haapala: Äitienpäivä. Kulttuuritalo Laikun Studio, Keskustori 4, Tampere, 29.5.2022 saakka ti–pe 9–21, la–su 10–18. Vapaa pääsy.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Aidon kaupungin asukkaita: baarikärpäsiä ja sarvetonta suomenkarjaa – Jari Arffman kohtaa kaikki mallinsa tasaveroisina
VALOKUVA | Jari Arffmanin valokuvakirja Aito kaupunki – True City on kompakti ja konstailematon paketti, joka jalkauttaa katsojansa Mansen harmaalle asfaltille, baareihin, taiteilijoiden työhuoneille – ja Hakametsän jäähalliin.
Kymmenet taiteilijat ovat löytäneet hyvät työtilat Nokialta Nanson entisestä tehtaasta: ”Nansotalon omistajat tajuavat kulttuuriasioita”
KULTTUURITILAT | Koska taiteilijoiden työtilat ovat Tampereella niukka luonnonvara, on iso joukko hakeutunut Nokialle entisen Nanson tekstiilitehtaan suojiin.
Muistot ja ajatukset tulvahtavat mieleen Tampere Dok -näyttelyn valokuvia katsoessa
VALOKUVATAIDE | Kollektiivin tallennustyö Tampereen muutoksesta alkoi vuonna 2017. Projekti päättyy nyt Finlaysoninilla nähtävään valokuvanäyttelyyn.
Saara Sinivuori on ravintolagalleristi: ”Taide virkistää ja antaa uusia ajatuksia, se on hyvää vastapainoa ravintolaelämälle”
LEMPITAULUNI | Tampereen ravintolakuningatar Saara Sinivuori on antanut muut ravintolat jo aikoja sitten poikansa Jaakon hoitoon, mutta Satamakadun Henriks on edelleen hänen valtakuntaansa.